Yhdysvaltalaisen Seré Prince Halversonin esikoisteos Äidinrakkaus on kertomus äidistä ja äitipuolesta. Kun luin Leena Lumin kiinnostavan arvion kirjasta, halusin lukea kirjan syvällisen aiheen vuoksi. Kirjan päähenkilö Ella tapasi Joen, jolla oli kaksi lasta. Äiti oli muuttanut pois nuoremman lapsen ollessa parin kuukauden ikäinen. Ella ja Joe menivät naimisiin ja kukaan ei puhunut lasten äidistä mitään, aivan kuin häntä ei olisi ollutkaan.
”Olen kamalan pahoillani”, sinä sanot. Ravistan päätäni kertoakseni, että kaikki on annettu anteeksi, kiitos kun taistelit aaltoa vastaan kiitos kun palasit luoksemme. Hautaan nenän kaulaasi vasten, suola tarttuu poskeeni. Haiset kuivuneelta vereltä, kalalta, levältä, peuralta, savulta ja elämältä.
Joe ei saapunut takaisin mereltä, vaan löydettiin hukkuneena. Hautajaisten suurin yllätys oli, kun lasten biologinen äiti tuli paikalle. Monenlaiset mietteet valtasivat Ellan mielen ja pian kävi selväksi, että biologinen äiti halusi lapset itselleen, vaikka hän oli ollut monta vuotta pois ottamatta lapsiin yhteyttä. Lasten huoltajuudesta soviteltiin ja asian piti olla läpihuutojuttu, Ella saisi lasten huoltajuuden, mutta tarina jatkui eri tavalla.
Olin astunut hänen elämäänsä ja tuonut mukanani vain vähän omastani. Olin tuntenut itseni käveleväksi haudaksi, jota oli kaivattu liikaa, luhistumisen partaalle; minussa ei ollut enää yhtään elämää jäljellä. Törmäsin Joeen ja lapsiin – valmisperheeseen, jossa oli äidinkokoinen ammottava aukko. En ollut kyseenalaistanut yhtikäs mitään. Miksi kyseenalaistaa ilmiselvää kohtaloa?
Ella oli luottanut liikaa mieheensä. Miehen perheessä oli tapana olla puhumatta ikävistä asioista monen sukupolven ajalta. Ongelmat lakaistiin mattojen alle ja oltiin hiljaa. Joen kuolema paljasti Ellalle uusia puolia miehestään. Ongelmia, jotka kasaantuivat surevan vaimon harteille. Tämä kirja oli koskettava tarina rakastavasta äitipuolesta. Kirjailija on itse äiti ja äitipuoli ja hänellä itsellään on äiti ja äitipuoli, joten kirjan aihepiiri on hänelle tuttua. Huolimatta koskettavasta aiheesta, kirjassa elettiin eteenpäin. Surun käsittely oli aika pintapuolista ja kuolema ohitettiin mielestäni kevyesti ilman sururyhmiä ja terapiaa tai kriisiapua. Olisin kaivannut syvällisempää käsittelyä surusta, mutta kirjassa pääasia oli äidinrakkaus, kumpi oli soveliaampi lasten huoltajaksi biologinen äiti vai äitipuoli, joka oli hoitanut lapsia viimeiset vuodet. ***
Seré Prince Halverson, Äidinrakkaus
suom. Natasha Vilokkinen
Bazar 2014
s. 356
Leena Lumin ja Mari A:n bloggaukset kirjasta.
Lue myös Kaija Juurikkalan Äitikirja, joka on hänen omakohtainen kokemus uusioperheen äitinä, sijaisäitinä sekä isoäitinä olemisesta.
Kirjan kantta kun katsoo ja nimeä lukee, odottaa paljon kevyempää höttöä. Minä siis pidin tästä, mutta en olisi lukenut ellei paras ystäväni olisi palauttanut kirjaani ja kehoittanut lukemaan. Jotain tässä meni aika kohdilleen, vaikka se surutyö ei niin syvää ollutkaan.
VastaaPoista♥
Suomen kielen kaunein sana on äiti. Minulla oli erilaiset odotukset kirjasta, odotin syvällisempää kirjaa, mutta tämä oli aika kevyttä viihdettä.
PoistaKirjan lopussa kerrottiin myös useamman vuoden päähän mitä tulevaisuudessa tapahtuu, josta en pitänyt ollenkaan. Lukijana haluaisin jättää tarinan auki ja kuvitella itse.