sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Patricia Cornwell: Punainen usva







Kay Scarpettan tutkimuksiin ei sitten väsy millään. Patricia Cornwell on luonut kuolinsyytutkijastaan suurenmoisen kirjasarjan, sillä Punainen usva on jo 19. osa Kay Scarpettan tutkimuksista ja olen lukenut ne kaikki. Osa kirjoista löytyy jopa kirjahyllystäni. Kayn viehätys on hänen maanläheinen tutkimusotteensa ja vankka ammattitaito. Tällä kertaa hän on lopettanut televisiosarjansa kuolinsyytutkijan työstä. Työsarka on loppumaton, sillä aina löytyy uusia murhattuja henkilöitä ja jännitys kirjoissa on välillä karmaisevaa. Kirjat ovat aina jatkoa edellisille kirjoille ja kirjojen päähenkilöt pysyvät samoina. 

Kay menee kirjan alussa naisvankilaan tapaamaan erästä aikaisempiin tutkimuksiin liittynyttä vankia, Kathleenia, yksityishenkilönä, ja huomaa tulleensa huijatuksi erääseen tutkimustapaukseen, joka liittyy muutaman kuukauden päästä kuolemantuomion saavan naisvangin Lolan tapaukseen. Onnekseen Kaylla on vankat tukijoukot, jotka saapuvat nopeasti häntä auttamaan tutkimuksessaan. Miehensä Benton, sisarentytär Lucy ja Pete Marino ojentavat aina auttavan kätensä tarvittaessa Kayn tutkimuksille. Kay huomaa melkein välittömästi, että Lola on syytön ja aloittaa syyllisen etsinnän tukijoukkoineen. Tietysti uusilta murhilta ei vältytä tässäkään kirjassa. Kay yritetään lavastaa murhaajaksi useampaan otteeseen ja loppuhuipennuksessa murhaaja(t) löytyvät ja saavat ansionsa mukaan.

Kirjassa Cornwell kertoo yksityiskohtaisesti, miten kuolemaantuomitut tapetaan ruiskuilla annettavilla lääkkeillä. Cornwell kritisoi tekstissään Kayn suulla epäinhimillistä tappamista, joka tuottaa tuomituille pitkittyneen ja tuskallisen kuoleman. Yhdysvalloissa kuolemantuomio on vielä käytössä joissakin osavaltioissa. Laki sallii siis tappajien tappamisen. Cornwellin tyyli esittää ikävät asiat on arkipäiväistä, eletään lakien mukaan, mutta asioita voi kritisoida ja tuoda muitakin näkökulmia esille. Kirja on ajankohtainen, sillä siinä pidetään dna-näytettä tärkeänä todistusaineena rikoksissa. Viime aikoina Yhdysvaltojen vankiloista on päässyt vapaaksi useita vankeja, kun dna-tutkimuksen perusteella on löydetty oikeat rikolliset. Vapautuminen vankilasta on laiha lohtu useita vuosia turhaan vankilassa viruneelle syyttömälle ihmiselle, kuten kirjan Lolalle.

Patricia Cornwell, Punainen usva ****
suom. Ilkka Rekiaro
Otava 2012 
s. 399
The Red Mist 2011


Cornwell Patricia: Punainen usva 
Cornwell Patricia: Paljaat luut
Cornwell Patricia: Tomuksi ja tuhkaksi
Cornwell Patricia: Samaa verta
Cornwell Patricia: Riistetty

Leena Lumin postaus
Annikan postaus 

2 kommenttia:

  1. Oih! Eksyin blogiisi jonkin toisen blogin kautta ja löysin täältä monta kiinnostavaa kirjoitusta. Tulen varmasti toistekin!

    VastaaPoista
  2. Kiva kun eksyit. Olen innokas lukija ja kerron mielelläni lukemistani kirjoista :)

    VastaaPoista