torstai 1. tammikuuta 2015

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni on vuoden 2015 Runeberg-palkintoehdokas. Pohjoissuomalainen kirjailija Skiftesvik on ahkera kirjoittaja lähes 30 teoksellaan, kuunnelmillaan, käsikirjoituksillaan ym. kirjallisella tuotannollaan. Kirjallisista ansioista hän on saanut runsaasti palkintoja ja on ollut mm. kolme kertaa Finlandia-palkintoehdokkaana. Lisäksi hänen tuotantoaan on käännetty 12 kielelle. Itselleni Skiftesvikin tuotannon tekee läheiseksi hänen murteensa, sillä olen kotoisin Oulun läheltä niin kuin hänkin. Murresanat ja murteella käydyt keskustelut ovat Valkoinen Toyota vei vaimoni teoksessa vahvasti läsnä, lisäksi meri ja hienot luontokuvaukset pysäyttävät nauttimaan niistä ja kuvittelemaan mielessä mm. lintujen käyttäytymistä. Linnut ovat ennusmerkkejä tulevasta vanhan perimän mukaan.

Lähirannan läheikössä vuosia asustaneen ruskosuohaukan ilmaannuttua kiertämään pienenevää kehää pihan yläpuolelle harakka kävi vaiteliaaksi ja livahti metsään pitkä repaleinen pyrstö jalkojensa välissä. Muutkin siivekkäät katosivat.

Valkoinen Toyota vei vaimoni on Skiftesvikin omaelämäkerrallinen teos. Teoksessa kuljetaan nykypäivässä ja jopa ajassa ennen kirjailijan syntymää, kun hänen äitinsä odotti 40-luvulla lasta norjalaiselle merimiehelle, eikä kätilö aikonut tulla avustamaan synnytyksessä, koska pari ei ollut naimisissa keskenään. Myöhemmin pari vihittiin ja perhe asui Pohjois-Norjassa. Kirjan kuvioissa kirjailijan perhesuhteet tulevat tutuiksi ja paluumuutto takaisin kotiseudulle, joka on nykyisinkin kirjailijan peruskallio, satama, josta lähdetään, mutta jonne myös palataan. Nuorin poika Kim ei palannut, vaan hukkui veneretkellään kaverinsa kanssa. Lapsen kuolema on vaikea asia ja se on yksi asia, jota kirjailija elää muistoissaan. Isällä on ikävä poikaansa.

Kim oli vakava.
- Tähdet ovat taivaan reikiä ja kun minä kasvan suureksi, minä panen ne tukkoon, ettei vesi sada rei´istä enää meidän niskaan. Eikä kenenkään niskaan, jotka ovat maapallon päällä.
- Miten sinä osaat panna ne tukkoon?
Kim nauroi suullaan ja kirkkailla silmillään, koko pikkumiehen silmillään, koko pikkumiehen kasvoilla.
- Kyllä minä osaan. Minusta tulee taivaankorjaaja.

Nykypäivän tilanne kirjassa oli vaimon vaikea sairaus, sillä vaimo oli lähtenyt kotisatamasta ja paluu jäi kirjassa avoimeksi. Kirjailija ei voinut olla vaimonsa tukena, koska joutui itse eri sairaalaan. Yksi kirjan teema oli vanheneminen ja vanhenemisen tuomat ongelmat. Kirjan loppu on koskettava ja niin liikuttava. Joni Skiftesvik on kirjoittanut elämänsä polut auki muistellen tapahtumia välillä humoristisesti ja välillä liikuttavasti. Valkoinen Toyota vei vaimoni on todellinen helmi.

Joni Skiftesvik, Valkoinen Toyota vei vaimoni *****
WSOY 2014
s. 246

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti