tiistai 11. joulukuuta 2012

Jamie Freveletti: Pahaa pakoon






Onneksi löysin kirjastosta amerikkalaisen Jamie Frevelettin kirjasarjan ensimmäisen osan, joka kertoo Emma Caldridgesta. Kirjan nimi on Pahaa pakoon (Running from the devil 2009, suom. 2010). Kirjassa Emma juoksee oikeasti pahoja ihmisiä pakoon koko tarinan ajan, tällä kertaa Kolumbian sademetsissä. Emma on kemisti ja hän etsii ympäri maailman kasveja, joita voidaan käyttää kosmetiikkateollisuudessa. Hän tulee keksineeksi vallan muuta, joten pian hän huomaa pakoilevansa rikollisia, huumekartellien sekopäisiä sissejä ja Yhdysvaltain puolustusministeriön joukkoja.

Emma on lentokoneessa matkalla Kolumbiaan, kun kone pakotetaan laskeutumaan sademetsän kiitoradalle, jolloin osa matkustajista kuolee ja Emma lentää tuolissa kauas lentokoneesta. Matkustajia vastassa on sissejä, jotka ottavat heidät panttivangeiksi ja pitkä matka läpi sademetsän alkaa. Emma kulkee sissien ja matkustajien perässä hiostavassa helteessä nälkäisenä ja janoisena, mutta Emma ei olisi Emma, ellei hänellä olisi keinoja pysytellä energisenä ja tarkkaavaisena. Matkustajien joukossa on agentti Sumner, jonka Emma pelastaa useamman kerran kuolemankielistä omalla päättäväisyydellään ja mielikuvituksellaan, sillä ampua hän ei osaa. Onneksi Sumner osaa ampua.

Kirja on kipunoivan jännittävä ja seikkailu sademetsissä Etelä-Amerikassa tuo kirjaan oman jännitysmomentin. Sademetsien luonto on arvaamaton, jota Freveletti on kuvaillut Pahaa pakoon -kirjassa todella tarkkaan, aivan kuin lukija itse olisi seikkailussa mukana. Lisäjännitystä tuovat sissien asettamat miinat. Myös loppukohtauksessa lukija voi lukea, mitä Emma on oppinut sisseiltä sodankäynnistä. Onneksi kirja ei ole pelkkää sissisotaa, vaan lukija voi aistia rivien välistä orastavaa romantiikan alkua ja tämmöinen rakkauden ystävä saa todistaa jopa yhden suudelman kirjan sivuilta. Myös jatkokirja Pimeän läpi (2012) kannattaa lukea. Siinä Emman suuntana on Afrikka ja Somalian rannikko. Suosittelen Frevelettin kirjoja kaikille jännityksen ystäville.

Jamie Freveletti, Pahaa pakoon ****
suom. Ulla Lempinen
Paasilinna 2010
319
Running from the devil 2009

Jamie Freveletti: Pimeän läpi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti