keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kotikuusen tarinoita

Riikka Juvonen on kuvittaja, kirjailija ja taidemaalari. Riikka Juvonen on kirjoittanut ja kuvittanut monipuolisesti sekä lasten- että aikuisten kirjallisuutta. Kotikuusen tarinoita on Riikka Juvosen kirjoittama ja kuvittama teos lapsille, joka sisältää kolme herttaista kotikuusen kertomaa satua eläinmaailmasta ja taitaapa siellä vilahtaa itse keijukainen ja pilvien paimen, Säähaltija.

Kuusen tarinat ovat ihastuttavan riemukkaita ja puhuvat eläimet tekevät niistä suloisia ja mahdottoman positiivisia. Lapset tutustuvat eläimiin ja luonnon tapahtumiin ja vuodenaikoihin satujen kautta, mikä helpottaa asioiden omaksumista. Kirjan ensimmäinen tarina kertoo karhusta, joka kaipaa ystävää, sillä hän tunsi olonsa yksinäiseksi. Pieni keijukainen ei oikein karhun mielestä käynyt ystävästä, mutta loppujen lopuksi ystävyys teki karhun oikein onnelliseksi.

Siitä päivästä alkaen karhu ei ollut enää koskaan yksinäinen. Kun keijukainen syksyn tullen muutti takaisin sateenkaarelle, se kömpi talvipesäänsä tietäen, että luminen metsä oli täynnä ystäviä, jotka odottivat, että se heräisi talviunestaan ja alkaisi taas tanssia.

Seuraava tarina kertoo Äksy-pässistä ja pilvilampaista. "Minä olen ukkospilven poika enkä mikään hattara", Äksy ajatteli ja päätti näyttää, että se osasi järjestää rajuilman aivan kuten isänsä. Äksy oli siis pilvenhattara, mutta Riikka Juvonen oli tarinassaan kuvannut pilvet lampaina ja pässeinä. Aika osuvasti oivallettu. Lampaita yritti hoivata Säähaltija, mutta Äksy oli kiukkuisella tuulella ja Säähaltijalla oli tekeminen pienen kiukuttelijan kanssa.

Kolmas kirjan tarina kertoi ketusta, karhusta ja käärmepuusta. Käärmepuu kuulostaa aika ikävältä, mutta Juvonen oli kirjoittanut tarinasta lapsille sopivan jännittävän. Riikka Juvosen kuvitukset ovat uskomattoman kauniita ja kuusen tarinat olivat satumaisen opettavaisia ja iloisia. Kirjan teemoina olivat yksinäisyys, kiukuttelu ja sovittelu. Erittäin hyviä aiheita, joista keskustella lasten kanssa. ****

Riikka Juvonen, Kotikuusen tarinoita
kuvittaja, Riikka Juvonen
Satukustannus Oy 2011
s. 48





maanantai 27. huhtikuuta 2015

Merkitty mies

Näyttelijä ja kirjailija Matti Laine oli minulle ennestään tuntematon, kun lainasin hänen kirjoittamansa rikosromaaninsa Merkitty mies. Rikosromaani on jatkoa aiemmin ilmestyneelle Pahojen miesten seuralle (2012). Laineelta on ilmestynyt myös rikosromaanit Pudotus (2008), Ammattilainen (2010) ja Eksytetty (2011). Merkitty mies valikoitui lukulistalle, koska siitä oli äänikirjaversio ja meillä oli jälleen miehen kanssa yhteinen pitkä matka, ja ajomatkat sujuvat rattoisammin äänikirjoja kuunnellessa. Tietysti kirjojen pitää olla sellaisia, joita voimme yhdessä kuunnella. Äänikirjan lukijalla on myös suuri vastuu siitä, pystyykö kirjasta nauttimaan, joten ensimmäinen matkalle lähtenyt kirja siirtyi nopeasti sivuun (en viitsi mainita kirjaa ja lukijaa) ja Ville Tiihosen mainiosti lukema Merkitty mies siivitti matkaamme rattoisasti maan eteläosasta lappiin asti.

