torstai 23. toukokuuta 2013

Raakel LIgnell, Eija Holmala§ Arja Vanhanen: Raxun remppa




Raakel Lignell on aina ollut minun lempparijulkkis mediassa. Viiden lapsen äiti on pyörittänyt aikamoista arkirumbaa, lastenkuljetusta ym. ja lisäksi hän on hoitanut omakotitaloa ja sen pihapiiriä. Lisäksi hänellä on yksi taito, josta olen aina ollut erittäin kateellinen, nimittäin hän on viulisti. Taito, jota olen pienestä asti halunnut itselleni, siksi ihailen Raakelia. Raakel on aina ollut muistini mukaan ylipainoinen, mutta hurmaava ja iloinen, sekä ylpeästi kilonsa kantava kaunis nainen. Eihän se tietysti ole terveellistä olla niin lihava, mutta jokaisella on oma oikeus ulkonäköönsä.

Vuoden 2012 alussa lehdistö alkoi julkaista hoikistuneesta Raakelista kuvia ja olin itsekin todella yllättynyt hänen muodonmuutoksesta ja tietysti utelias, että millä keinoin hän oli muuttunut lihavasta normaalipainoiseksi. Nyt jokainen voi lukea Raxun remppa kirjasta, että mikä sai Raxun loppujen lopuksi laihduttamaan, kun hän oli itse sitä mieltä, että jo ajatus pullasta lihotti häntä. Lisäksi hän inhosi ryhmäliikuntaa. Suursyömäristä ja liikuntaa kaihtavasta naisesta kehkeytyi himoliikkuja ja terveellisen ruokavalion noudattaja todella nopeasti, sillä tulokset alkoivat näkyä heti. Lopputulos kahden vuoden himoliikkumisella ja kevytkarppaajan ruokavaliolla vähensi Raxun painosta 50kg. Onneksi olkoon Raxu, olet tehnyt valtavan työn ja tunnet sen joka päivä itsessäsi sekä näet peilissä terveemmän naisen.

Rakas lukija, syyskuussa 2010 päätin muuttaa elämäntapani. Olin uupunut, ylipainoinen ja rapakuntoinen – loppuun palanut sekä psyykkisesti että fyysisesti. Halusin voida paremmin ja jaksaa arjessa. Kun uskaltauduin tekemään uudenlaisia valintoja omassa elämässäni, alkoi muutos, jonka voima yllätti täysin.

Raxun remppa kirjan kirjoittajiin kuuluvat Raakelin lisäksi Eija Holmala, joka on työskennellyt liikunnan ja hyvinvoinnin alalla yli 20v. ja kirjoittanut useita alaan liittyviä kirjoja. Kolmas kirjoittaja on Arja Vanhanen, joka on laillistettu ravitsemusterapeutti ja liikunnan ammattilainen. Raakelin liikunta ja kevytkarppaajan ruokavalio eivät sovi kaikille ja nämä alan ammattilaiset ovat yrittäneet ohjata Raxua terveellisempään ruokavalioon, sillä esim. liika proteiinin syönti ei ole terveellistä ja ammattilaiset vaihtaisivat rasvat kasvisrasvoihin. Ammattilaisten ohjeet on kirjattu kirjan sivuille omiin ns. tietoiskuihin. Kirjassa on mm. kevytkarppaajan lautasmalli sekä peruslautasmalli vertailussa. Kevyemmän ja laadukkaamman ravinnon resepti on varmasti jokaisen tiedossa, mutta sitä ei välttämättä haluta käyttää. Lisää kasvisten päivittäistä käyttöä, lisää proteiinia, lisää hyvää rasvaa ja syö säännöllisesti.

Raxu ei välttämättä ottanut oikeita oppeja onkeensa, joten venyttelyn puuttumisen ja liikaa liikkumisen seurauksena hänen selkänsä kipeytyi pitkäksi aikaa, jolloin liikkumiseen tuli pakollinen tauko. Kirjassa annetaan vinkkejä venyttelyyn ja siihen miten vältytään rasitusvammoilta. Lisäksi kerrotaan yleisimmät rasitusvammat ja niiden hoito.

