lauantai 9. toukokuuta 2015

Linda Peltola: Kevätihmisen puutarhakirja - Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa

Linda Peltola on tehnyt hurmaavan Kevätihmisen puutarhakirjan viherpeukaloille ja kaikille, jotka rakastavat katsella puutarhakuvia ja lukea puutarhanhoidosta. Plussaa annan kirjan koolle, sillä se ei ole suurikokoinen ja paksu, vaan siro ja perhosmainen kuin kevät itse, uuden elämän ensihenkäys. Kirja on juuri sellainen, jonka laittaisin joulun ja uuden vuoden jälkeen olohuoneen pöydälle selailukirjaksi. Tietysti kirjassa on myös vinkkejä, joista joku voi ajatella, että huuhaata, mutta puutarhaihmiset ovat ottaneet ilolla vastaan nämä kuunkiertoon liittyvät opit kasvien hoidossa. Kasveja on kasvatettu vuosisatoja seuraamalla kuuta ja eri kasveja hoidetaan eri aikojen mukaan vanhojen hyväksi havaittujen oppien mukaan.

Taimien ja puiden istutus
Istutetaan kasvavalla kuulla, aamupäivällä, ja etelä-, lounais- tai länsituulella. Tärkein on kuitenkin kasvava kuu.

Kuun voimien hyötykäytön puutarhatöissä on lainattu Anne Pöyhöseltä. Tietysti puutarhojen ja kasvienhoitajat oppivat itsekin tuntemaan oman puutarhansa ja luottavat omiin havaintoihinsa mitä silmillään näkevät. Oppiminen kehittyy tekemällä ja olemalla kasvien kanssa tekemisissä. Kirjat, puutarhablogit, tv-ohjelmat ja lehdet ovat mainioita apuvälineitä ja vertaistukia puutahanhoidossa. Itse vierailen mielelläni kasvitieteellisissä puutarhoissa ja siirtolapuutarhojen avoimien ovien päivillä vinkkejä ja myytäviä taimia hakemassa. Toisinaan puutarhamyymälöiden myyjänä sattuu olemaan puutarhanhoidon ammattilainen, joka auttaa mielellään.

Talleta aina sipulien ja perennojen lajikenimet, jotta myöhemmin ei harmita...

Joskus on harmittanut, kun joku kysyy lajiketta, mutta enpäs ole vielä oppinut tätä viisautta. En edes muista mitä kukkasipuleita olen edellisenä syksynä istuttanut maahan ja mihin kohtaan, sillä ostan yleensä alennusmyynneistä viimeisiä pussukoita puoleen hintaan myytäviä sipuleita. Yleensä kukat nousevat kaikesta huolimatta ja nautin niiden kauneudesta, vaikka lajikenimistä ei ole tietoakaan. Jotkut nimet ovat sellaisia, jotka jäävät mieleen, vaikka niitä ei kirjoittaisi mihinkään. Muistan paremmin hyötykasvien lajikenimet.

Kylvettyäni eräänä syksynä punamarjakanukan suuria siemeniä ruukkuun ja käveltyäni tyytyväisenä pihan toiseen päähän, alkoi selkäni takaa kuulua kova rääkyminen. Kääntäessäni katseeni takaisin kasvihuoneen suuntaan, näky oli kuin pahimmasta Hichcockin kauhuskenaariosta. Parvi pirullisia harakoita oli ilmeisesti tarkkaillut tekemisiäni ja mylläsi nyt vimmatusti ruukkujeni kimpussa kuoputtaen sellaisella vauhdilla, että vermikulaattia leijui ilmassa. Ehkä söivät siitäkin osan - toivottavasti saivat vatsanpuruja.

Sellaistahan se tuppaa olemaan, että luonto on vahvasti läsnä puutarhanhoidossa ja linnut ja eläimet haluavat osan herkkupöydän tarjonnasta. Linda Peltola kirjoittaa todella mukaansatempaavasti puutarhanhoidostaan ja hän on saanut kirjaan mukaan satumaista tunnelmaa sekä kirjoituksella että mielikuvitusrikkailla kuvilla.  Kevätihmisen puutarhakirja on ajankohtainen kirja ja sulautuu luontevasti osaksi puutarhakirjojen maailmaa, mutta suloisella ja herkällä tavalla. Suosittelen kaikille viherpeukaloille, multasormille ja luontoa sekä kauneutta rakastaville lukijoille.

Linda Peltola, Kevätihmisen puutarhakirja - Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa *****
Kuvat ja teksti, Linda Peltola
Docendo 2015
s. 143

www.ylakuu.com
romppala.blogspot.fi

4 kommenttia:

  1. Minä luin ja nautin tuosta kirjasta ihan aidosti. Tuo kirja on kuin koru. Lajillisesti se ei ruoki nälkää. En tiedä, mihin olemme menossa tässä maassa, mutta siinä jaksaa ilostua, että on edes silmänruokaa. Minusta on järkyttävää, että saamme olla ilman Lundens skuggaa. Surullista. Sekään ei paina mitään, että Hannu Sarendström on suomalaissyntyinen, kovan luokan kasviammattilainen. Hän todella hallitsee kasvit. Samassa sarjassa olisi yrtit ja sipulikukat, tavalla, jota meillä ei ole. Eri tekijät. Puutarhan ammattilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkäsin tosi paljon tästä satumaisesta puutarhakirjasta. Kirjoittaja on puutarhabloggari ja alla on hänen bloginsa osoite.
      Mikä tuo Lundens skugga on?
      Tänä vuonna ei ole näkynyt puutarhaohjelmia telkkarissa. Tuo Suomen kaunein piha ei oikein vastaa puutarhaohjelmaa.

      Poista
  2. Kiva postaus. Meillä on ollut omakotitalo ja piha melkein 20 vuotta ja sen pohjalta totean että puutarhan kuopsutus on maailman ihanimpia harrastuksia. Kirjoista saisikin uusia ideoita. En ole muistanut puutarhakirjoja aikoihin ! Minäpäs käyn katsomassa myös tuon Ullan postauksen jonka meille linkitit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Rita. Puutarhan kuopsutus on mukavaa puuhaa. Mies oli käymässä saaressa ja hänen piti tuoda minulle tuliaisina puutarhakuvia. Kysyin, että oliko paljon valkovuokkoja. Miehen mielestä ne eivät vielä kukkineet, mutta kuvissa näkyi selvästi valkovuokkoja. Luotan siis kukka-asioissa enemmän kuviin kuin mieheen :)
      Minä saan eniten vinkkejä siirtolapuutarhapäiviltä :) Kiitokset kaikille siirtolapuutarhamökkeilijöille :)

      Poista