maanantai 1. heinäkuuta 2013

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous



Siiri Enorannan nuorten kirja Nokkosvallankumous on tulevaisuuteen sijoittuva kauhuskenaario tai dystopia ihmiskunnan viimeisistä edustajista ja heidän kamppailustaan elinoloista ja elämisen oikeuksistaan. Maapalloa olivat vuosituhansia asustaneet kivikansa yhdessä ihmisten kanssa, mutta nyt kiviverisiä uhkasi tuho, sillä jäljellä oli vain neljä kiviveristä. Yksi heistä on Nokkosten johtaja 16v. Dharan, joka on toinen kirjan päähenkilöistä, toinen on 14v. Vayu. Molemmat ovat poikia ja rakastavat toisiaan jo ennen kuin tuntevat toisensa, sillä heillä on telepaattinen yhteys toisiinsa. Heillä on mahdollisuus muuttua tässä elämässä kiveksi ja elää toisessa maailmassa, joka on paratiisi verrattuna kirjan maapallon elämään. Ihmisillä ei ole mahdollisuutta siirtyä tähän kiviveristen maailmaan. Mutta miksi Dharan ja Vayu eivät muuttaneet asumaan kyseiseen satumaiseen paratiisiin vaan vierailivat vain siellä, se selviää kirjan mielikuvituksellisesta, mutta aika järkyttävästä tarinasta.

Nokkosvallankumous on kertomus Dharanin ja Vayun rakkaudesta, joka satuttaa. Kirja nosti teemaksi myös Dharanin huumeriippuvuuden. Dharanin Nokkoslapset asuivat entisessä huvipuistossa ja elämä vaikutti olevan selviämiskeino päivästä päivään joko nälkäisenä tai vielä enemmän nälkäisenä. Nokkoslapset olivat laihoja ja aliravittuja ja kaikki palvoivat johtajaansa, joka huumepöllyssä puhui vallankumouksesta ja paremmasta huomisesta. Varsinkin vanhemmat lapset olivat valmiita tappamaan johtajansa puolesta, mutta Dharan oli jo tappanut itsekin saadakseen ruokaa ja perustarvikkeita alamaisilleen ja pölyä itselle. Pelottava tulevaisuudenkuva lapsille ja nuorille, väkivalta ja tuhottu maapallo, jossa ei enää ollut puhdasta vettä eikä aurinko enää näkynyt saasteisen pilvimassan takaa.

Suurin osa ihmisistä oli viety kolmisen vuotta sitten, silloin kun asiat lopulta olivat alkaneet mennä silmin nähden vikaan. Tuho oli kerännyt voimaa jo vuosikymmeniä, sen jos jotain olin oppinut isäni puheista, mutta kolme vuotta sitten meidänkin kaupunkimme asukkaista oli kadonnut melkein neljäsosa. Vaaralliset ihmiset oli viety pois. Ne jotka näkivät, kuulivat, ne jotka korottivat äänensä Korotratoa tai sen lemmikkejä, perinistejä, vastaan. Jäljelle olivat jääneet lapset ja vanhukset, ja aikuisista heikot ja lyödyt.

Dharanin tehtävä oli saada Nokkosille enemmän kannattajia, joita alkoi pikkuhiljaa tulla päivä päivältä yhä enemmän. Lisäksi Dharanin kaverit häiritsivät tietokoneohjelmillaan Korotraton valloittamaa verkkoa ja saivat ihmisille tiedoksi Korotraton toimet. Pian Dharan oli Korotraton etsityin nuori mies ja Vayu myös, koska oli Dharanin valittu. Onneksi Ihmisiä kertyi koko ajan enemmän huvipuistoalueelle ja sen ulkopuolelle, sillä edessä oli sota.

”Meidän on aika repiä valta pois Korotratolta ja perinisteiltä” Dharan huusi megafoniin, ”ja otta se omiin käsiimme. Jos vielä on joku joka ei suostu näkemään, miten Korotrato on mädättänyt kaiken tästä maailmasta, me laitetaan se ymmärtämään! Meidän on viimein tullut aika taistella meidän maailman puolesta, Nokkoslasten ja kaikkien muiden lasten puolesta, luonnon puolesta, vapauden ja tasa-arvon!”

Nokkosvallankumous sisältää todella pelottavia elementtejä, joten en suosittelisi kirjaa alle 15 -vuotiaille. Kirjassa on runsaasti rakastelukohtauksia, huumeiden käyttöä, pontikan juomista, tappamista ja väkivaltaa. Kirja sisältää kiusaamista ja hakkaamista. Jos kirjaa luettaisiin esimerkiksi koulun lukupiirissä tai tehtäisiin esitelmiä, toivoisin, että aiheista keskusteltaisiin ja tuotaisiin esille, että mitkä niistä on laissa kiellettyjä asioita ja että kirjassa puhutaan tulevaisuudesta eikä tästä päivästä, lisäksi kirja on fiktiota.

Nokkosvallankumous on näin aikuisen silmin luettuna loistava tarina tuhotusta maapallosta, johon olemme kovalla vauhdilla joutumassa. Tietysti olen surullinen kiviveristen sukujen sammumisesta ja tämä toisen kansan kanssa eläminen teki kirjasta kuitenkin fantasiakirjan, hiukan ylimaalisen, sillä heillä olisi ollut se kaikki taito normaalista elämästä ilman sotia ja saasteita, mutta ihmiset missasivat heidän tieto-taitonsa omien valtapyrkimystensä ja vallanhimoisen politikointinsa vuoksi. Löysin kirjasta todella paljon yhteyksiä holokaustiin mm. vankileirit ja ihmisten tappamiset sen vuoksi, että olivat eri mieltä asioista, jopa lasten kastroinnit mainittiin. Todella upeaa, kammottavaa tekstiä tulevaisuudesta.

Siiri Enoranta, Nokkosvallankumous *****
WSOY 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti