perjantai 28. kesäkuuta 2013

Erich Segal: Love Story - Rakkauskertomus





Elämääni kuuluu muutama klassikkokirja, joita luen aina uudestaan ja uudestaan. Erich Segalin Love Story on sieltä rakkaimmasta päästä. Kirjan rakkaustarina on niin traaginen ja kirja on niin taitavasti kirjoitettu, pidän jopa kirjan keskusteluista. Ainoa, mistä kirjassa en pidä, on kirjan päähenkilön Oliverin IV ja hänen vanhempien vuorovaikutus, jota ei juuri ole. Varsinkin äidin vähäinen yhteydenpito poikaansa tai pojan yhteydenpito äitiinsä tuntuu minusta tosi vaikealta. Isä sentään yrittää jonkin verran pitää yhteyksiä käymällä katsomassa poikansa jääkiekko-otteluita ja syömässä sen jälkeen, mutta äidin yhteydenpidosta kirjailija ei mainitse mitään. Kirjassa mainitaan yksi päivällinen missä äiti oli mukana, kun Oliver kävi esittelemässä tulevan vaimonsa vanhemmilleen. Isä yritti myöhemmin vaikuttaa poikansa naimisiinmenoon.

Kuin vastapainoksi kovaäänisyydelleni Oliver III suuntasi seuraavat sanansa minulle purevana kuiskauksena:
- Mene hänen kanssaan naimisiin nyt, niin minä en sano sinulle enää hyvää päivää.
Paskat jos joku kuulikin.
- Isä, sinä et osaa sanoa hyvää päivää.
Kävelin pois hänen elämästään ja aloitin omani.

Kirjan päähenkilö oli Oliver IV Barrett ja syntyään monimiljonääriperheestä. Hän rakastui leipurin tyttäreen Jenniferiin, joka valmistui maisteriksi yliopistosta musiikki pääaineenaan. Riita isän ja pojan välillä vaikutti siihen, että vanhemmat eivät enää elättäneet poikaansa eivätkä maksaneet opiskelua, joten Jenny ei lähtenyt Pariisiin jatko-opintoihin, joihin oli saanut stipendin, vaan meni töihin opettajaksi, jotta Oliver sai lakiopintonsa valmiiksi. Vähän aikaa kaikki oli hyvin, Oliver sai hyvän työpaikan ja heidän rahallinen tilanteensa helpottui. He toivoivat lasta, joten pian he menivät lääkärille, koska Jenny ei alkanut odottaa yrityksistä huolimatta. Lääkärillä oli Oliverille synkkää kerrottavaa.

Aloin ajatella Jumalaa.
Sisimpääni alkoi hiipiä ajatus Korkeimmasta Olennosta, joka oli jossakin. Ei sen vuoksi, että olisin halunnut iskeä Häntä päin naamaa, kostaa hänelle sen mitä Hän oli tekemässä minulle – Jennylle toisin sanoen. Ei, minun uskonnolliset ajatukseni olivat aivan päinvastaiset. Esimerkiksi sellaiset, että kun heräsin aamulla, Jenny oli vieressäni. Vielä vieressäni. Olen pahoillani, jopa nolo, mutta toivoin, että olisi olemassa Jumala, jolle voisi sanoa kiitos. Kiitos siitä, että sain herätä ja nähdä Jenniferin.

Kirja on tunteita herättävä ja siinä kerrotaan heti ensimmäisessä lauseessa kirjan juoni. Teksti on aika räväkkää ja rakastunut nuoripari puhuttelee toisiaan ronskilla kielellä, jopa humoristisesti. Silti kirjan sisällöstä nousee pinnalle traagisuus ja se minkä kirjailija kertoi jo ensimmäisessä lauseessa. Tämä kirja on syvien tunteiden kirja.

Erich Segal, Love Story – Rakkauskertomus *****
suom. Anna-Liisa Suurpää
Tammi 1971 2. painos
Love Story 1970

8 kommenttia:

  1. Mai, olen lukenut tuon Love Storyn joskus 1970-luvulla, kovin paljon en siitä muista. Tunnelma kirjassa oli kovin surullinen, syytäkään en muista, oliko se sairaus vai lapsettomuus...Ja melodian varmaan kaikki filmin nähneet muistavat, se oli aikansa hitti-iskelmä. "Mä mistä alkaisin tään kertomuksen vanhan totuuden..." tai jotakin siihen suuntaan. Kyllä siinä oli naisen vakava sairaus ja traaginen rakkaus kysymyksessä.

    Nyt on juoni paljastettu ja pilattu tämä postaus. Jos et pidä kommentista, poista se kokonaan.

