torstai 3. toukokuuta 2012

Muriel Barberry: Siilin eleganssi

 





Siilin eleganssi on kirja köyhän naisen yksinkertaisesta elämästä, jota hän itse pitää itsensä piilopaikkana aivan kuin olisi siili piikkiensä suojassa, yksin. Köyhä ovenvartija rouva Michel on todellisuudessa älykäs, eri kulttuureja harrastava sivistynyt nainen, vaikka ei olekaan käynyt kouluja. Sivistyksensä hän on hankkinut lukemalla, kuuntelemalla musiikkia ja käymällä elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja taidemuseoissa. Rouva Michel ei ole ainoastaan sivistynyt, sillä hänellä on myös sydämen sivistystä, jonka avulla hän auttaa heikompia ja mikä koituu lopussa hänen kohtalokseen.

Ovenvartijarouvalla on yksi ystävätär Muriel, joka toimii talossa siivoojattarena. Heillä on yhteiset päivittäiset teehetket, mutta myös hänelle kuten muillekin talon henkilöille ovenvartijarouvan on teeskenneltävä tyhmempää kuin onkaan. Naiset juttelevat talon tapahtumat ja päivittelevät rikkaiden omituisuuksia. Talon asukkaille ja ovenvartijalle tulee uutta jutunjuurta, kun taloon muuttaa japanilainen mies Ozu, joka huomaa heti hurmaavan ovenvartijarouvan ja hänen älykkyytensä ja pian käynnissä on yhteisiä illanistujaisia ja älykkäitä keskusteluja kahden saman ajatusmaailman omaavan älykön kesken.

Kirjan toinen kertojahahmo on talossa- asuva 12v. Paloma, joka on päättänyt tehdä itsemurhan 13v. syntymäpäivänään. Tyttö on varhaiskypsä ja älykäs, suorastaan nero, eikä hänen perheensä oikein ymmärrä häntä, joten tyttö piiloutuu aina välillä. Lopulta hän ystävystyy ovenvartijarouvan kanssa ja löytää älykkään keskustelukumppanin itselleen. Hänen äitinsä on vain tyytyväinen, että tytöllä on joku joka pitää häntä silmällä.

Kirja on todellinen helmi, jota ei voi ahmaista kerralla, vaan kirjaa on makusteltava vähitellen kappale kappaleelta. Vihdoin, kun onni kurkistaa ja ojentaa pikkurillinsä ovenvartijarouvalle herra Ozun hahmossa, niin kohtalo puuttuu peliin harmittavasti. Olisin toivonut rouva Michelille suuren onnen.

Ranskalainen alkuteos on kirjoitettu 2006 ja kirja on suomennettu 2010. Kirjan kirjoittaja on Muriel Barbery, jonka toinen kirja Kulinaristin kuolema (2000) julkaistiin suomeksi 2011. Kirjailija on asunut Japanissa, josta hän on saanut vaikutteita Siilin eleganssiin ruoasta, ravintolasta, kulttuurista, sisustuksesta ja vaatetuksesta.

Muriel Barbery, Siilin eleganssi *****
suom. Anna-Maija Viitanen
Gummerus 2010
s. 374
L'Élegance du hérisson, 2006

VillisAnnika ja Suketus kertovat blogeissaan omat arvionsa kirjasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti