maanantai 20. marraskuuta 2017

Gard Sveen: Verikarkelot


Jokin osa hänestä halusi palata hotellille hakemaan Tatjanan mukaan Norjaan, mutta eihän se olisi käynyt. Mutta miksi ei? Koska hän oli se mikä oli.

Gard Sveenin kolmas Tommy Bergmann-dekkari on hyytävä trilleri, joka alkaa loppupuolella muistuttamaan jo kauhugenreä. Kirjan nimikin on osuvasti Verikarkelot ja kirjan kansikuvakin on suoraan kauhugalleriasta. Kirjan päähenkilö Tommy Bergmann työskentelee Oslon pääpoliisiasemalla ja käyttää kaiken aikansa rikosten ratkaisuun. Verikarkelot jatkuu suoraan siitä mihin Pimeän sylissä loppui.

Sarjan kirjat on parasta lukea järjestyksessä, sillä muuten voi pää mennä yhtä sekaisin kuin Tommylla, kun hän sai muutaman osuman päähänsä nyrkkeilysalilla. Aivotärähdys ei ole lasten leikkiä, se koskee ja tuntuu pahalta pitkään. Mutta Tommy on niitä poliiseja, joita ei edes aivotärähdykset pysäytä, kun he saavat jonkin vainun mahdollisesta kriminaalista ja tuoreesta rikoksesta. Tällä kertaa piiri pieni pyöri tuttujen henkilöiden parissa, mutta kuka on murhaaja tällä kertaa, onko se herra vai rouva X? Kuka juoksuttaa Tommya Liettuaan asti ja miksi?

”Tyttö ei saa olla neljäätoista täyttänyt”, Rostov sanoi. ”Jos hän on sitä vanhempi, edes yhden päivän, ei pelastusta tule.”

Tommy on oletetun sieppaajan perässä, jonka hallussa on norjalainen 13-vuotias tyttö. Trillerin juonikuvioihin on liittynyt kauheita tekoja tekevä uskonnollinen järjestö, jonka pääpaikka on Liettuassa. Tommy uskoo vastausten löytyvän sieltä. Hänen työparinsa, joka joutui edellisen kirjan lopussa pahaan tilanteeseen, on tälläkin hetkellä hieman edellä Tommya tutkimuksissa Norjassa. Heidän pitäisi oppia tekemään enemmän yhteistyötä, mutta onko nyt jo liian myöhäistä. Vieläkö tuhkasta voi nousta Fenix-lintu ja auttaa kidutettuja ja kiduttajia?

Gard Sveen, Verikarkelot ***
Suom. Virpi Vainikainen
Bazar 2017
s. 254
Blod i dans 2016

Sveen Gard: Raskaat varjot  
Sveen Gard: Pimeän sylissä

lauantai 18. marraskuuta 2017

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon

Tämä kirja on tulkinta Tuntematon sotilas-teoksesta, jonka tekevät näiden kirjailijoiden kautta naiset. Nainen on kirjassa pääosassa, kertojana, näkijänä ja kokijana. Tarinat voivat ärsyttää tai niiden näkökulma rakkaaseen hahmoon voi olla ristiriidassa sen tulkinnan kanssa, jonka olemme ottaneet omaksemme. Me kaikki tarkastelemme Tuntematonta sotilasta omasta ajallisesta, sukupuolisesta tai sukupolvisesta näkökulmastamme. Tämä teos on yksi tulkinta. Arvokas ehkä siksi, että se tuo tuohon tuntemattomaan sotilaaseen toisen, aiemmin piilossa olleen, näkökulman.  Kirsi Piha

Novelliteos Toinen tuntematon tuli luettavaksi heti sen jälkeen, kun olin katsonut uusimman elokuvaversion Väinö Linnan kuuluisasta kirjasta Tuntematon sotilas. Kirjan mieshahmot tulivat jälleen tutuiksi ja pysyivät sellaisina, kuin olin ne tottunut kirjasta ja elokuvista tuntemaan. Koska tiesin lukevani tämän novellikirjan elokuvan jälkeen, tarkastelin elokuvan naishahmoja mielenkiinnolla. Elokuva toi heidät mielestäni aiempaa vahvemmin esille ja sen jälkeen oli mukava syventyä kirjan tunnelmiin. 

Teoksessa on 22 novellia ja alussa Kirsi Pihan Esipuhe, sillä teos on tehty yhteistyössä Ellun Kanojen kanssa, jossa Kirsi Piha on mukana. 22 novellia voi tuntua raskaalta lukea, mutta mielestäni novellit olivat hyvin yhtenäisiä. Ilmeisesti se, että ne liitettiin samaan aiheeseen eli sotaan, tosin eri henkilöihin, teki kirjasta hyvin varmaotteisen ja se, että mukana oli Väinö Linnan kirjan henkilöitä sivuhenkilöinä, mainintoina ja muistelmissa kokosi kirjan sellaiseksi kuin se oli tarkoitettukin.

Minusta kirjassa oli parasta, että novellit sijoittuivat ajallisesti eri aikakausiin, kaikki eivät liittyneet sota-aikaan. Pidin kovasti varsinkin Joel Haahtelan Valepuku novellista, joka sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan, ja kertoo sotilaiden karusta kohtalosta sodan jälkeen ihmisraunioina. Novellissa on kaksi henkilöä, nainen ja mies. Nainen on pelastanut miehen lumihankeen jäätymiseltä ja vienyt kotiinsa, koska ei saanut yhteyttä viranomaisiin. Yöstä tuli käsinkosketeltavan pelottava. Nainen ei uskaltanut nukkua ja sota-ajan muistot vyöryivät tunteisiin vetoavasti mielessä.

Nainen pysähtyi ja erotti tumman hahmon pimeässä, katseli sitä matkan päästä. Mies oli kyyristynyt outoon asentoon ja tuulenpuuska sai hänen takkinsa liepeen lepattamaan kuin talven keskelle eksyneen perhosen siiven.

Toinen novelli, josta pidin kovasti, oli Mikko Kalajoen Sinun ikäisesi poika. Novellissa on kaksi venäläistä sotavankia, jotka oli sijoitettu työvelvollisiksi eräälle maatilalle. Sotaikäiset pojat ja talon isäntä olivat olleet jo pitkään poissa tai kuolleet. Sota kesti pitkään, joten kotioloissa ehti tapahtua paljon. Novelli ei ole ainoa, joka tuo esille seksuaalisuuden, mutta tässä novellissa seksuaalisuus tulee molemminpuoliseen tarpeeseen, elämännälkään, haluun olla haluttu.

Miestä en tiennyt etsiväni, mutta niin vain kävi. Ensimmäinen välähdys halkaisi vastarannan taivaan. Puuskatuuli riepotti rantakoivuja. Jyrinä tuli jäljessä hitaana kuin vanha nainen saunan lauteilta. Tule, Vasili sanoi. Mennään suojaan sateelta.

Kirjan ensimmäinen novelli on Hanna Weseliuksen Carola Mäkisen isoisä, joka voi yllättää lukijan erikoisella rakenteella. Novellin alussa on nuori tyttö, joka huomaa olevansa raskaana.

Lannan haju pistää nenään. Naapurin poika tulee lopulta, joskus, kai tämä sota joskus loppuu, rintamalta takaisin minun virnistävä kuvani taskussaan. Kuvaan on roiskahtanut ryssän verta huulipunaksi. Mitä minulle sitten tapahtuu?

Tosiasiassa nuori tyttö ei välitä naapurin pojasta ollenkaan, eikä ole varma lapsensa isästä. Novelli jatkuu Carola Mäkisen tarinana, jonka isoisä oli sodassa. Carola muistelee mahdollisia isoisäehdokkaita. 

Toinen tuntematon on  hieno idea koota novellikirja liittyen Tuntemattomaan sotilaaseen. Naisen osa sota-aikana on jäänyt varjoihin, mutta tosiasiassa naiset pyörittivät Suomen yhteiskunnan eri osa-alueita miesten keskittyessä sotimaan. Naisia oli myös sota-alueilla lottina, muonittajina, pesijöinä ja hallintotöissä. Naiset huolehtivat perheistä, lapsista, vanhuksista, sairaista, kotitöistä ja yleensä kaikista töistä, jotka miehet olivat tehneet aikaisemmin. Kirjan novelleissa naiset ottivat vastaan sodista palaavat poikansa, miehensä, veljensä ja sulhasensa arkuissa. Pappi tai kappalainen koettiin paholaisena, joka toi pahan viestin. Viestiä ei olisi haluttu ottaa vastaan.

Toisen tuntemattoman kirjailijat ovat paneutuneet historialliseen tunnelmaan nykyajan näkökulmasta ja tarjoavat näköalan sota-ajan naisten maailmaan. Kirjassa naiset ovat aktiivisia tekijöitä ja ihmisiä, jotka elävät elämäänsä sodasta huolimatta päivä kerrallaan. Joskushan sen sodan oli loputtava.

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.), Toinen tuntematon ****
Wsoy 2017
s. 376
Novellikirja

Kirjailijat ja heidän novellinsa:
Hanna Weselius: Carola Mäkisen isoisä
Petri Tamminen: Teidän suuren surkeutenne vuoksi
Niina Repo: Martta
Riikka Pulkkinen: Sinä nouset ylös
Tapio Koivukari: Hilma Lahti, souvarin muija
Mooses Mentula: Vääpeli Korsumäen neulova vaimo
Tuomas Kyrö: Vaadi aina enin itseltäsi
Sirpa Kähkönen: Kesän 1939 poutapilvet
Minna Rytisalo: Kulkurin valssi
Jenni Linturi: Tyttö, perkele!
Katja Kettu: Juro ja Rukka
Laura Gustafsson: Yksi tavallinen Vassa
J-P Koskinen: Jos siellä kumminkin olis jotakin
Tommi Kinnunen: Nuku nurmelle hyvälle
Mikko Kalajoki: Sinun ikäisesi poika
Inka Nousiainen: Kaunis päivä
Joel Haahtela: Valepuku
Taina Latvala: Enne
Laura Lähteenmäki: Tummuva vihreys
Venla Hiidensalo: Sydän on vasemmalla
Tuula-Liina Varis: Kyl Urho ain pärjää
Antti Heikkinen: Jauhot

Osallistun kirjalla Nipvetin Novellihaasteeseen 2  




torstai 16. marraskuuta 2017

KIRJOJEN SUOMI 1924: Maria Jotuni ja Tohvelisankarin rouva


On vuosi 1924 ja kirjailija Maria Jotunin (1880-1943) viides näytelmä Tohvelisankarin rouva on julkaistu. Näytelmä kuvaa 1920-lukua ja avioliiton taloudellisia siteitä. Miksi avioliitto solmitaan? Miksi vanhemmat miehet pelehtivät nuorten naisten kanssa ja toisinaan jopa menevät heidän kanssaan naimisiin. Miksi sitten nuoret naiset pelehtivät vanhojen miesten kanssa ja yrittävät kietoa heidät pauloihinsa ja haalata heidät alttarille asti. Sittenhän sitä ollaan turvassa maailman pahuudelta, ja taloudellinen asema on saavutettu.



Tohvelisankarin rouvan ensi-ilta vuonna 1924 oli Kansallisteatterissa katastrofaalinen, sillä osa ensi-iltayleisöstä poistui kesken näytännön. Näytelmää pidettiin siveettömänä ja moraalittomana. Maria Jotuni oli kuitenkin löytänyt oman tyylinsä tuoda sukupuoliroolit esille ja pysyi omalla kirjoittajatiellään. Kyseisen ensi-illan jälkeen Tohvelisankarin rouva on saanut kymmenittäin ensi-iltoja jopa nykypäiviin asti. Aihe on pysynyt tuoreena. Ihmisten ahneus on varsinkin perintöasioissa välillä hyvinkin surkuhupaisaa ja koomista. Samoin ihmissuhteet, rakkaus ja rakkauden kohteet.

Maria Jotuni oli aikaansa edellä kirjoittaessaan näytelmänsä. Eihän tuollaista peliä voinut hyväksyä ainakaan näytelmässä. Ei nainen voinut olla noin laskelmoiva ja ajaa omia etujaan, eikä miehet voineet olla tohvelisankareita ja nenästävedettäviä. Maria Jotuni kirjoitti miesten ja naisten luonteet nurinpäin, naisista vahvoja ja kieroja talousasioiden hoitajia ja miehistä heikkoja viinaanmeneviä lapatossuja.

Näytelmän päähenkilöitä ovat mm. Juulia, joka on nainut Aadolfin vain siksi, että ahnehtii Aadolfin veljen perintöä. Veli on naimaton ja lapseton, mutta on elänyt Karoliinansa kanssa ilman papin aamenta parikymmentä vuotta. Veljekset ovat kovia juomaan viinaa, ja se aiheuttaa kaikenlaista hupia tässä komediassa. Juulialla on tietysti nuorempi rakastaja, koska se on Juuliasta ihan luonnollista. Juulia aikoo viedä perintörahat ja naida nuoremman rakastajansa. Nuorempi rakastaja rakastuu kuitenkin Juulian tytärpuoleen. Tytärpuolikin osoittaa vahvuutensa näytelmässä. Samoin naispuolinen palvelusväki.

Juonikuvioissa piilotellaan avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia, hys hys, sopivia piioiksi ja palvelijoiksi, ei perijöiksi. Jotuni nostaa kuitenkin kaikki näytelmänsä henkilöt tasa-arvoiselle viivalle, tosin tohvelisankari jää tohvelisankarin rooliin. Naiset ovat niin mukavia ja hän pitää naisista. Tohvelisankarin osa siis sopii hänelle.

Maria Jotuni kuvaa uuden ajan naistyyppiä, joka oli samalla kiehtova että pelottava. Naiset kävivät töissä, eivätkä välttämättä olleet miehistä riippuvaisia. Vampit ja viettelijättäret yleistyivät 1920-luvulla kirjoissa, näytelmissä ja elokuvissa, mikä koettiin moraalin heikkenemisenä. Ylen Kirjojen Suomi hankkeen tavoitteena on esitellä itsenäisen Suomen kaunokirjallisuutta sadan vuoden ajalta, jokaiselta vuodelta yksi kirja plus viimeisenä vuoden 2017 kirja, jolloin kirjoja on yhteensä 101. Kirjablogit ovat haasteessa mukana. Kirjat kuvaavat kyseisen vuoden kiinnostavaa ilmiötä ja vuonna 1924 naisroolien muutos Suomen itsenäistymisen jälkeen, naisten äänioikeuden saamisen ja toisen maailmansodan jälkeisen miespulan aiheuttama naisten itsenäistyminen näkyy vahvana ilmiönä kyseisenä vuonna ja Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvassa. 
  
Ihailen Maria Jotunin rohkeutta olla kriittinen kirjailija aikana, jolloin naisten tasa-arvo oli vielä lapsenkengissä Suomessa. Epäkohtien esilletuominen parisuhteissa ja avioliitossa ja sen ulkopuolella oli kirjailijalle suorastaan uhkarohkeaa, jonka jokainen tietää, joka on lukenut kirjailijan teoksen Huojuva talo.

Maria Jotuni, Tohvelisankarin rouva
Otava 1924
s. 251
Hupinäytelmä


maanantai 13. marraskuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia


- Me luettiin koulussa historiantunnilla Suomen kansallisrunoilijasta, Runebergista. Joku mun isomummuni kuulemma tunsi Runebergin, sanoo Koiramäen Eemil.
Näinhän se on, sillä Koiramäen Martta oli Eemilin vaarin vaarin äiti. Ja vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, tämäkin päivä on joskus kaukaista historiaa.

Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on Finlandiakirjapalkintoehdokkaana vuonna 2017. Mielestäni oli jo aikakin Kunnaksen kirjan päästä ehdokkaaksi ja tällä kertaa kirja on niin mainio ehdokas ja kaikenikäisten lukijoiden makuun.  Koiramäen Suomen historiassa käydään tietysti Suomen historiaa läpi, mukaan ovat valikoituneet kirjailijaa kiinnostavat aiheet. Jokainen Kunnaksen lukijahan tietää, että hän on suunnattoman kiinnostunut historiasta. Niinpä kirjassa käydään läpi Kustaa Vaasasta lähtien kaikki maatamme hallinneet kuninkaat ja sen jälkeen tsaarit.  Kirjan alussa on mainio sisällysluettelo ja kansikuvassa on itse Mikael Agricola kävelemässä  iso pinkka ABCkirijoja sylissä Turussa täl puol jokke ja tuomiokirkko näkyy takana. Mikael Agricolaa sanotaan suomen kielen isäksi. Suomessahan oli puhuttu suomen kieltä, mutta Mikael Agricola kehitti kielen kirjoitusasun.

Historiankirjoihin kuuluvat sodat ja niitä ovat suomalaisetkin käyneet aina, kun kuninkaat ovat määränneet sotimaan. Kirjasta löytyy Nuijasota, 30-vuotinen sota, Isoviha ja Suomen sota. Kirjaan on valikoitunut myös posti ja noitavainot. Kirjan lopussa on mainio tarina Vänrikki Stoolin tarinoista. Mukaan on päässyt mainio rummuttaja, josta löytyy tuttuja piirteitä eräästä nykyajan muusikosta.

Mauri Kunnas on ollut ahkera lastenkirjojen ja sarjakuvakirjojen tekijä. Hän on käsikirjoittanut myös lastenelokuvan Joulupukki ja noitarumpu (1996). Kunnas on käsikirjoittanut ja kuvittanut myös Walt Disneyn Aku Ankka-sarjakuvia. Vuodesta 1984 kirjoista on voinut löytää seikkailemasta Herra Hakkaraisen, josta on myös kirjoitettu ja kuvitettu kirjoja. Sastamalasta löytyy Herra Hakkaraisen talo, jossa voi tutustua Mauri Kunnaksen tuotantoon, jota on julkaistu maailmalla n. 10 miljoonaa kirjaa.

Koiramäen Suomen historian vahvuuksia on tietysti näin Kunnaksen kirjojen fanittajan (minä) näkökulmasta useita. Tietysti vahva historiantuntemus ja faktatiedot ovat plussaa tällaisessa lasten tietokirjassa. Lisäksi kuvitus on tässäkin kirjassa veijarimaista huippuluokkaa ja laadukasta, jota jaksaa katsella vuodesta toiseen. Tarina kulkee luonnikkaasti vuosisadoista toisiinsa ja mukaan on päässyt tietysti Koiramäen sukua, jota näiden satojen vuosien aikana on ehtinyt syntyä ja kuolla satoja, mutta nyt heistä on kirjan sivuilla sukuselvitys. Sukututkimushan on vähän niin kuin muotia ja kaikenikäisiä kiinnostaa oma suku, serkut ja pikkuserkut ja isovanhemmat. Se mihin sitä kuuluu ja mistä on  lähtöisin. Kirja on mainio luku- ja katselukirja. Kyllä minä niin mielelläni antaisin Finlandiapalkinnon tälle kirjalle.

Mauri Kunnas, Koiramäen Suomen historia *****
Otava 2017
s. 82

Kunnas Mauri: Piitles

lauantai 11. marraskuuta 2017

Annastiina Storm: Me täytytään valosta


Äiti seisoo omenapuun alla valkoisessa leningissä ruusukimppu sylissään. Se on juuri valmistunut sairaanhoitaja ja vaimo, kuohkeaa maaperää Samin kylvettäväksi. Veijo ottaa kuvaa, Eeva hymisee vieressä ja paisuu ylpeydestä.

Olen lukenut Annastiina Stormin esikoisteoksesta Me täytytään valosta kiinnostavia kirjoituksia. Kirja on kiinnostava psykologinen perhetarina, mutta kertojia on niin monta, että lukijan täytyy olla valppaana, että keksii kuka on kertojan osassa. Teoksessa on paljon lapsen näkökulmasta kerrottua tarinaa, joka on lapsellista ja kuuluu asiaan. Lasten kertomukset eivät ole mukavaa luettavaa, sillä he joutuvat kokemaan ja näkemään ikäviä asioita, turvattomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Jostakin syystä kirja kulminoitui mielestäni isoäitiin ja hänen ajatuksiin ja puheisiin. Isoäiti oli uskossa ja hänen toinen tyttärensä oli hänen mielestään lutka ja toinen epäkelpo. Olisi halunnut mieluummin pojan. Sitten olivat epäkelvon tyttären lapsenlapset, jotka olivat rasittavia, parempi kun pysyivät poissa. Oma elämä oli jäänyt elämättä. Mieskin joutaisi kuolla pois. Vanhuus ja katkeruus nousivat silmilleni kirjasta, mutta ne eivät olleet kirjan ainoat teemat.

Eeva leikkasi otsa rypyssä pitkoa pöytään ja varoi kysymästä liian tarkkaan. Tyttären vasenta silmää kehysti violetti rinkula.
- Oot tukkas laittanut.

Me täytytään valosta on ahdistava kertomus perheen sisäisistä asioista, salaisuuksista, häpeästä. Lasten näkökulma ikäviin asioihin on hyvin luonnollista ja tuntemukset tulevat selvästi esille erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä pelkotiloina ja kokemuksina. Lapsen mieli voi kasvattaa vaikka poismenneestä vauvasta myrskyn, joka on turva pahaa vastaan. Kirja on yllättävä ja erilainen lukukokemus, suosittelen.

Me seisotaan Santun kanssa keittiön ikkunan edessä muuttumassa mahtaviksi. Joka jyrähdyksellä meihin räjähtää enemmän tilaa, jokaisella salamaniskulla me täytytään valosta.

Annastiina Storm, Me täytytään valosta ****
S&S 2017
s. 204

Kirjan ovat lukeneet mm. Laura, OmppuSuketus, Tuomas, Tani, Laura ja Anu

tiistai 7. marraskuuta 2017

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina


Nimeni on Kathy H. Olen kolmekymmentäyksivuotias ja olen toiminut valvojana yli yksitoista vuotta. Se kuulostaa kieltämättä pitkältä ajalta, mutta minun halutaan jatkavan vielä kahdeksan kuukautta eli tämän vuoden loppuun. Silloin tulee melkein kaksitoista vuotta täyteen.

Ole luonani aina on vuoden 2017 nobelistin Kazuo Ishiguron surumielinen tieteisromaani, kauhuskenaario, joka voisi olla totta. Tarina sisältää silti totuuden siemenen. Kirjan päähenkilöt Kathy, Tommy ja Ruth kasvavat Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannin maaseudulla. Lapsia varjellaan ulkopuoliselta maailmalta ja heille uskotellaan kaikenlaista, mutta totuus on kammottava. Jokaisen sisäoppilaitoksen lapsen kohtalo aikuisena on sama. Heidät on kasvatettu vain lääketieteen saavutuksia varten. Kirjan kertojana toimii aikuinen Kathy, joka muistelee mennyttä aikaa sisäoppilaitoksessa, myöhemmin mökkikylässä ja aikuisena, kun hän toimi eri henkilöiden valvojana.

Te ette ole samanlaisia kuin videoelokuvien näyttelijät, ette ole edes samanlaisia kuin minä. Teidät on saatettu tähän maailmaan tiettyä tarkoitusta varten, ja kaikkien tulevaisuus on lyöty lukkoon.

Kathyn kertoma tarina on surumielinen. Ajattelin kirjaa lukiessa mitä kaikkea lääketiede tekee nykyaikana tai mitä se on tehnyt pitkään. Monet kokeet ovat eettisesti ja moraalisesti arveluttavia. Koeputkissa tehdään ihmisalkioilla kaikenlaisia kokeiluja, joista saisi useammankin trilleritarinan aikaiseksi. Kazuo Ishiguron tarinassa sisäoppilaitoksen lapsille ei ole luvassa tulevaisuutta, ei perhe-elämää, ja heidän elämäntarkoituksensa ja identiteettinsä kuuluvat ulkopuolisille toimijoille.

Kun katsoin sinä päivänä tanssimistasi, näin jotain muuta. Näin, että uusi maailma teki nopeasti tuloaan. Tieteellisempi ja tehokkaampi maailma. Enemmän hoitokeinoja vanhoihin sairauksiin. Mainiota. Mutta se oli samalla kova ja julma maailma.

Tämä on kirja, josta voi suoraan sanoa, että se puistattaa. Nuoret päähenkilöt voisivat olla ketä tahansa nuoria, mutta he eivät ole. He ovat lääketieteen keksintöjä eri sairauksiin. Kazuo Ishiguron päähenkilöistä ei voi lukea säälimättä heitä. Olen lukenut kirjan aiemminkin ja katsonut kirjasta vuonna 2010 ilmestyneen elokuvan, mutta edelleenkin toivoin erilaista loppua kirjalle. Kirjalla on vakava sanoma ihmiskunnalle, lääketieteelle ja tiedeyhteisölle sekä meille lukijoille. En toivoisi tällaista nykyisyyttä enkä tulevaisuutta, mitä kirjan lohduttomassa tarinassa kerrotaan.

Kazuo Ishiguro, Ole luonani aina ****
Suom. Helene Bützow
Tammen Keltainen kirjasto 2005
s. 394
Never Let Me Go 2005
Dystopia 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Karin Slaughter: Hyvä tytär

Lapiolla mätettiin multaa hautaan. Samin hautaan. Hänet haudattiin elävältä. Multa painoi hänen päällään kuin metallilevy. "Olen pahoillani." Koripallotossumiehen ääni särähti. "Hyvä Jumala, anna minulle anteeksi." Multaa tuli lisää...

Amerikkalainen Karin Slaughter kuuluu ylivoimaisesti maailman suosituimpien kirjailijoiden joukkoon yli 35 miljoonalla myydyllä kirjallaan ympäri maailman. Olen viiden vuoden blogiaikana blogannut jo kuudesta trilleristä ja Hyvä tytär on seitsemäs. Kirjat ovat suoraan trillerimaailman huipulta. 

En ala analysoimaan miksi luen jännitystä ja trillereitä, toisinaan seassa suorastaan kauhua, väkivaltaa, verta ja mitä hirveimpiä tekoja. Lukemani kirjat eivät tee minusta väkivaltaista henkilöä, eivätkä katsomani jännityselokuvat. Trillereiden vastapainoksi luen muuta kirjallisuutta, joista väkivalta on kaukana. Olen nyt lukenut Tuijatan Marrasjännitystä-haasteeseen kolme kirjaa, joista jokainen on erilainen tyyliltään. Hyvä tytär kietoutuu pikkukaupunkilaiseen perhe-elämään, joka tuhoutui kotiin tehdyssä hyökkäyksessä. Perhe koki väkivaltaa ja tekoja, joista tuli kymmenien vuosien salaisuuksia. Salaisuudet lähtivät purkautumaan koulusurmatilanteen jälkeen, jota perheen nuorempi tytär joutui todistamaan.

Gootti. Erakko. Luokalleen jäänyt. Kelly Wilson oli juuri sentyyppinen tyttö, joka joutui kiusaamisen kohteeksi. Yksin pöydässä ruokatunnilla, viimeinen joukkueeseen valittu liikuntatunnilla, koulun tanssiaisissa kaverina poika, joka halusi vain yhtä asiaa.

Hyvä tytär keskittyy moneen eri teemaan tarinan kehittyessä pitemmälle. Päähenkilöiden, jotka ovat opiskelleet asianajajiksi, kuten isänsä, nuoruudessa kokema tragedia kulkee tarinan mukana ja siihen palataan muistoissa. Perheen jäsenet ovat yrittäneet selvitä elämässä, mutta tragedia ei jätä rauhaan, muistot eivät jätä rauhaan. Äidin ikävä ei jätä rauhaan. Kirjan matkassa kyyneleet valuivat välillä valtoimenaan. Kirjaa on sanottukin Slaughterin tunteikkaimmaksi kirjaksi.

Koulusurma on yksi kirjan teemoista. Toinen poliisi- ja asianajajien toiminta rikostapahtumassa ja sen jälkeen. Rikollisen motiivit tehdä rikos on yksi teemoista ja tietysti rikostutkinta. Oikeudenkäynti ja perheenjäsenille tehneiden rikollisten elämä tapahtuman jälkeen on myös mukana tarinassa. Mikäänhän ei sitten ole sitä mitä alussa annetaan ymmärtää. Tämä on hyvän tarinan merkki. Slaughterilla on tapana pikkuhiljaa avata kertomuksia ja tihentää kirjan tapahtumia jännittävämmäksi kerta kerralta. Rikollisetkin voivat vaihtua ihan toisiksi. Slaughter on kuin taikuri, joka heiluttaa taikakynäänsä, ja loppujen lopuksi olet ollut huijauksen uhri koko kirjan ajan. Hyvä tytär loistaa trillerimaailman tähtiloisteessa.

Hän oli lapsena viettänyt niin monia tunteja äitiään katsellen, tätä tarkkaillen, haluten olla kuten tämä - olla kiinnostava, olla älykäs, olla hyvä, olla oikeassa. Kuitenkin Gamman kuoleman jälkeen aina, kun hän oli yrittänyt saada tämän kasvot mieleensä, hän ei ollut kyennyt näkemään äidin ilmeitä - hymyä, yllättyneisyyttä, hämmennystä, epäluuloisuutta, uteliaisuutta, rohkaisua, ilahtumista.

Karin Slaughter, Hyvä tytär *****
suom. Virpi Kuusela *****
Harper Collins Nordic 2017
s. 553
The Good Daughter 2017

Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön
Slaughter Karin: Kaunokaiset
Slaughter Karin: Kahlittu
Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus
Slaughter Karin: Yli rajan
Slaughter Karin: Hyvä tytär

Tuijatan Marrasjännityshaasteeseen olen lukenut kolme kirjaa:
Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus
Theils Lone: Runoilijan vaimo 
Slaughter Karin: Hyvä tytär 

lauantai 4. marraskuuta 2017

Lone Theils: Runoilijan vaimo


Nora kuuli jostain kaukaisuudesta, kuinka kalapussi tömähti maahan. Sitten, kuin pitkän matkan päästä, kuinka pieni ruskea paperipussi täynnä kantarelleja seurasi sitä ja repesi rikki. Pienet kullankeltaiset suppilot kierähtivät maahan ja päätyivät yksi toisensa jälkeen ohikulkijoiden asiallisten kävelykenkien, vaelluskenkien ja sandaalien tallaamiksi.

Tanskalainen Lone Theils aloitti toimittaja Nora Sand-sarjansa kirjalla Kohtalokas merimatka. Nora on tanskalaisen nettilehden Lontoon ulkomaankirjeenvaihtaja. Hassu sana muuten tuo ulkomaankirjeenvaihtaja, mielestäni se ei liity mitenkään toimittaja-nimikkeeseen. No mutta se suomen kielen kukkasista. Kohtalokkaassa merimatkassa Nora ihastui entiseen koulukaveriinsa, joka oli tullut Lontooseen työmatkalle. Ihastus Andreakseen jatkuu myös Runoilijan vaimossa, mutta uutta säpinää on myös ilmassa. Tähän on myös syynsä, sillä Andreaksen ja Noran deittailuun on tullut iso särö. Ne exät, ne exät.

Tämä Noran rakkauselämästä ja lisää tietysti löytyy Runoilijan vaimo-dekkarista. Nämä dekkarit ovat raikkaita tuulahduksia Tanskan ja Englannin maisemista, ei liian synkkiä, eivätkä väkivaltaisia, mutta päivänpolttavia teemoja löytyy ihan mukavasti taustalla. Lone Theils on itsekin entinen Lontoon ulkomaankirjeenvaihtaja, joten hänellä on taustahommat hallussa ja taito kirjoittaa koukuttavia dekkareita.

Ja sitten Manash kertoi tarinan. Kuinka he olivat paenneet Iranista. Kuinka ihmissalakuljettajat Istanbulissa olivat hänen kiivaista vastalauseistaan huolimatta vaatineet sijoittaa heidät eri kuorma-autoihin välttyäkseen jäämästä kiinni. Suunnitelma oli alun alkaen päästä yhdessä Lontooseen, josta hänen brittiläinen kustantajansa oli luvannut auttaa hankkimaan asunnon.

Nora Sandilla oli siis tuhannen taalan paikka saada kuuluisalta nobelistilta haastattelu, mutta sitä ennen hänen pitäisi löytää nobelistin kadoksissa oleva vaimo. Mies oli Tanskassa maahanmuuttoviraston ”vankina”, eikä päässyt itse etsimään vaimoaan. Vaimo oli luultavasti päätynyt Lontooseen, kuten suunnitelmissa oli. Alkoi minuuttiaikataulu etsinnöissä, ja Nora pääsi reipasta tahtia runoilijan vaimon jäljille. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin paljastua, miten  maahanmuuttajanaisia kohdeltiin Lontoossa. Nora kirjoitti artikkeleita, mutta ne eivät päässeet koskaan perille. Tietokoneessa oli häikkää ja ihme ja kumma, Nora ei ajatellut asiassa olevan isoa ongelmaa. Onneksi hänen veljensä David on tietokoneguru. Mutta kuka kumma sekoittaa Noran elämää ja työtä?

Jos etsit viihdyttävää dekkarisarjaa, jonka parissa aika kuluu mukavasti, ja jonka parissa ei tarvitse pelätä jatkuvaa väkivaltaa eikä raakoja kohtauksia, niin suosittelen Lone Theilsin dekkarisarjaa Nora Sandista.  Pidän päähenkilön henkilöhahmosta ja tällä kertaa pidin vieläkin enemmän hänen henkilökohtaisesta elämästä ja ihastuksista. Nora on innostuva,  sosiaalinen, tunteellinen, empaattinen ja utelias sekä nopeaälyinen, paitsi teknisissä jutuissa.