    Hyvää viikonloppua sinulle, Mai!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on varmasti aika monelle tuttu ja laulu vielä tutumpi. Osa on nähnyt jopa elokuvan. Jostakin syystä minä rakastan kaikkea kolmea, enkä voi itkemättä lukea, kuunnella laulua tai katsella elokuvaa. tarinassa on se jokin joka koskettaa syvältä sydämestä.
      Luovan kirjoittamisen opinnoilla meidän piti kirjoittaa näytelmä ja oma näytelmäni kertoi keski-ikäisestä koomisesta pariskunnasta, joiden avioelämä veteli viimeisiään. Sain kuitenkin koottua avioliiton säikeet ja näytelmä loppui Love Storyn musiikkiin, iso punainen sydän taustalla ja aviopari tanssi rakastuneena musiikin tahtiin...ja niin paljon minä itkin kun kirjoitin tuota loppua. Jotkuta asiat koskettaa.
      Kiitos sinulle postauksestasi, niitä on ilo saada :)

      Poista
  2. Voi Mai, tästä kirjasta tehty elokuva on minulle syvien tunteiden elokuva ja sen teemamusiikki ihanine sanoineen on määrätty soitettavaksi hautajaisissani! Kolme erilaista musiikkia, tämä, italialainen Una furtiva lagrima ja sitten Tehosekoittimelta yksi, joka on salaisuus. Hurjaa: Kerron sinulle tällaista ja juuri tämän traagisen kirjan yhteydessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, itse en ole edes ajatellut omien hautajaisten musiikkia. Tällä hetkellä mietimme vain vanhan koiramme elinpäiviä 16v. ja 3kk. Vanha papparainen on jo aika heikko, mutta liikkuu ja syö. Sillä on ollut epilepsialääkitys jo pitkään, mutta siitä huolimatta jaksaa vielä olla lemmikki ja ihana.
      Hautajaismusiikki on tosi henkilökohtainen juttu ja juuri tämän kirjan teemamusiikki on todella koskettava valinta, kun lähdön aika tulee.

      Poista
    2. Ehkä muistatkin, että meidän novascotiannoutajamme Olga lähti 11.1. tänä vuonna. Hän olisi täyttänyt huhtikuussa 15 vuotta ja tuolle rodulle ikä oli hämmästyttävä ja vielä etenkin ottaen huomioon jo viisi vuotta sitten todetun nivelrikon. Mutta Suurirutinatar Olga sai hyvät lääkkeet ja sen päälle saimme vielä vinkin eräästä luontaistuotteesta, jonka jälkeen alkoi kuin uusi elämä. Lähtö oli kuitenkin yllättävä, mutta olisihan minun pitänyt tajuta, että koirani katsoo kanssani vielä kerran ensilumen ja viettää joulun, sillä hän tiesi, miten kannan joulua sydämessäni läpi vuoden ja halusi olla viimeisen joulun vielä kanssani. Viime vuosien kuumat suvet olivat meille rankkoja ja vietinkin suurimman osan hellepäivistä Olgan kanssa kellarissa, jonne olin järejstänyt hänelle iltapäiväpedin ja itselleni lukutuolin...Vieläkin on outoa tulla kotiin, kun Unforgettable ei ole vastassa...Tyttärellä on nyt kääpiövillakoiran lisäksi noin 3 kuukauden ikäinen sheltti ja me olemme koirien 'mummola', kun nuoret ovat reissussa. Emme ota nyt koiraa, sillä edessä reissuvuodet ja ei olisi oikein koiraa kohtaa jättää hänet toistuvasti ja pitkäksi aikaa ilman omaa laumaansa. Toisaalta itse ikävöisin myös...

      Nauttikaa niin kauan kuin voitte ja niin kauan kuin tuntuu, että kuolema ei olisi koiralle armo vaan murha. Näin me teimme. Nyt Olgan haudalla kukkivat valkoset särkyneet sydämet.

      Ihnaa suvea sinulle ja perheellesi koirineen kaikkineen♥

      Poista
    3. meidän naapurissa on novascotiannoutaja Jade 12v. ja välillä käyn kävelyllä Jaden kanssa, sillä hänen omistajalla on MS-tauti. Ihana koira ja varmasti teidän Olganne oli valloittava persoonallisuus.
      Meidän lapsilla on yhteensä 7 koiraa ja minä olen elänyt elämäni aina koiran kanssa. Andylla on valtava ihailijalauma ja aina löytyy lähipiiristä halukas hoitokoti, kun kuljemme reissuissa.
      Andy saa kalanmaksaöljyä, eikä punkit tartu, vaikka ei ole punkkimyrkkyjä. Muutenkin kalanmaksaöljy on piristänyt häntä ja tykkää mausta, jota minä inhoan.

      sait minut miettimään hautajaismusiikkia. Hautajaismusiikkini on varmasti sama kuin häämarssimme eli Ave Maria, mutta ehkä jätän sen miettimisen vielä tulevaisuuteen.

      Kaunista kesää puutarhanhoitoon ja yritä nyt hoitaa itsesi kuntoon levolla ja mielenrauhalla :)

      Poista
    4. Ave Maria...hitsi, mehän pidetään samasta musiikistakin. Rakastan Rusasen tulkintoja Ave Maria (Caccini) sekä Ave Maria (Lucci). Löytyvät Johanna Rusasen-Kartanon levyltä Joulun valoa.

      Poista
    5. Kuuntelin Jouluna Johanna Kurkelan versiota Ave Mariasta ja pidin aivan valtavasti. Hänellä on hurmaavan herkkä keijukaisääni ja ulkonäkö :)

      Poista