lauantai 3. maaliskuuta 2018

Annamari Marttinen: Korsetti


Myyntitiskillä oli levällään ohuita sukkia, liivejä ja korsetteja. Oli kuin niistä olisi levinnyt vaaleanpunaista taikapölyä ympäri liikettä. Vedin sitä nenääni, keuhkoihin asti.
Kunpa olisin voinut mennä hypistelemään niitä.

Annamari Marttisen Korsetti sukeltaa identiteetin kuohuviin koskiin. Kirjan kertojana toimii Pauli, joka jo pienestä saakka on ollut kiinnostunut naisten vaatteista, varsinkin alusvaatteista. Hän on halunnut pukea ne itselleen. Äiti on luontevasti ottanut poikansa mukaansa alusvaateostoksille, mutta huomattuaan poikansa kiinnostuksen kasvavan, asiasta on tehty salattava teko, häpeä. Ystäväpiirissä on huomattu Paulin olevan jollakin tavalla erilainen. Kouluaika oli yhtä kiusaamista ja kidutusta.

Pauli ei halua olla erilainen ja hän on vihainen siitä, mutta oma itse ja se mitä on ei jätä Paulia rauhaan. Ajatukset viipyvät naisten vaatteissa. Työelämä vapauttaa Paulin kodin ilmapiiristä, oli mahdollisuuksia vaikka mihin, kun paikkakuntakin vaihtui. Halu pukeutua naiseksi oli kuitenkin pidettävä salassa, sillä Pauli häpesi ilmituloa. Pauli etsi myös kiihkeästi elämänkumppania, jonka kanssa perustaa perhe. Pauli ei uskonut tulevansa hyväksytyksi naiseksi pukeutuvana miehenä ja hän pysyi hiljaa ja salaili, jopa valehteli asioistaan.

Vuodet kuluivat ja Pauli meni naimisiin, mutta salailu jatkui. Reissutyö antoi vapauden elää vapaa-aika omien halujen mukaan, mutta salailu jättää jälkensä. Mielenterveys alkoi murentua. Oli tullut aika kertoa salaisuudet julki ja odottaa mitä tapahtuu.

Moni lapsi saa ikuiset traumansa lapsuudessa koetuista asioista. Lapset haluavat pukeutua kaikenlaisiin vaatteisiin, ja mielestäni vanhempien pitää kannustaa ja tukea omia lapsia oman minuuden löytämisessä. Uskon ja luulen, että tälläkin hetkellä moni transvestiitti ei uskalla olla sitä mitä haluaa olla, ja syyt löytyvät yhteiskunnan ja ihmisten kielteisistä suhtautumisesta erilaisuutta kohtaan. John Irvingin Minä olen monta ja Roy Arundhatin Äärimmäisen onnen ministeriö ovat teoksia, joissa pukeudutaan rohkeasti. Jokainen on varmasti nähnyt naiseksi pukeutuvan miehen esim. dragshow:ssa, tv-ohjelmissa, elokuvissa tai näytelmissä, mutta transvestiitin näkeminen arkipäivässä on todella harvinaista. Naiset ovat tasa-arvoisia pukeutumisen suhteen Suomessa, sillä me voimme pukeutua pitkiin housuihin ja laittaa kravatin kaulaan, eikä kukaan katso pitkään, mutta vielä sata vuotta sitten naisten miesmäinen pukeutuminen oli harvinaista Suomessa.

Annamari Marttinen on vahvojen tarinoiden mestarikertoja. Sukellus naiseksi pukeutuvan miehen vaatteisiin on helppoa, kun on nainen, mutta mielen syövereihin ja ajatusmaailmaan sukeltaminen ja sen luominen uskottavaksi tarinaksi ei ole helppoa. Lukijana annan täydet pisteet uskaliaasta tarinasta, joka kertoo transvestiitista, naiseksi pukeutuvasta miehestä.

Käsissäni oli kaksi valokuvaa. Valkoinen vekkihame ja pallokuvioinen paitapusero. Peruukki, valkoiset avokkaat. Poskissa lapsenpyöreyttä niin että sydäntä kivisti.

Annamari Marttinen, Korsetti *****
Tammi 2018
s. 339

Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla 
Annamari Marttinen: Törmäys

2 kommenttia:

  1. Oon lukenut Annamari Marttisen kirjoja joskus kauan kauan sitten a muistaakseni tykännyt. Tää vaikuttaa kiinnostavalta!

    VastaaPoista