Merkityn miehen päähenkilö oli Elias Vitikka, entinen huippukiekkoilija, joka oli siirtynyt alamaailman leipiin ja puuhasi salakuljetettujen luksusveneiden parissa parin alaisensa kanssa. Rikollisen valinta on mielestäni erikoinen valinta rikosromaanin päähenkilöksi, ja hän muistutti mielestäni Matti Röngän Viktor Kärppää siinä mielessä, että dekkarin päähenkilö oli joku muu kuin poliisi, ja kirjassa liikuttiin alamaailmassa ja rikollisuuden piireissä. Tietysti Reijo Mäen yksityisetsivä Vares on yksi tunnetuimmista suomalaisista rikoskirjallisuuden hahmoista, joka liikkuu alamaailmassa kuin kotonaan, mutta myöskin poliisipiireissä.

Elias seurusteli ja hän joutui kulkemaan salateitä mennessään rakkaansa luokse. Syy oli tietysti se, että muut rikolliset eivät pysty kiristämään Vitikkaa hänen naisystävänsä avulla. Lukijan kannattaa ottaa selville miten Vitikka onnistui salailussaan. Vitikka yritti auttaa myös siskoaan, joka piti turvataloa ja Vitikka vei sinne henkilön, jota piti piilotella rikollispiireiltä. Kirjan kuvioissa rikolliset leikkivät kissa-hiiri-leikkiä erittäin ahkerasti. Sekaan olivat sekaantuneet poliisit ja muutkin yhteiskunnalliset vaikuttajat, joten kirjassa oli todella paljon jännitystä ja odottamattomia tapahtumia, joita Vitikka yritti kaikin keinoin selvittää. Ei ole helppoa olla rikollinen, ja kirjan yksi tärkeimmistä sanomista oli se, että rikolliselle tielle luisuminen on loppujen lopuksi nopeaa, mutta se voi olla erittäin tuskallista. Suosittelen lukijoita tutustumaan Matti Laineen rikosromaaneihin ja uskoisin, että niitä ilmestyy yhtä tiiviiseen tahtiin kuin tähänkin asti. ***

Matti Laine, Merkitty mies
lukija, Ville Tiihonen
Paasilinna 2014
8 CD:tä 

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Ihon alaiset

Nuortenkirjailija Anu Holopaisen Ihon alaiset on erikoinen kuvaus tulevaisuudesta, mutta osa siitä kirjan tulevaisuudesta on jo täällä. Kirja luo kuvaa tämän hetkisen tilanteen ja vaihtoehtotilanteen välillä. Kirjassa kohtaavat siis kaksi scenaariota: muokatut ihmiset ja luomuihmiset. Kirjan tilanteessa vallalla ovat muokatut ihmiset ja luomuihmiset ovat vähemmistönä. Tilanne on niin pitkällä, että ihmisten plastiikkakirurgisista muokkauksista on tehty lakialoite, jotta muokkauksia tehtäisiin verovaroilla. Kuulostaa aika utopistiselta, mutta kyllähän leikkauksia tehdään jo nykyisin verovaroilla, mutta siihen on oltava todella painavat syyt. Esimerkiksi Kimmo Oksanen kertoo omaelämäkerrallisessa kirjassaan Kasvonsa menettänyt mies lukuisista plastiikkakirurgisista leikkauksista joita hänelle on tehty, joiden hinta voidaan laskea jo miljoonassa eurossa, leikkaukset on tehty verorahoilla. Onneksi Suomessa on tämä mahdollisuus, sillä esim. köyhempien maiden ihmiset saavat selvitä sillä mitä saavat mm. hapoilla turmellut kasvot saavat jäädä tyttöjen ja naisten vaivoiksi loppuelämän ajaksi.

Typerien, ahdasmielisten lainsäätäjien takia Jaran täytyisi odottaa vielä toista vuotta saadakseen ensimmäisen muokkauksensa. Silloinkaan hänellä ei olisi pitkään aikaan varaa mennä hyville, luotettaville klinikoille, mutta juuri tällä hetkellä hän olisi ollut valmis kokeilemaan vaikka InstaPlast-automaattia. Hän etsi netistä kuvia muokkauksista ja linkkasi niitä kavereilleenkin. Nukkekasvoja, animekasvoja, pelkistettyjä minimalismikasvoja tai "kaikkea ja paljon" -karnevaalikasvoja, teemakasvoja ja -vartaloita eläimistä ja fantasiahahmoista, ulkoisen olemuksen rajana oli vain mielikuvitus.

Ihon alaiset kirjassa on muutama nuori päähenkilöinä ja heidät on valittu  sen mukaan, edustavatko he muokkauksia vai luomua. 17-vuotias Jara aikoo muokata kasvonsa heti kun on täysi-ikäinen. Hän käyttää 3D-meikkejä ja liimateippejä, joilla luo kasvoilleen muokatun näköiset kasvot. Tietysti kaikki kaverit on jo muokattu.
PlastikPrincess on  yläasteikäinen tyttö, joka pitää blogia omasta elämästään. Blogin täyttävät toiveet muokkauksista ja niitä varten hän on luisunut myymään itseään vanhemmille miehille. Kirjassa seurataan hänen blogiaan ja blogikavereiden kommentteja.
Inka on luomutanssija ja haluaa opiskelijaksi yliopistolle. Yliopistokoulutukset maksavat paljon ja sisäänpääsyyn vaaditaan muokkauksia tai sitten varakkaat vanhemmat, joilla on suhteita. Inkan on pärjättävä omillaan, mutta onneksi tanssiminen ja harjoitukset muokkaavat vartaloa keinotekoisesti muokatun näköiseksi.
Sitten on vielä Matias, joka on henkeen ja vereen keinotekoista muokkausta vastaan. 

Te ootte ihan sairaita, sinä ja äiti, helvetti että ällöttää elää tollasten pimahtaneiden, pinnallisten huorien kanssa! Vaihtaisin kuule kaikki nää kamat silmänräpäyksessä vähän fiksumpaan perheeseen!

Anu Holopaisen kirjan sanoma on ajatuksia herättävä, sillä tänä päivänä alkavat muokkaukset olla aika yleisiä esim. hiusten värjäykset, hampaiden valkaisut, oikomishoidot, rintaimplantit, botox-ruiskeet, tatuoinnit ja korut jopa hampaissa. Netistä voi katsella mitä oudoimpia ihmishahmoja, kun ihmisillä on selvä visio, miltä he haluavat näyttää. Katsoin dokumentin Kiinasta, jossa järjestetään jopa missikisoja parhaiten muokatuille ihmisille. Siellä tehdään kivuliaita raajojen pidennyksiä, jotta päästäisiin elämässä eteenpäin ja paremmille palkoille. Raha on siis se, joka on kaiken takana. Miksi ihmisen on niin vaikea hyväksyä itsensä ja oma ulkonäkönsä? Itselleni kirjassa oli hiukan liikaa muokkauksista, mutta uskon, että nuorisolle kirjassa on monta ulottuvuutta, joten suosittelen kirjaa nuorille. Kirjan kansikuva on erittäin hieno ja sopii kirjan teemoihin. ***

Anu Holopainen, Ihon alaiset
Karisto 2015
s. 202

Marin bloggaus
Marian bloggaus
Kirjahillan bloggaus
Annikan bloggaus
Retan bloggaus
Pauliinan bloggaus

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Tähtimosaiikki

Hän näki tornin. Se kohosi vuorten keskeltä, niitä korkeammaksi. Vuorten juuret olivat syvällä routaisessa maassa, mutta tornin juuret kiemursivat maata pitkin, tukehduttaen, kuristaen.

Nuoren Iida Sammaliston (1995) esikoiskirjan, Tähtimosaiikki, kansikuva on kaunis ja kertoo kirjan tapahtumista paljon, täytyy vain osata ennustaa ja sitä kirjan toinen päähenkilö Lupus osasi tehdä. Lupus oli tähti ja palvoi muiden tähtien lailla Pyhää Kuuta. Nuori Lupus oli oppinut taivaallisen tähtimosaiikin kuviot, joissa kerrottiin myös ihmisten maassa tapahtuvista asioista ja nyt siellä olivat asiat huonosti. Se jokin uhkasi taivasmosaiikkia, tähtiä ja Pyhää Kuuta, koko taivaan hallitsemista. Joku tähdistä oli lähetettävä alas ihmisten maahan estämään tuho, ja Lupus halusi lähteä.

Venus astui hänen luokseen ja hymyili rohkaisevasti.
- Etsi Vaeltaja. Johdata hänet kohtaloonsa. Pidä hänet turvassa. Pelasta meidät tornilta. Palaa pian takaisin, veljeni.

Tähtimosaiikin toinen päähenkilö oli Suna, joka oli Vaeltajien heimoa. Suna kulki markkinoilta markkinoille ja soitti viuluaan, ja hänen kesyttämänsä kettu tanssi musiikin tahdissa. Mutta nyt Korppiruhtinas oli antanut määräyksen tappaa kaikki Vaeltajat, joten ihmiset eivät uskaltaneet seurata Sunan esitystä, sillä Korppiruhtinaan korpit ja sotilaat vaanivat joka puolella. Suna kärsi nälkää ja eli jatkuvan pelon vallassa, sillä hän vaistosi, että joku seurasi häntä, vaara oli aiheellinen.

