tiistai 1. tammikuuta 2013

Vanessa Diffenbaugh: Kukkien kieli



 


Yhdysvaltalainen Vanessa Diffenbaugh on kirjoittanut uskomattoman tarinan huostaanotetusta tytöstä Victoriasta kirjassa Kukkien kieli (The Language of Flowers 2011, suom. 2012). Kirja on kirjailijan esikoisteos ja sen julkaisuoikeudet on myyty yli 30 maahan. Kirjailijalla on omakohtainen kokemus sijaislapsista, sillä hän on toiminut miehensä kanssa sijaisvanhempina ja heillä on kasvattilapsi. Lisäksi kirjailija on perustanut Carmelia Network –verkoston, jonka tavoitteena on tukea koulukodeista aikuistuvia nuoria.

Kirjan päähenkilö Victoria on 18v. ja hän on saanut kokea elämänsä aikana surkean kohtelun useammassa eri sijaiskodissa ja koulukodissa. Pahimmassa sijaiskodissa hän ei saanut ollenkaan ruokaa, eikä hän ole oppinut huolehtimaan omista henkilökohtaisista tarpeistaan, kuten terveellisestä syömisestä. Hän voi jopa nukkua taivasalla tai ihan missä tahansa, sillä hänen ollessa 5v. sijaisperhe piti häntä ulkona yöt. Victoria osaa pelätä ja suojata itsensä muita vastaan, mutta hänen psykososiaalinen käyttäytyminen on vaurioitunut. Kiintyminen ei onnistu, sillä hän pelkää, että hänet jätetään ja petetään taas, hän ei ole omasta mielestään minkään arvoinen.

18v. Victoria on vapaa laitoskierteestä ja ainoa minkä hän osaa on kukkien kieli. Victoria osaa sitoa upeat kukkakimput, jotka auttavat ihmisiä ongelmissaan. Hän pääsee kukkakauppaan osapäivätöihin ja alkaa pikkuhiljaa selviytyä elämässä eteenpäin, kunnes tapaa Grantin, kukkienkasvattajan, joka myös on omalla tavalla syrjäytynyt muista ihmisistä. 

Kirjan tarina sisältää erikoisen kuvauksen sosiaalisesti ja henkisesti vaurioituneesta tytöstä. Tarina on kasvukertomus pikkutytöstä, jota kaikki kohtelevat väärin ja mitä väärinkohtelusta voi seurata. Onneksi Victoria kohtaa myös henkilöitä, jotka haluavat olla hänen tukena. Kirjan erikoinen teema on Viktoriaanisen ajan kukkienkieli, joka kannattelee juonikuvioita ja pitää päähenkilön elävien kirjoissa. Kirja päättyy onnellisesti, mutta ennen sitä ehtii lukija vuodattaa runsaasti kyyneleitä. *****

2 kommenttia:

  1. Luin tämän viime vuonna ja pidin kovasti. Hienoa että sinäkin tykkäsit!

    VastaaPoista
  2. Kiva, että sinäkin pidit kirjasta huolimatta Victorian vaikeista ongelmista elämässään.

    VastaaPoista