Plussaa tällä kerralla tulee siitä, että juttuun liittyy maahanmuuttajien kohtelu kahdessa eri maassa, yksityiset pakolaiskeskukset ja niihin liittyvät epäkohdat sekä ylikansalliset suuryhtiöt, jotka tekevät mitä vain lisätäkseen pääomaansa. Pieni miinus tulee siitä, että kasvissyöjä valmisti kasvismunakasta, joka ei ole mahdollista, sillä kananmunat ovat eläinperäisiä tuotteita. Vegaani ei syö munia. Mutta hyppelen tällaisten töppäysten yli sujuvasti, mutta pitkin hampain. Tästä huolimatta Nora Sand-dekkarit ovat mukavaa ajankulua ja odotan seuraavaa dekkaria innolla.

Lone Theils, Runoilijan vaimo ***
Suom. Kari Koski
Aula & Co 2017
s. 337
Den blå digters kone 2016
dekkari

Theils Lone: Kohtalokas merimatka   
Theils Lone: Runoilijan vaimo

torstai 2. marraskuuta 2017

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus

Jos muistuttaa minua vähänkin, rakastaa mädäntymistä. On mukava ajatella, että maailma pysyy liikkeessä hajoamisen ja lahoamisen ansiosta.

Seitsemäs Alan Bradleyn Flavia de Luce - sarjan salapoliisiromaani Nokisen tomumajan arvoitus on taattua Bradleyn tyyliä alusta loppuun asti. Sarjan päähenkilö on omasta mielestä karkotettu liian kauas pois kotoaan tyttöjen sisäoppilaitokseen saadakseen oppia, jossa vain Flavia ja muut hänen kaltaisensa nerokkaat tytöt saavat kouluopetusta. Kas, tavallinen kouluopetus ei oikein sovi, kun heillä on omia erikoisosaamisia, joita voisi vielä kehittää. Mutta sarjan lukeneet tietävät, että 12-vuotias Flavia on se, joka voi opettaa muita. Hän on aivan ylivertainen kaikessa, joka koskee kemiaa ja murhamysteerejä. Niin nytkin, lupaan sen.

Kangaspaketin sisällä oli mustunut ja kuivaksi käpristynyt ihmisruumis, ja ennen kuin se oli edes pysähtynyt, ymmärsin että se oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa. Itse asiassa varsin kauan.

No niinhän siinä pääsi jälleen käymään, että Flavia oli tuskin päässyt sisäoppilaitokseen, kun hän osui kuolleeseen ihmisruumiiseen. Näinhän on joka kirjassa tapahtunut. Suurin piirtein yksi ruumis per kirja, joten Flavialla on tähän mennessä kokemusta seitsemästä ruumiista noin vuoden ajalta, sillä hän on vanhentunut sarjan aikana vuodella. Näköjään kun on oikein kiinnostunut jostakin alasta, kuten Flavia, niin salaisuuksia ja mysteerejä saa sitten selvitellä tämän tästä. Kotipaikkakunnallahan Flavia toimii poliisien apuna rikosten ratkaisemisessa, mutta nyt uudessa maassa poliisit eivät ota oikein tosissaan Flavian tekemiä päätelmiä. Hankalaa. Hankalaa kun kehenkään ei voi luottaa ja kellekään ei voi oikein kertoa. Koulussa on omat säännöt ja kukaan ei oikein halua keskustella. Siinäpä pulmaa kerrakseen. Mutta Flavia ei aikaile ja laajentaa tuttavapiiriä ja ympäristötutkimuksia reipasta tahtia.

”Vielä äitisi aikoina – ne vasta olivat aikoja – meillä oli täysin varusteltu lääkekaappi ja lupa käyttää sitä. Nykyisin on vain laastaria, jodia ja kalanmaksaöljyä. Järkyttävää, mutta niin se vain on. Sota muutti maailmaa, eikä pahimpia vaikutuksia ole vielä nähtykään.”

Jotta lukijat eivät tietäisi kaikkea mahdollista tästä uudesta kirjasta ja uudesta murhatapauksesta, kerron vain sen verran, että ruumiilla oli nokinen tomumaja, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Ruumis liittyy läheisesti sisäoppilaitokseen (jota Harrietkin oli käynyt), mutta ei ole oppilas eikä henkilökuntaa. Murhaaja ja muutkin kirjan mysteerit selvisivät ilman muuta Flavian ansiosta, mutta saiko hän siitä arvostusta ja kunniaa… Suosittelen, että luet sen kirjasta.
Seuraava sarjan kirja ilmestyy maaliskuussa 2018, joten Flavian tutkimukset jatkuvat. Kuulin että tv-sarjakin on tulossa. On siinä vauhdikas ja nopeaälyinen salapoliisimimmi, Flavia de Luce. Vapiskaa murhaajat, Flavia löytää teidät aivan varmasti.

Minua harmittaa kovasti, etten pystynyt tapauksen ratkaisemisessa käyttämään spektrofotometriä enkä elektronimikroskooppia. Loppujen lopuksi kaikki ratkesi vanhan ja arkisen Marshin testin avulla.

Alan Bradley, Nokisen tomumajan arvoitus *****
Suom. Maija Heikinheimo
Bazar 2017
s. 426
As Chimney Sweepers Come to Dust 2015
Salapoliisiromaani

Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Koko Hubara: Ruskeat Tytöt


Kirjoitan Ruskeat Tytöt tietoisesti isoilla alkukirjaimilla kahdesta syystä, ensinnäkin siksi, että haluan sinun huomaavan ne. Ne ovat rakentamani majakat, joiden avulla navigoin luoksesi pimeässä yössä ja joiden toivon valaisevan myös sinun tietäsi, minne tahansa menetkin.

Suomalainen Koko Hubara on kirjoittanut kirjan Ruskeat Tytöt, koska toivoo lukijoiksi juuri sellaisia kuin hän itsekin on – ruskea tyttö. Tosin se ei ole koko totuus Koko Hubarasta, sillä hän on myös äiti ja hänen äitinsä suku, Koko ja Kokon tytär ovat syntyperäisiä suomalaisia. Koko peri isältään ruskean värinsä ja juutalaisuuden, mutta hän olisi halunnut periä valkoisen  äitinsä vaaleuden. Miksi? Miksi siitä pitää keskustella Suomessa, jossa olemme kaikki tasa-arvoisia suomalaisia. Näinhän ei ole, vaan suomalaisten joukossa on myös runsaasti rasisteja ja rasismia.

Koko Hubara on pienestä asti saanut kuulla rasistisia huutoja ja kokea ihmisten inhottavaa käytöstä. Tämä edesauttoi pakko-oireiden ja syömishäiriön syntymistä. Rakastavat vanhemmat ja hyvät ystävät sekä ihanat siskot sekä monikulttuurinen suku ovat olleet Kokon apuna matkalla ruskeaksi tytöksi, tytöksi, joka voi olla tukena vastaavaa kohtelua kokeneille ruskeille tytöille.