Lupus värisi. Jokin tuossa tytössä, ehkä kultaisten silmien vimma, raivo, sai hänet miettimään, tarvitsiko tyttö oikeastaan keneltäkään suojelusta. Laihat käsivarret näyttivät voimakkailta, jaloissa oli jäntevyyttä ja maassa tytön vieressä makasi sauva, jonka keskiosa oli kulunut käsien jäljiltä sileäksi.

Suna halusi olla vapaa ja kulkea, vaeltaa, niin kuin hänen isänsä ja äitinsä olivat tehneet. Äidin kuoleman jälkeen Suna oli vaeltanut isänsä kanssa, mutta sitten korppisoturit olivat surmanneet isän hänen silmiensä edessä. Suna ei halunnut kiintyä kehenkään, ainoastaan kettu oli hänen ystävänsä. Sitten hänen mukaansa hakeutui sinnikkäästi Lupus, poika, joka oli tähti. Lupuksella oli hänelle tärkeä tehtävä, mutta Korppiruhtinaan tuhoaminen ei kiinnostanut Sunaa. Mutta Lupus hellytti Sunan sydämen ja he ystävystyivät. Nyt heitä oli kolme pakomatkalla, sillä korppisoturi oli heidän lähellä.

Tähtimosaiikki on fantasiakirja, jossa ihmiset elävät Ruska-nimisessä maassa. Kirjan kuvioissa kävi selväksi, että kirjassa elettiin omaa aikaa, ei mitään ihmisen keksimää aikaa. Sunalla oli oma ainutlaatuinen lahjansa, jonka avulla hän pystyi estämään pahimman tuhon, mutta koska hän oli hyväsydäminen, myös hän joutui kantamaan taakkaansa. Kirja oli täynnä henkiolentoja ja maahisia sekä kuolleita ihmisiä. Kirjan tarina oli kaunis ja julma yhtäaikaa, kaksi nuorta pakomatkalla ja taistelemassa pahan voimia vastaan. Kirjan loppukuvio oli ennalta-arvattavissa, mutta tämä mielikuvitusrikas fantasiakirja ansaitsi juuri tällaisen lopun. Toivottavasti Sunan ja Lupuksen seikkailut jatkuvat. Lumoava esikoiskirja, joka säteilee tähtivoimaa. *****

Heidän sormensa, toisiinsa sopeutuneet ja toisensa omaksuneet, punoutuivat niin tiukasti yhteen, että niitä oli mahdoton erottaa toisistaan.

Iida Sammalisto, Tähtimosaiikki
Otava 2015
s. 253


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hiljaiset sillat

Yhdysvaltalaisen kirjailijan Robert James Wallerin Hiljaiset sillat kirja on yksi ihanimpia rakkauskertomuksia, joita tiedän. Hiljaiset sillat kuuluu ehdottomasti samaan sarjaan kuin Erich Segalin  Love Story - Rakkauskertomus .  Molemmat kirjat kertovat tietysti rakastumisesta ja molempiin kirjoihin liittyy se, että rakastavaiset eivät voi olla yhdessä. Love Storyn pari oli nuori opiskelijapari, joka edusti eri yhteiskuntaluokkia. Hiljaiset sillat kirjan pari oli keski-ikäinen ja toinen heistä oli naimisissa. Molemmista kirjoista on tehty upeat elokuvat, jotka olen sydän kurkussa katsellut. Rakkaus on ihanaa, mutta se myös koskettaa suurimpia tunnekeskuksia, kun rakastuneet menettävät toisensa.

Tajuan nyt selvästi, että olen kulkenut sinua kohti, ja sinä minua kohti, jo kauan. Vaikka kumpikaan ei tiennyt toisestaan ennen kuin tapasimme, tietämättömyytemme taustalla hyräili hilpeästi järjetön varmuus joka vakuutti että osuisimme yksiin.

