tiistai 15. toukokuuta 2012

Camilla Läckberg: Merenneito


 




Salaisuuksia, salaisuuksia, niitä riittää Camilla Läckbergin dekkarissa Merenneito (2011), jonka ruotsinkielinen alkuteos Sjöjungfrun ilmestyi 2008. Läckberg kertoo kirjoissaan Fjällbackan kylästä, jonka poliisiaseman työntekijät ovat tulleet tutuiksi aiemmista dekkareista. Kirjojen pääparina toimivat poliisi Patrik Hedström ja hänen kirjailijavaimonsa Erica. Heillä on pieni tytär Maja. Merenneito-kirjassa Erica on viimeisillään raskaana, sillä pariskunnalle on tulossa kaksoset. Kumpikin on todella väsynyt ja stressaantunut, mutta he jaksavat ratkaista myös tämän kimurantin murhajutun, löytävät murhaajan ja selvittävät tapahtumat.

Merenneito –kirja on psykologinen dekkari, jossa murhaaja paljastuu mielisairaaksi. Murhaaja kertoo kirjassa omaa sekavaa kasvutarinaansa sijaisperheessä. Hän on häiriintynyt jo pienenä mielisairaan äitinsä hoidossa. Häiriintyminen näkyi mm. sijaisperheen vauvan hukuttamisyrityksenä ja ylensyömisenä. Liikalihavuuden vuoksi hän oli koulukiusattu ja sijaisperheen äidin kiusaamisen kohde. Ainoa, joka osoitti rakkautta ja kiintymystä oli sijaisperheen tyttö, joka vammautui hukuttamistapahtumassa.

Läckbergin Fjällbackan kylästä kertovia kirjoja on suomennettu kuusi ja seitsemäs Majakanvartija ilmestyy 2012. Hyvä, että sarja saa jatkoa, sillä kirja jäi jännittävään tilanteeseen, johon haluan saada selvityksen, miten Hedströmin perheelle käy. Onneksi odotusaika ei ole pitkä.
Läckberg kirjoittaa juonellisesti taitavasti kerrottuja dekkareita, jossa kertojien ääniä on useita. Tarina etenee yleensä lyhyessä ajassa loppuun, mutta kerrontaan tuo vaihtelua tutustuminen tarinoiden henkilöihin, perheisiin, sukulaisiin, naapureihin, työkavereihin jne. Kirjojen pääpari muistelee myös aikaisempien kirjojen tapahtumia, mutta silti kirjat ovat yksilöitä. 
Tätä dekkarisarjaa en jättäisi lukematta.

Camilla Läckberg, Merenneito *****
suom. Outi Menna
Gummerus 2011
s. 486
Sjöjungfru 2008

Saran, Kirsin ja Merenhuiskeen postaukset kirjasta.

2 kommenttia:

  1. Pitiköhän murhaaja kertoa heti kättelyssä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan en kertonut murhaajan henkilöllisyyttä, sillä se ei ihan heti ratkea kirjan juonikuvioissa. Mahdollisia ehdokkaita on useampia, joiden taustaa ei tunneta. Kirja on kuitenkin niin mukaansatempaava, että pienet paljastukset murhaajan taustasta luulisi kiinnostuksen vain lisääntyvän, jos on Läckbergin kirjojen ystävä. Lukuiloa :)

      Poista