Yhtenä aamuna mökillä heräsin järkyttävään särkyyn, joka juili yläselän vasemmalla puolella. Kipu säteili oudosti ympäriinsä, ja lopulta puutui myös kolme sormea. Kaularangasta löytyi kuluman aiheuttama ahtauma ja hermopinne sekä välilevyn pullistuma. Pelottavan hermosäryn lisäksi pamahti tuomio: leikkausjonoon ja jumppakieltoa, kunnes kipu hellittää. Vessassa käynti saisi olla suurin ponnistus.

Kirja on ihana opas jokaiselle, joka haluaa pudottaa painoaan ja tarvitsee jonkinlaisen oppaan ja kannustimen aloittamiseen. Jos joku on pudottanut 50kg, niin ei se viiden kilon pudotus voi niin ylivoimaista olla. Tärkeintä on, että siitä elämänmuutoksesta tulee pysyvä, eikä palaa niihin epäterveellisiin tapoihinsa takaisin. Raxu lopetti mm. alkoholin juomisen, sillä siitä oli tullut jokapäiväistä ja alkoholissa on tunnetusti paljon kaloreita. Lähtöpassit saivat karkit, pullat, hampurilaiset, sipsit, pizzat ja muu epäterveellinen ruoka. Pasta, riisi ja peruna vaihtuivat salaattiin. Light-tuotteet ja einekset jäivät kauppoihin. Ruokajuomaksi tuli luomumaito ja täysmaito ja vettä kului joka päivä kaksi litraa. Leipää hän ei syönyt ollenkaan, vaan tilalle tulivat pähkinät, mantelit ja pavut. Hedelmiä hän söi yhden päivässä, mutta lisäsi kotimaisten marjojen syöntiä. Proteiinin saatavuutta hän lisäsi syömällä lihaa, kalaa ja kanaa, joiden paistamiseen hän käytti voita.

Elämän ilot ja murheet ovat vaakalukemasta riippumatta samat, mutta edes askel voi olla kevyempi.

Kirja kuvineen, jumppa- ja ruokaohjeineen on todella kannustavaa luettavaa. Jostakin syystä minulle tuli innostus lähteä pururadalle juoksemaan ja tekemään sängyllä Raxun jumppaohjeita ja venytyksiä. Raxu on pudottanut melkein minun painoni verran kiloja. Ajatus siitä, että hän on kantanut minun painoni verran ylimääräistä painoa itsessään, kuulostaa hurjalta. Olen iloinen, että hän teki unelmastaan totta. Mikä sinun unelmasi on? ****

Raakel Lignell, Eija Holmala & Arja Vanhanen
Raxun remppa- Rapakunnosta hyvään oloon
Ruokaohjeet Elina Jyväs ja Sanna Kekäläinen
SanomaMagazines 2013
s. 142

4 kommenttia:

  1. Hurja muodonmuutos, sisua laihduttaja tarvitsee, loputtomasti! Onni onnettomuudessa, että hän sentään pystyi liikkumaan, kun tuo selkäjuttu oli saatu kuntoon.

    Kiitos postauksesta, ja oikein hyvää viikonloppua, Mai.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä vaatii toisinaan suurempia ponnistuksia. Lähipiirissäni on useampia jojolaihduttajia, joten ei se painon hallitseminen ole helppoa.
      Selkävaivat ovat hirveitä ja itse olen kärsinyt joskus nikamien fasettilukoista. Eräs jumppari antoi hyvän ohjeen liikutella itse hitaasti nikama paikoilleen.
      Hyvää viikonloppua :)

      Poista
  2. Tilasin netistä yhtenä päivänä talouteemme tuon kirjan, koska siellä on eräs ylipainoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevytkarppasimme mieheni kanssa kesäkuun ajan ja molemmilta lähti se neljä kiloa pois, vaikka koko ajan sai syödä. Nälkä kyllä oli joka päivä. Miehen verenpaine putosi, joten hänellä oli hieman heikko olo, sillä se oli ennen korkealla.
      Mies jatkoi koko kesän kevyellä karppauksella, mutta lisäsi proteiinien määrää pikkuhiljaa ja tuloksena on kymmenen kilon pudotus. Verenpaine laski normaaliksi ja on pysynyt siinä. Kannustan :)

      Poista