Kun käytän sanaa Ruskeat Suomen kontekstissa, tarkoitan myös esimerkiksi Mustia ihmisiä, venäläisiä, virolaisia, itäeurooppalaisia, romaneja ja saamelaisia – kaikkia sellaisia ryhmiä, joille ei ymmärtääkseni suoda tilaa olla valkoisia tai suomalaisia tai normi.

Koko Hubara on Ruskeat Tytöt – blogin perustaja, kirjoittaja ja kääntäjä. Ruskeat Tytöt – esseekokoelma on hänen esikoisteoksensa, jossa keskustellaan ruskeasta suomalaisuudesta. Osa kirjoituksista on jo otettu esille blogissa.

Kirjoitan tätä blogipostauskenttään, sydän murskana ja silmien takana itku, joka ei enää edes tule ulos. Minä haluan tietää, miksi minä olen painajainen. Mikä se painajainen on.

Ruskeat Tytöt on keskustelunavaus sille, minkälaista on elää Suomessa ruskeana tyttönä tai ruskeana poikana tai ylipäätään muuna kuin vaaleaihoisena suomalaisena. Kirja on myös paljon muuta, ja siinä tulee esille Kokon elämä kokonaisuutena, oman identiteettinsä löytäneenä ihmisenä. Kirjoittajalla on myös huumoria, joten kirja ei ole synkkää monologia, vaan koukuttavaa ja sujuvaa tekstiä itkuineen ja nauruineen.

Ruskean Tytön takaa löysin sydämellisen ja ajattelevan ihmisen, jolla on empatiakykyä heikko-osaisia ja vähemmistöön kuuluvia kohtaan. Suosittelen kirjaa jokaiselle lukijalle sukupuoleen ja ulkonäköön katsomatta. Koko Hubaran löytää myös blogistaan, jossa pohditaan ajankohtaisia asioita laajalla katsantokannalla. Blogista löytyy myös mm. kirja-arvosteluja, sillä hän on intohimoinen lukija. Ruskeiden Tyttöjen sivuilla on myös viitteitä eri teoksiin, ja teos, joka vaikutti häneen syvällisesti oli Toni Morrisonin Sinisimmät silmät.

Aina kun kävin kirkossa ja synagogassa, rukoilin salaa ja pelkästään, että saisin siniset silmät, sellaiset harmaat ja eleettömät kuin kauniilla äidilläni, ja että minulla ei olisi enää tarvetta silmälaseille niin kuin ei hänelläkään. Minulla oli säälittävä fantasia. Että näyttäisin äidiltäni. Koska kukaan ei koskaan uskonut, että hän on oikeasti äitini.


Koko Hubara, Ruskeat Tytöt *****
Like 2017
s. 236
tunne-esseitä

Osallistun kirjalla Marikan Naisen tie-lukuhaasteeseen.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Astrid Lindgren: Mio, poikani Mio

Kuninkaalle,
Kaukaisuuden Maa.
Se, jota kauan olet etsinyt, on taipaleella. Hän matkaa halki päivän, yön, ja kädessään hänellä on tunnusmerkki, kultainen kultaomena.

Ruotsalainen Astrid Lindgren (1907-2002) kirjoitti hurmaavia lastenkirjoja, joista Mio, poikani Mio on varmasti hellyttävimmästä päästä. Kirjan päähenkilö oli 9-vuotias Juhani Ville Hämäläinen, joka poistui kotoaan, mutta josta ei saatu koskaan tietoja mihin poika katosi. Juhani Ville Hämäläinen oli oikeasti Kaukaisen Maan prinssi Mio, joka taikavoimien avulla löysi isänsä Kaukaisen Maan kuninkaan ja kotimaansa. Kirja on kuin unelmaa, kun poika, josta kukaan ei välitä, löytää paikkansa maailmassa, ystävyyttä ja isänrakkauden, sillä hän oli ollut aiemmin orpo ja epämieluisa kasvattilapsi.

- Olen etsinyt sinua yhdeksän pitkää vuotta, sanoo isäni kuningas. - Olen valvonut yöllä ja ajatellut: "Mio, poikani Mio." Kaipa minä siis tiedän, että se on nimesi.

Kaukaisessa Maassa Mio kaipasi kuitenkin ystäväänsä, ja kuinka ollakaan hän sai uuden ystävän Jum-Jumin, jonka kanssa Miolla oli kaikenlaisia seikkailuja hevosensa Miramisin selässä. Kaikki ihmiset Kaukaisessa Maassa olivat iloisia Mion tullessa maahan ja kaikki tiesivät mikä Mion tehtävä oli. Saduissa toisinaan hyvä ja paha kohtaavat ja Mion tehtävä oli kohdata Kaukaisen Maan pahin vihollinen yhdessä ystävänsä Jum-Jumin kanssa.

En tiedä, kuinka kauan me kiidimme pimeän halki. Ehkä se oli vain lyhyt tuokio, ehkä monta, monta tuntia. Vai oliko se ehkä tuhannen vuotta - siltä melkein tuntui.

Mio ja Jum-Jum kohtasivat retkillään ihmisiä, joiden lapset oli siepattu, ja ystävykset halusivat auttaa lapset takaisin koteihinsa. Matkalla he kohtasivat hirmuisia satuolentoja, joista osa halusi auttaa poikia ja osa halusi saada heidät vangittua pahimmalle hirviölle. Miten pojille kävi ja mitä olentoja he oikein kohtasivat, sen voit lukea kirjasta. Ja saiko paha palkkansa vai ei! Kirja on samalla reipas ja koskettava, voittoisa ja pelottava, mutta ystävyys kantaa tarinan kahta pientä poikaa seikkailujen läpi. Voi kun jokaisella lapsella olisi edes se yksi ystävä, jonka kanssa jakaa hyvät ja huonot hetket. 

Tästä lumoavasta kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva vuonna 1987.

Unessa minä joskus kuljin pimeissä, kauheissa taloissa. Siellä oli mustia huoneita, jotka minut telkesivät, niin etten voinut hengittää, ja lattioita, jotka aukesivat mustiksi kuiluiksi juuri siinä mistä minun piti mennä, ja portaita, jotka luhistuivat, niin että putosin.

Astrid Lindgren, Mio, poikani Mio *****
kuvitus Ilon Wikland *****
suom. Kristiina Kivivuori *****
Wsoy 2015 tarkistettu suomennos
s. 192
Mio, min Mio 1954
ensim. suomenkiel. laitos 1955
satukirja

Lindgren Astrid: Peppi Pitkätossu
Lindgren Astrid: Vaahteramäen Eemeli 
Lindgren Astrid: Marikki, katso, lunta sataa!
Andersen Jens: Astrid Lindgren - Tämä päivä, yksi elämä

Osallistun kirjalla Yöpöydän kirjat-blogin Ajattomia satuja ja tarinoita2-haasteeseen.




lauantai 28. lokakuuta 2017

Kati Tervo: Iltalaulaja


Lintu pesisi Ellenin hiuksiin, jos hän nukahtaisi verkkokeinuun. Suortuvat olivat runsaat, ruohomaiset ja nutturalla. Kun hän heräsi, hän ei voisi liikahtaa viikkoihin. Ei ennen kuin munista kuoriutuisivat poikaset. Niitten pitäisi kasvaa ja oppia lentämään.

Kati Tervon Iltalaulaja kertoo taiteilija Ellen Thesleffin (1869-1954) kesästä kesähuvilallaan Casa Biancossa Muroleessa vuonna 1945. Hänen apulaisenaan huvilalla on maalaistalon tyttö Taimi. Taimi on seurannut pienestä asti huvilan tapahtumia kesäaikaan tarkkailupuustaan. Tietysti Ellen on huomannut pienen reippaan tytön puussa, mutta hänen mielestä on hyvä asia, että Taimi on kiinnostunut heistä ja katselee elämänmenoa uteliaasti ja puusta käsin. Ellen ja Taimi jakavat yhdessä myös kiinnostuksen taiteisiin. Taimi taiteilee myös, mutta sitä ei katsota hyvällä, varsinkin äiti pitää huvilassa vietettyä elämää kaiken pahan alkuna ja juurena. Pakanoita. Tyttö saa huonoja vaikutteita.

Miten isä oli tänne eksynyt? Oliko isä vakoilemassa häntä? Senkö tähden isä oli täällä, kun tytär oli ilmoittautunut haluavansa taiteilijaksi.

Iltalaulaja on viihteellinen ja raukea kertomus taiteilijan elämästä ränsistyneessä huvilassa, jossa ainoa seuralainen on Taimi, joka imee vaikutteita vanhasta Ellenistä. Taimi haluaa omia Ellenin vain itselleen ja  on vihainen kaikille, jotka yrittävät tulla heidän kahden väliin. Kirja on kaunis kuvaus taiteilijan kaipuusta menneeseen ja tiedosta, että on vanha ja halu tehdä tauluja on suurempi kuin mikään muu elämässä.

Ellen Thesleff (1869-1954) oli yksi  eturivin suomalaisista naisista, joka eli taidegraafikkona ja taidemaalarina Suomessa ja maailmalla. Hän oli saanut ensimmäiset oppinsa isältään, joka oli harrastajamaalari. Ellen kävi myös piirustuskouluja Suomessa, Pariisissa ja Firenzessä. Kirjan molemmat naiset kertovat omat elämänkuvionsa tasavertaisina. Kati Tervo on kirjoittanut Iltalaulajan omalla äänellään kauniiksi kertomukseksi, joka henkii kesäillan huumaavaa kukkaistuoksua ja loppukesän kuolleita lehtiä.

Äiti halusi uskoa, että Ellen laittoi Taimin pään pyörälle. Taimi itse tietää, ettei se niin ollut. Elämä sen sekoitti.

Kati Tervo, Iltalaulaja ****
Otava 2017
s. 201

Osallistun kirjalla Tuijatan Taiteilijaromaani-haasteeseen ja Marikan Naisen tie-lukuhaasteeseen.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Kate Morton: Talo järven rannalla

Alicen sormet tapailivat korvan tuntumasta alinomaa karkaamaan pyrkivää hiussuortuvaa ja kieputtivat sitä herkeämättä edestakaisin. Hänestä oli hauskaa katsella sillä lailla salaa. Se sai hänet tuntemaan itsensä voimakkaaksi toisin kuin silloin, kun he olivat yhdessä, kun hän vei miehelle limonadia puutarhaan tai onnistui livahtamaan talosta ja yllättämään miehen tämän tehdessä töitä tilan kaukaisimmilla rajoilla, kun mies kyseli hänen romaanistaan, perheestään ja elämästään ja kun hän itse kertoi tarinoita ja sai tämän nauramaan. Silloin hän joutui ponnistelemaan, ettei hukkuisi kiinteästi katsovien vihreiden, kultatäpläisten silmien syvyyksiin.

Australialaisen Kate Mortonin kirjassa Talo järven rannalla eletään vuotta 1933 sekä vuotta 2003. Alice Edevane on kuuluisa kirjailija nykyisyydessä, mutta vuonna 1933 hän oli 15-vuotias nuori tyttö ja rakastunut heidän kartanonsa puutarha-apulaiseen. Samana vuonna tapahtui ikävä tapahtuma, sillä Alicen pikkuveli katosi juhannusjuhlien aikana, eikä häntä löydetty mistään. Kirjan tapahtumissa vietetään noita aikoja mm. Alicen, hänen äitinsä ja isänsä seurassa. Voisi luulla, että rikkailla kartanonomistajilla ei olisi ongelmia, mutta Cornwallissa sijaitsevan kartanon seinien sisälle mahtui runsaasti julmiakin salaisuuksia. Alice oli taitava tutkimaan, urkkimaan ja saamaan selville juttuja, joista hänelle oli hyötyä tulevaisuudessa kirjoittaessaan kirjoja. 

Sadie juoksi aina yksin. Hän oli juossut yksin jo kauan ennen kuin Baileyn tapaus oli tuhonnut hänen elämänsä Lontoossa. Niin oli parasta. Jotkut juoksivat liikunnan vuoksi ja jotkut nautinnon vuoksi, mutta Sadie juoksi kuin kuolemaa pakoon.

Vuonna 2003 lontoolainen rikostutkija Sadie Sparrow oli laitettu pakkolomalle edellisen tutkimuksensa vuoksi. Sadie oli jättänyt Lontoon ja vietti aikaansa isoisänsä luona Cornwallissa, kun hän juoksulenkillä näki Edevanen kartanon. Kartano oli asumaton ja sen näköinen, että kartanosta oli lähdetty kiireellä. Sadie kiinnostui kartanosta ja sen vanhoista salaisuuksista. Pakkoloma alkoi tuntua vähemmän ikävältä ja päivät täyttyivät tutkimustyöstä.

Kate Morton on kirjoittanut kartanoromantiikkaan sekoitetun dekkarin. Historialliset tapahtumat aukeavat pikkuhiljaa lukijalle. Tekisi mieli lukea vain vanhoja historiallisia tapahtumia, mutta kirjailija on halunnut liittää siihen nykyaikaisen rikostutkijan ja hänen elämänsä. Onko mahdollista saada selville vanha rikos kaukaa menneisyydestä, kun asianosaista suurin osa on kuollut? Suosittelen kirjaa kaikille jotka pitävät kartanoromantiikasta ja haluavat siihen hiukan dekkariaineksiakin mukaan. 

Yhtä yksittäistä johtolankaa ei oikeastaan löytynyt, mutta monta pientä yksityiskohtaa niveltyi yhteen. Se oli kuin hetki, jona auringon valo siirtyy hiukkasen ja aikaisemmin näkymätön hämähäkinseitti alkaa hohtaa kuin kehrätty hopea.

Kate Morton, Talo järven rannalla ***
suom. Hilkka Pekkanen
Bazar 2017
s. 671
kartanoromantiikkaa
dekkari