Hiljaiset sillat kirjan päähenkilöt olivat Francesca, joka oli naimisissaoleva maatilan emäntä Iowasta. Hän oli alunperin italialainen ja tavannut miehensä sota-aikana. Richard tarjosi tasaisen elämän ja kaksi lasta, mutta intohimo ja rakkaus eivät kuuluneet heidän elämäänsä. Hän oli Richardille ennen muuta liikekumppani. Kirjan toinen päähenkilö oli valokuvaaja Robert Kincaid, joka oli kiertänyt lehtivalokuvaajana pitkin ja poikin maailmalla. Perhe-elämä oli jäänyt kokematta. Sitten hän saapui Francescan kotikylään valokuvaamaan katettuja siltoja ja pysähtyi kysymään Francescalta tietä silloille.

Kincaid istui samassa tuolissa kuin aiemminkin ja katseli häntä. Vanhat vietit. Vanhat vietit heräsivät hänessä taas. Hän mietti miltä naisen hiukset tuntuisivat, miten selän kaari sopisi hänen käteensä, miltä nainen tuntuisi hänen allaan.

Rakkaus roihahti Francescan ja Robertin välille. 

Musiikki alkoi taas. Molempien onneksi se oli hidas sovitus Kuolleista lehdistä. Francesca oli hämillään. Samoin Kincaid. Mutta hän tarttui Francescan käteen, laski kätensä naisen vyötäisille, tämä tuli lähelle ja hämillisyys haihtui. Jotenkin kaikki sujui niin helposti. Kincaid kietoi kätensä tiukemmin Francescan vyötäisille ja veti tämän lähemmäs.

Lukekaa kirja ja ihastukaa sen kuuman kosteaan tunnelmaan, joka ei unohdu koskaan. Kirjan rakkaustarina oli sellainen, jonka voi kuvitella, että se oli kirjoitettu tähtiin. *****

Robert James Waller, Hiljaiset sillat
suom. Kaijamari Sivill
WSOY 1993
s. 168
The Bridges of Madison County 1992


Osallistun kirjalla Marilen Maalaismaisemia-lukuhaasteeseen.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Keväinen kirja-arvonta on päättynyt

Aurinkoiset kiitokset kaikille teille, jotka osallistuitte kirja-arvontaani ja lähetitte kivoja onnitteluviestejä. Ei kun iloisesti kohti seuraavaa nelivuotisetappia hyvässä seurassa. 

Täällä meilläpäin on jo kevät pitkällä ja sipulikukat kukkivat pihalla. Minun oli pakko tällätä kirjat scillojen viereen, kukkia riittää kukkapenkkiin ja kukkapenkin ulkopuolellekin. Saaressa scillat valtaavat pihan ensimmäisenä, sitten nousevat tetenarsissit ja voikukat. Voi tätä kevään riemukasta aikaa, kun saan seurata kaikenlaista kivaa ulkona.

Kuvassa ovat kirjat, jotka olivat arvonnassa mukana. Aluksi kirjoja oli mukana vain viisi, mutta kun sain Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa (2015) kirjan luettua, lisäsin kirjan kuudenneksi mukaan arvontaan. Jostakin syystä minusta parillinen luku on aina lohdullisempi luku kuin pariton.

1. Liisa Rinne: Odotus (2015)
2. Paul Auster: Talvipäiväkirja (keltainen kirjasto 2012)
3. Kristina Ohlsson: Varjelijat (dekkari 2013)
4. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015)
5. Jari Nissinen: Paha mieli (2015)
6. Linda Olsson: Kun mustarastas laulaa

Liisa Rinteen Odotus -kirjan saa Kaisa Reetta.
Paul Austerin Talvipäiväkirja lähtee Leena Lumille.
Kristina Ohlssonin Varjelijat dekkarin saa Paula.
Selja Ahavan mielenkiintoisen Taivaalta tippuvat asiat saa Omppu.
Jari Nissisen  Paha mieli lähtee Marikan iloksi.
Linda Olssonin Kun mustarastas laulaa, laulaa se Hennalle.

Onnittelut voittajille ja kaikille osallistujille aurinkoista kevättä. En ole säästänyt aikaisempia osoitteita, joten ilmoittakaa sähköpostiini osoitteenne, jotta kirjat pääsevät lukijamatkalle.
maimalaak@gmail.com

Mai :)

torstai 16. huhtikuuta 2015

Siipien kantamat

Minusta tuli Jussi Valtosen kirjojen ihailija luettuani hänen Finlandiapalkintokirjansa He eivät tiedä mitä tekevät (2014) ja novellikirjan Vesiseinä (2006), joka sisältää J.H.Erkon palkinnon voittaneen novellin Afrikka (2002). Siipien kantamat on romaani, joka sisältää samoja aihepiirejä kuin aiemmin lukemani kirjat: rakkautta, ihmissuhdedraamoja, sairauksia ja tietysti kirjallisuutta. Kirjan päähenkilö oli äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja lukiossa, joten kirjallisuus tuli luontevasti mukaan juonikuvioihin.

Juhani oli siis yli nelikymppinen opettaja, joka oli muutama vuosi sitten eronnut vaimostaan tai vaimo hänestä. Sitten kouluun tuli uusi 17-vuotias tyttö, johon Juhani ihastui ja ihastuminen taisi olla molemminpuolista. Lisää juonipaljastuksia voit lukea kirjan sivuilta. Kirjan ensimmäinen osa käsitteli tätä ihastumista ja Juhanin ajatusmaailman kuvailua, syyllisyyttä ym. oppilaan kanssa seurustelusta.

Kirjan toisessa osassa nuori tyttö vaihtui aikuiseen naiseen, josta seurasi uusi ihmissuhdekuvio Juhanin pienessä maailmassa. Kaikki olisi ollut hyvin, mutta ei ollut hyvin, sillä Juhani rakasti nuorta lukiolaista, eikä voinut jatkaa epäaitoa suhdetta.

Kolmannessa osassa Juhani oli jälleen yksin ja yritti jahdata nuorta tyttöä, jonka mielestä Juhani voisi olla hänen isänsä, sillä ikäero oli niin iso. Nuorten seura ja menot kiinnostivat tyttöä enemmän kuin vanha opettaja. Sitten tapahtui jotakin, joka muutti kirjan kuviot päälaelleen, mutta siitä voit lukea enemmän tästä todella mielenkiintoisesta kirjasta.

Kuuntelin Siipien kantamat äänikirjana pitkällä ajomatkalla. Kirjan hienous tuli vaikuttavasti esille todella hyvän lukijan, Jukka Pitkäsen, kertomana. Kirjasta tuli mieleeni saksalaisen Daniela Krien Vielä joskus kerromme kaiken teos, jossa kertojana toimi nuori tyttö, jolla oli salasuhde naapurin nelikymppiseen mieheen. Ehkä nuoren tytön silmin katsottuna rakkaus oli aidompaa ja moraalisesti hyväksytympää, vaikka se ilmitullessaan olisi ollut kauhea skandaali. Jussi Valtosen miesopettaja ei ollut kovin miellyttävä tyyppinä, joten kirja herätti kaikenlaisia vasta-ajatuksia opettajan ja oppilaan suhteesta. Kirjan loppu oli kuin hyvityskertomus kaikille moraaliajatuksille. Valtosella on taito hyppysissä ja hänen kirjansa ovat osaksi psykologisia, suosittelen kirjaa ja uskon, että aivonystyräsi joutuvat työskentelemään kaikenlaisten ajatusten parissa. ****

Siipien kantamat, Jussi Valtonen
BTJ äänikirjat Tammi 2015
lukija Jukka Pitkänen
6 CD 6h 36min
alkuteos Tammi 2007


keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kirja-arvonta, vielä ehtii mukaan :)

Tänään olisi kirja-arvonnan viimeinen päivä, mutta koska yllättäen kevätloma matkoineen osui tälle päivälle, jatkan muutamalla päivällä osallistumisaikaa. Suoritan arvonnan lauantaina 18.4.15
Voit osallistua, vaikka kaikkien kirjojen arvontaan, mutta jos haluat tietyn kirjan arvontaan, ilmoita minulle minkä :)

1. Liisa Rinne: Odotus (2015)
2. Paul Auster: Talvipäiväkirja (keltainen kirjasto 2012)
3. Kristina Ohlsson: Varjelijat (dekkari 2013)
4. Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015)
5. Jari Nissinen: Paha mieli (2015)
6. Linda Ohlsson: Kun mustarastas laulaa

Iloisia kevätpäiviä

t. Mai :) 


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Leena Laulajainen: Maria ja taikalyhty

 Maria haluaa taikalyhdyn!

Leena Laulajainen on kirjoittanut kuopiolaisen Maria Jotunin (1880 - 1943) elämätarinan lapsuudesta yliopisto-opiskelijaelämää viettäväksi neitokaiseksi. Maria Jotunista tuli kirjailija, ja Laulajainen on tehnyt perusteellista työtä Jotunin elämänvaiheiden kirjaamisessa ylös Maria ja taikalyhty teoksessaan. Maria Jotuni eli Kuopiossa samaan aikaan kuin kirjailija Minna Canth. Maria harrasti näytelmien katsomista ja olikin ahkera teatterissakävijä, joten Minna Canthin tuotanto tuli tutuksi. Maria Jotuni kirjoitti jo koululaisena näytelmiä, joita myös esitettiin toveripiireissä. Maria ilmaisi jo hyvin nuorena halunsa tulla kirjailijaksi. Hän oli lähtöisin suurperheestä ja 1800-luvulla ei tyttöjen kouluttaminen ollut itsestään selvää, mutta isänäiti tuki lasten kouluttamista, joten myös perheen tytöt pääsivät kouluun. Isänäidin kirjahyllyssä olevista kirjoista Maria sai kuulla ensimmäiset sadut mumminsa kertomina.

Maria on loputtoman kiinnostunut sanoista. Sanat kokoavat kaiken mikä on olemassa: ihmisten kasvot, talot, tiet, kasvit, eläimet, esineet, auringon, kuun ja kaikki taivaankappaleet. Hiljaisuus on sanojen vastakohta. Se nielee sanat.

Maria ja taikalyhty kirjassa eletään Kuopiossa ja nähdään kehityksen uudet tuulet. Tyttöjen koulunkäynti on Haggrénin perheessä tärkeää, sillä ukki antoi poikiensa käydä vain osan lyseoajasta, josta Marian isä oli todella katkera. Marian ukki oli kaikkea uutta vastaan, mutta Petter-isä piti uusista keksinnöistä. Maria pääsi mumminsa kanssa katsomaan taikalyhtyä, joka esitti liikkuvia kuvia seinälle. Koko perhe oli vastassa ensimmäistä junaa ja isä toivoi sähköjen tuloa kaupunkiin. Marian perheessä oli rahapula, joten perheessä ei ollut vauvanvaunuja, ennen kuin nuorin vauva syntyi ja sai kummeiltaan suuripyöräiset vauvanvaunut. Leena Laulajainen on kirjannut 1800-luvun perhe-elämää kotoisalla otteella, lapsia oli paljon, rahaa vähän ja asunnot olivat pieniä. Kierrätys oli tärkeää tuohon aikaan, joten Mariakin sai mummonsa vanhoista vaatteista uusia vaatteita ja ne ompeli ompelijatar polkukoneella.

Yliopistoon syksyllä 1900 hyväksytyistä noin neljäsosa on naisia, mutta ilmoittautumisjonossa heitä on vain muutama. Maria ilmoittautuu opiskelemaan historiaa ja estetiikkaa. Historian opinnoista hän toivoo saavansa taustaa ajan tapahtumille, estetiikasta pohjaa kirjoitustyölleen. Ihmiset yksilöinä, heidän ihmissuhteensa, heidän tunteensa ja vaistonsa, heidän tekonsa ja niiden salaiset syyt kiinnostavat  Mariaa enemmän kuin kasvoton yhteiskunta.

Maria Jotunin lapsuudessa ja nuoruudessa Bobrikoff hallitsi Suomea ja kapinahenki kukoisti, mutta kirjan kuvioissa ei kovin paljon puututtu tähän ongelmaan. Maria kulki innokkaasti Helsingin yliopiston opiskelijariennoissa ja kustansi opintojaan toimittajana ja opettajana.  Poikaystävistäkään ei ollut pulaa, niistä oli jopa vaikea valita sopivinta ja sitä jota rakastaa. Valinta kohdistui mieheen, jonka kanssa elämästä tuli vaikeaa ja josta Maria Jotuni kirjoitti romaanin Huojuva talo. Kirjasta tehtiin myös tv-elokuva. Maria Jotunin tuotannosta on tehty useita elokuvia ja näytelmiä. Leena Laulajaisen Maria ja taikalyhty on mielikuvitusrikas kuvaus Maria Jotunin lapsuudesta ja nuoruudesta. Iloitsin jokaisesta sivusta ja tarinankäänteestä ja uteliaisuuteni heräsi Jotunin kirjallista tuotantoa kohtaan.

Leena Laulajainen, Maria ja taikalyhty *****
Kannen kaunis kuva, Kaarina Kaila *****
Tammi 2011
s. 230 + 4s. faktatietoa Jotunista + 2s. tuotantoa + 4s. lähteitä + 3s. viitteitä



sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies

Iso rakkula silmäkulmassa oli paisunut, ja se oli saanut ympärilleen seurakseen muutaman pienemmän. Virusten armeija marssi jo pirunsiltaa pitkin kohti toista silmää.

