Riikka Ala-Harjan Maihinnousu
(2012) –kirjan tarina on surullinen. Tarina kertoo Ranskan Normandiassa
asuvan perheen yhdestä vuodesta, johon sisältyy jo aiemmin alkaneita ongelmia
parisuhteessa sekä lapsen sairastuminen. Perheen äiti on tohtoriksi väitellyt,
mutta toimii turistioppaana Normandian maihinnoususta kertovalla turistikierroksella.
Kirjan nimi Maihinnousu tulee äidin
työstä, mutta se voi olla metafora myös lapsen sairaudesta, joka tuli kuin
maihinnousu heidän elämäänsä.
Äiti haaveilee akateemisesta urastaan, joka jäi taakse, kun
hän tapasi miehensä. Mies on toimittaja ja salailee suhdettaan työkaveriinsa.
Ala-Harja osaa tuoda selkeästi esille sen, miten sinisilmäisiä parisuhteen
osapuolet voivat olla, kun toinen pettää toista. Salaisuudet selviävät, mutta
mies ei pysty puhumaan niistä, vaan pakenee naisensa luokse.
Kun perheen lapsi sairastuu, äiti ja isä nukkuvat eri
huoneissa, eivätkä puhu toisilleen mitään. Perheen äitiä rasittaa miehen suhde
toiseen naiseen ja ajatukset siitä, mitä he tekevät yhdessä, samalla kun häntä
rasittaa lapsen sairastuminen ja sen seuraukset. Lopulta äiti ei kestä
paineita, vaan muuttaa pois perheen kodista, omakotitalosta kerrostalokaksioon.
Perheen isä ei voi hyväksyä äidin tekoa, vaan syyttää lapsen sairaudesta äitiä
ja pistää jopa oman suhteensakin äidin piikkiin.
Perheen lapsi on kirjassa hieman sivuosassa, vaikka kirjassa
seurataan hänen sairauttaan vuoden ajan. Tarinasta nousee selkeästi esille
sairauden hoidon vaiheet ja mitä seurauksia sairaudella on tytön ja perheen
elämään. Samalla kirjassa käydään läpi rankkaa eroprosessia, joka voisi olla vieläkin
rankempi, jos lapsen sairaus ei verottaisi äidin voimia. Äiti luovuttaa omaa
pahaa oloaan vähemmäksi jättämällä kodin ja valitsemalla köyhemmän elämän.
Pikkuhiljaa myös lapsi sopeutuu kahdessa kodissa asumiseen ja sairauden hellittäessä
äidin ja lapsen suhde paranee. Avioerohan vaikuttaa aina lapsen
käyttäytymiseen, joka kirjassa tuodaan myös esille.
Ala-Harjan kirja on saanut kielteistä julkisuutta, koska hän
kirjoittaa lapsen sairaudesta, joka muistuttaa hänen sukulaislapsen sairautta.
Minusta kirja on hyvä ja sen sanoma on todella tärkeä, vakavasta sairaudesta
voi parantua ja elämä voi jatkua normaalina sairauden jälkeen. Kirja jätti
minulle positiivisen kuvan sairauden voittamisesta. Kirjailija vertaa sairautta
sotaan: Sotaa ei peruuteta, sota oli,
sota jatkui kunnes se eräänä päivänä loppui.
Joissakin kirjan kohdissa kirjailija käyttää paatoksellisia
lauseita, jotka jatkuvat rivikaupalla, kuten sivulla 209 oleva 13 rivin lause.
Uskoisin, että lyhemmät lauseet olisivat parempia lukijaa ajatellen. Huolimatta
pitkistä lauseistaan kirja oli todella ajatuksia avartava lukukokemus, jota
suosittelen lukijoille. *****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti