tiistai 27. marraskuuta 2012

Jo Nesbø: Aave







Kun vuosia sitten sain käsiini ensimmäisen norjalaisen Jo Nesbøn kirjan, joka kertoi Harry Holen rämäpäisistä seikkailuista norjalaisen alamaailman ja rikollisuuden parissa, olin myyty totaalisesti, olen siis lukenut kaikki sarjan kirjat. Nyt kun olen lukenut sarjan yhdeksännen osan, joka on nimeltään Aave (Gjenferd 2011, suom. 2012), olen edelleen yhtä myyty ja ihastunut kirjailijan kerrontatapaan ja uskomattomiin juonenkäänteisiin sekä tietysti pääosan esittäjään.

Kirjojen pääosan esittäjä on entinen apulaispoliisipäällikkö Harry Hole, joka on ratkonut satoja kiperiä murhamysteerejä työuransa aikana. Harryn himoksi koitui Jim Beam, joten työt ja yksityiselämä kärsivät pikkuhiljaa alkoholisoituvasta rikostutkijasta, jonka sanaan ei voinut enää luottaa, ja joka teki töitä humalassa. Nyt Hole on ollut kolme vuotta raittiina. Aave-kirjassa Hole palaa takaisin Osloon Hongkongista, jossa työskentelee nykyisin perintätoimistossa töissä. Osloon hänet tuo entisen naisystävän pojan vankilaan joutuminen. Harry haluaa selvittää itse, mitä on tapahtunut. Onko 18v Oleg syyllistynyt huumekaverinsa Guston kuolemaan?

Oleg on sekaantunut huumeisiin ja on pyörinyt diilerinä ennen vankilaan joutumista. Harry joutuu kohtaamaan huumemyyntiä pyörittävän rikollisjengin jäsenet, huumemyyntiin sekaantuneet poliisit, jotka hävittävät todistusaineistoa ja huumemyyntiin sekaantuneet poliitikot. Lisäksi palkkionmetsästäjät yrittävät saada sekä Olegin että Harryn hengiltä hinnalla millä hyvänsä. Vaarassa ovat huumeista tulevat miljoonatulot, joiden avulla pönkitetään rikollisliigaa sekä Oslon korruptoitunutta poliisilaitosta ja poliitikkojen toimintaa. Kaikki pelkäävät Harrya ja mitä hän saa selville, paitsi Rakel, Olegin äiti, joka edelleen rakastaa Harrya.

Kirja on rakennettu kahteen osaan, jotka limittyvät toisiinsa. Toisessa pääosaa esittää elävä ja toimiva Harry ja toisessa kuoleva Gusto, joka on Olegin huumekaveri. Guston kuoleman johdosta Oleg on vankilassa. Kumpikin tarina on toimiva ja tarina hahmottuu kertomusten edetessä. Harry tietää loppukohtauksessa, kenet hän kohtaa, kuka surmasi Guston ja mikä oli motiivina. Harry tietää, että luultavasti hän kuolee tappajan kohtaamisessa, jonka jätän lukijoiden pääteltäväksi miten hänelle kävi. Kirja oli taattua Jo Nesbøn tuotantoa, jännitystä, väkivaltaa, takaa-ajoa, viinanhimoa, kipeitä haavoja, tuskallisia ajatuksia, hiukan romantiikkaa, paljon tutkivaa poliisityötä, taidokasta ja intensiivistä tekstiä.

Jo Nesbø, Aave *****
suom. Outi Menna
Johnny Kniga 2012
s. 457
Gjenferd 2011
Dekkari
Harry Hole-sarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti