perjantai 8. joulukuuta 2017

Mauri Kunnas: Joulupukki


Kukaan ei enää muista, mistä ja miten Joulupukki on Korvatunturille tullut ja pukilta itseltään on asiaa turha tiedustella. Hän vain vaikenee hymyillen. (Mahtaako hän itsekään muistaa…)

Mauri Kunnaksen hauska Joulupukki kuvakirja alkaa kertomalla missä Joulupukki asustaa ja kenen kanssa. Korvatunturilta löytyy iso joukko tonttuja, jotka valmistavat koko vuoden lahjoja, jotka sitten jouluaattona kuljetetaan ympäri maapallon jokaiselle lapselle. Korvatunturin tonttulapset käyvät koulua, kuten kaikki muutkin lapset. Lukujärjestys on hieman erilainen kuin tavallisilla koululaisilla, sillä käsityötä on neljänä päivänä viikossa. Tonttulapsista tulee taitavia lahjojen tekijöitä, kun opettelevat sitä jo koulussa.

Muita Korvatunturin tonttuja naurattavat painotonttujen mustat näpit ja varsinkin heidän hullunkuriset tapansa palmikoida partansa tai solmia se pään päälle. Mikään muotioikku se ei kuitenkaan ole. Pitkä parta näet juuttuu helposti painokoneen telojen väliin tai uiskentelee vähän väliä painoväripuntussa.

Voi olla, että tänä päivänä Korvatunturin tontutkin ovat siirtyneet nykyajan teknologiaan ja vanhanaikaiset painokoneet ovat saaneet siirtyä museoon digitulostimien tieltä. Tonttujen nimet ovat hauskoja. Korvatunturilla työskentelee mm. Tammirauta-Taneli, Heimo, Topi Liimaparta, Ninni Nuttunen, Meeri-muori ja Aaretti.

Kesäloma vietetään kesällä ja tontuilla on silloin paljon vapaa-aikaa, kun aurinkokaan ei laske ollenkaan. Joulupukin harrastuksiin kuuluu ainakin ahkera kalastus ja lukeminen. Tontut harrastavat kaikenlaista näyttelemisestä ja soittamisesta lähtien.

Joulutorttujen ja piparkakkujen leipominen on pikkutonttujen mielestä jouluvalmistelujen kohokohta. Silloin on koulustakin vapaata. Parin päivän aikana syntyy melkoinen määrä erilaisia herkkuja, jotka kuitenkin aina loppuvat kesken. Tonttu-ukot kun pitävät vallan mahdottomasti makeasta.

Kirjan lopussa on Mauri Kunnaksen kertomus Joulupukki teoksesta ja omasta lapsuudesta. Joulupukin ansiota on, että kirjailija päätti jäädä ammattimaiseksi kirjailijaksi. Joulupukki on ollut uskomaton menestys  Suomessa ja maailmalla. Joulupukki oli Kunnaksen kolmas kuvakirja Suomalaisen tonttukirjan ja Koiramäki-kirjan jälkeen. Kaikki kolme kirjaa kertovat suomalaisesta perinteestä, historiasta ja kulttuurista. Kunnaksen isä oli puuseppä, jonka leluverstas oli heidän kotitalonsa kellarissa. Koko perhe osallistui lelujen tekoon.

Kunnaksen lapsuusajan lelumaailmasta löytyy runsaasti aihetta Joulupukki teokseen. Naapurustosta löytyi vastaavanlaisia verstaita ja mm. peili- ja kenkäverstas. Mikä ihanteellinen asuinpiiri luovalle lapselle. Joulupukki teoksen joulun ajan juhlintaan on Kunnas saanut vaikutteita omista suvun parissa mummolassa vietetyistä jouluista. Väkeä oli paljon. Paras joululahjakin on muistissa ja se oli isän tekemä keinuhevonen, josta löytyy myös kuva kirjan lopusta.

Mauri Kunnaksen Joulupukki on joulukuun mukavimpia kirjoja lukea. Kirjan voi laittaa joulun jälkeen hyllylle ja nostaa se taas esille seuraavan joulun lähestyessä. Kirja on iloinen ja kertoo Korvatunturin vuodesta ja touhusta, joka on kruunattu mielikuvituksellisella kuvituksella.

Mauri Kunnas, Joulupukki *****
Kuvitus Mauri Kunnas ja apuna Tarja Kunnas *****
Otava 2016
s. 52
ensim. painos 1981

Kunnas Mauri: Piitles

8 kommenttia:

  1. Mai; Voihan Tammirauta-Taneli & Ninni Nuttunen mikä ihana hyvänmielen postaus lutusine kansineen! Ei ole joulua ilman Mauri Kunnasta. Joulupukillakin hyvät harrastukset. Kiitos valonpilkahduksesta pimeyteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka ja jälleen olet niin oikeassa, kyllä se joulu vaatii nykyään Kunnaksen jouluun liittyviä kirjoja :)

      Poista
  2. Sinä oletkin Kunnaksen tuntija kun olet lukenut noin paljon hänen kirjojaan. Minulle ne ovat tuttuja vain sillä tavalla, kun olen lukenut niitä lapsenlapselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on vain blogiaikkana postatut Kunnaksen kirjat. Olen kyllä lukenut niitä aika paljon, ja huomasin jossakin vaiheessa, että niistähän voi blogatakkin. Mukavia kirjoja ja osa on omien lasten vanhoja kirjoja ja osa sitten uudempia.
      Kyllä oli kiva, että Mauri Kunnas oli tänä vuonna Finlandiaehdokkaana, olisi saanut mielestäni voittaakin kilpailun.

      Poista
  3. Aah, lisää Kunnas-postauksia, kivaa 🙂Alkoi tehdä mieli hankkia tuo teos joulukirjastooni 🎄
    Huumoriakaan ei näemmä puutu, tonttuparat partoineen, vähän voin samaistua kun minulla
    on pitkä tukka 😀Ei se ole kuitenkaan vielä juuttunut printterin väliin.

    En ollut tiennytkään että Korvatunturin tonttulapset käyvät koulua. Se onkin hyvä juttu 🍎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirjahan on vähän niinkuin must kirja Kunnaksen kirjojen faneille. Joulukirjasto kuulostaa hyvältä. Kirjojen ja musiikin avulla voi virittäytyä joulunviettoon ja tietysti askartelemalla, jos on käsityöihmisiä.

      Tietenkin tonttulapset käyvät koulua. Kirjasta löytyy heidän lukujärjestyskin. Luulen, että se olisi paljon mieluisampi nykyajan koululaisillekin 😀

      Poista
  4. Mauri Kunnas, rakastin lapsena Kunnaksen kirjoja. Tämä Joulupukki on kans niin ihana, tätä olen lukenut pikkusisaruksille aikoinaan joulunaikaan, kun olivat pieniä. Nyt odotan, että omat lapset kasvavat sen verran isoiksi, että jaksavat kuunnella Kunnaksen satuja. Haaveena olisi saada kotiin kunnon kattava kirjasto Kunnaksen kirjoista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Aletheia, että kuulut Kunnaksen faneihin <3 Kattava kirjasto Kunnaksen kirjoja olisi minunkin haaveeni <3
      Kunnaksen kirjat ovat jo klassikkoja, kuten tämä vuoden 1981 Joulupukki. Kirja on siis jo 36 vuotta vanha ja vielä kuin uuden uutukainen.
      Kunnaksella on myös kirjoja, joiden sadut ovat vähän lyhyempiä, joista voi pienempien lasten kanssa aloittaa. Riku, Roope ja Ringo on semmoinen sopiva aloitussarja.

      Hyvää joulun aikaa <3

      Poista