maanantai 16. huhtikuuta 2012

Elina Tiilikka: Myrsky




Elina Tiilikka ei ole lähtenyt helpoimmalle tielle kirjoittajan urallaan. Esikoisteos Punainen mekko oli omaelämäkerrallinen kertomus työstä prostituoituna.
Myrsky (2011) kertoo kuvauksen maanis-depressiivisestä tytöstä, joka ei hoida sairauttaan perinteisin keinoin lääkityksellä ja terapialla, vaan luottaa omaehtoiseen jaksamiseensa. Myrsky on päähenkilön nimi ja hän on perinyt sairauden äidiltään ja isoäidiltään.

Myrskyn sairaus on myös kuin myrsky, sillä maaniset vaiheet ja depressiivisyys vaihtelevat runsaasti. Mukana kulkee myös sairauden luoma mielikuvitushenkilö, otus, henkilö, saatana, joka puhuu kaikkea pahaa ja saa Myrskyn toimimaan holtittomasti. Äänien kuuleminen voi liittyä sairauteen tai huumeiden ja sienten liikakäyttöön.

Myrsky ei halua lääkitystä, koska hän rakastaa hypomaniaa ja sen tuomaa rohkeutta tehdä mitä haluaa. Loppukirjassa mania saa aikaan todellisen kontrollin menetyksen päähenkilölle, sillä Myrsky tappaa ihmisen ja vierittää tapon miesystävänsä piikkiin.

Myrsky on koko ajan tietoinen tekemisistään, joten jokin järjen hippu kulkee kuitenkin mukana tuohon tappamiseen asti. Tappamisen suunnittelu kenties kulki mukana, koska Myrsky piti puukkoa taskussa ja ryösti aiemmin puukon kanssa laukun yhdeltä naiselta. Tappaminen oli vain seuraava etappi hulluuden voimanäytölle, ”minä olen messias ja voin tehdä mitä vain, enkä jää kiinni”.
Olisi mielenkiintoista kuulla mielenterveysalan asiantuntijan mielipide kirjan päähenkilöstä ja hänen sairaudestaan.

Elina Tiilikka, Myrsky

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti