lauantai 16. huhtikuuta 2016

Marja Leena Virtanen: Verho

Opettaja on Olan ja muiden poikien välissä. Ola ei voi sanoa isoisästä heille mitään, eivätkä pojat hänelle. Jostain ne alusta asti tiesivät luokassa että Opettaja on Olan isoisä. Ja tiesivät myös isän nimen: Ilpo.

Marja Leena Virtasen kolmas teos Verho kertoo pienen Olavin kasvukertomuksen. Olavi oli orpo, kun hän tuli isoisänsä ja mumminsa luokse asumaan. Olavin vanhemmat olivat kuolleet, mutta siitä ei puhuttu. Olavi halusi unohtaa kaiken, mutta siellä se tieto oli, hänen mielensä pohjalla, vaikka kuinka yritti unohtaa. Isoisä oli uskovainen koulun rehtori, joka kasvatti Olaa ankaruudella. Ehkä hän halusi kostaa Olalle Ilpon teot, sillä Ilpo ei tullut isänsä kanssa toimeen. Kristiina oli Ilpon nuorempi sisko, vähän vanhempi kuin Ola. Kristiina teki mitä tykkäsi, kapinoi ja sanoi vastaan ja isoisä vain antoi tyttärensä kapinoida, mutta Ola kasvatettiin kurissa ja herran nuhteessa. Mummi oli toista maata, hellä ja hyväsydäminen. Mummi ja isoisä nukkuivat eri huoneissa ja siihen oli omat syynsä.

Miksi pitää pelätä? Miksi joku on niin ylivoimainen, mikä sen tekee? Kristiina ei pelkää. Ei enää niin kuin pelkäsi pienenä. Kristiina, hänessä on voima, jokin erilainen voima joka ei synny määräämisestä eikä oppimisesta. Semmoinen voima joka vain nauraa fritsu kaulassaan.

Marja Leena Virtanen kertoo salaisuuksien kirjan. Perheen kulissien pitää pysyä pystyssä hinnalla millä hyvänsä, mutta taustalta löytyy kaikenlaista. Pienen Olavin kohtalo surettaa, sillä isoisä on todella ankara. Olavi ei pääse hänestä eroon edes koulussa, sillä isoisä on hänen Opettajansa. Siitäkin kehittyy hankaluuksia, sillä muut oppilaat kaihtavat ankaran opettajan lapsenlasta. Olaville olisi ollut toinenkin kasvatusperhe, sillä äidin sisko olisi halunnut Olavin heidän perheensä jäseneksi. Riitelyn vuoksi suhteet äidin puoleiseen sukuun olivat poikki, kunnes ne palautuivat rippijuhlien aikaan. Olavi huomasi, että hänelle olisi ollut paljon rakkaampi paikka kasvaa kuin isoisän vihan alla.

Verho kertoo pienen pojan kasvutarinan murrosikäiseksi pojaksi. Mummi kuoli ja Kristiina lähti opiskelemaan ja Ola jäi kaksin isoisänsä kanssa. Tulossa ei ollut mitään hyvää, vaan isoisä joutui kohtaamaan murrosikäisen vihan ja Olavi joutui kohtaamaan isoisän vihan ja katkeruuden sekä salaisuudet, joita hän oli peitellyt. Todella traaginen kirja muutaman vuosikymmenen takaa. ***

Marja Leena Virtanen, Verho
Karisto 2016
s. 311


Leena Lumin bloggaus

2 kommenttia:

  1. Tätä tapahtuu. Tässäkin voi olla todenperä. Kylät ja kaupngit vaikenevat. Lasten kiusaamisen muodot vain muuttuvat. Tosin lapsia nyt myös oamt vanhemmat murhaavat eli tapaus Erikassa oli mukana oma isä. Siitäpä ei Suomi toivu. Marja-leenan tarina on ihan ajankohtainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kiusaaminen on todellinen ilmiö, joka kasvaa vaan koko ajan. Todella murheellista luettavaa, kun lasta kiusataa fyysisesti ja henkisesti.
      Erikan jälkeen on saatu lukea useita muitakin lasten hyväksikäyttöjuttuja ja surmia.
      Lapsia pitää rakastaa ja suojella ja heille pitäisi antaa oikeus kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Vihan ja katkeruuden kasvattamat lapset voivat varmasti huonosti aikuisina.
      Marja Leena Virtasen kirjan aihe on ollut aina ajankohtainen, enkä usko, että tämä muuttuu muuksi.
      Tämä on mielestäni myös ajankohtainen kirja opettajuudesta ja onko se muuttunut? Mielestäni koulumaailmasta löytyy edelleen näitä vihaisia opettajaksi sopimattomia ihmisiä, jotka kasvattavat kovalla kurilla, vihalla, huutamisella ja ankaruudella. Tästäkin oli mediassa vähän aikaa sitten jopa video, jossa opettaja kävi oppilaan kimppuun.
      Minusta yhteiskunnan asenne kasvatusta ja hoitamista kohtaan on vääristynyt. Rakennetaan suuria päiväkoteja ja kouluja, jopa tuhannen oppilaan kouluja, joissa kaikki voivat huonosti, oppilaat ja opettajat. Siitä ei voi seurata mitään hyvää.

      Poista