Jokaisen tuttavapiirissä on joku henkilö, joka saa herpes-tulehduksen huuleensa aina silloin tällöin, yleensä stressitilanteessa. Tulehdus on kivulias ja hoidot eivät vie herpestä pois elimistöstä, kun se on sinne kerran pesiytynyt. Toimittaja Kimmo Oksasen herpes oli kiukkuista lajia, sillä hän oli nuorempana sairastanut kerran koko kasvoille levinneen herpestaudin, mutta parantunut ennalleen. Herpes oli kuitenkin ollut jossakin muodossa elämänkaaressa mukana ja näyttänyt kyntensä aina välillä.

Oksasen kirja Kasvonsa menettänyt mies kertoi omaelämäkerrallisen tarinan viisikymppisenä sairastetusta hengenvaarallisesta herpestaudista, joka alkoi toisesta silmästä, levisi nopeasti toiseen silmään kasvoille, korviin, kaulalle ja alapäähän sokeuttaen ja tukkien korvakäytävät. Tulehtunut iho sai seuraksi bakteeritulehduksen ja yhdessä muodostivat kammottavan sairauden, joka söi ihon kerroksia syvältä.

No kiva, tätäkö odottelu tarkoitti? Tuntitolkulla pidetään ruuatta, juomitta ja lääkkeittä, ilman tietoa siitä, mitä minulle on tapahtumassa ja mitä minulle tehdään, ja sitten tullaan kertomaan, että kohta ehkä kuolen.

Kimmo Oksasen Kasvonsa menettänyt mies kertoo selkeästi sairauden kulusta ja hoidoista ja ihmeellisestä sairaalarumbasta, kun lääkärit pallottelivat häntä sairaalasta toiseen. Sairaudesta on kulunut kuusi ja puoli vuotta, mutta jälkihoidot jatkuvat edelleen leikkauksineen. Huolimatta kirjan takana annetuista kiitoksista, kirjasta huokuu ihmetys siitä, että lääkäreillä ja hoitohenkilökunnalla oli sairauden hoidosta todella heikosti tietämystä.

Ei ole ihme, että huuliherpeksen hoito on ihan lapsenkengissä, vaikka se on todella yleinen vitsaus. Sama virus jylläsi kauhistuttavalla tavalla Kimmo Oksasen kasvoilla ja kehossa ja teki hänestä tunnistamattoman henkilön, henkilön, joka kulki pitkään piilotellen kasvojaan huivin takana. Kirja on sairauskertomus, mutta se on myös paranemiskertomus. Kirjassa muistellaan vanhoja hyviä ja huonoja aikoja, mutta myös eletään tässä päivässä. Kimmo Oksanen on kiitollinen uudesta mahdollisuudesta elää elämäänsä.

Paratiisi on toiset ihmiset, yhdessä eläminen. Helvetti on yksinäisyys. Mies, joka rakasti kasvojaan ja menetti ne, luuli, että hän oli menettänyt kaiken. Mutta se oli kaiken alku. Uusi syntymä tyhjästä.

Kimmo Oksanen, Kasvonsa menettänyt mies *****
WSOY 2015
s. 265


Martin Kihn: Kurittomat kaverit

"Miksi hän ryntäilee jatkuvasti ympäriinsä ja hyppii ihmisten päälle, eikä kuuntele?" kysyin eräältä K-9-poliisikoirien ohjaajalta. "Helppo kysymys", hän vastasi. "Sinulla ei ole mitään hajua koirista."

Yhdysvaltalaisen Martin Kihnin Kurittomat kaverit teoksen päähenkilö on kaunis 5-vuotias berninpaimenkoira Hola. Hola on siis kuriton, mutta miksi, siitä voit lukea enemmän Kurittomien kavereiden sivuilta. Kirja on Martin Kihnin omaelämäkerrallinen teos, sillä Hola on hänen oma koiransa. Kirjan toinen päähenkilö on siis Holan omistaja Marty, joka sekoilee kirjan alussa viinamäen tiellä salaillen kaikilta juomistaan, mutta uskomatonta miten surkuhupaisaa se salailu on, siihen ei usko kuin alkoholisti itse. Kyllä viinanhuuruisen ihmisen tunnistaa kuka vain. Alkoholi on vain sellainen aine, joka laittaa ihmisen salailemaan, ehkä se on häpeää, eihän alkoholisti oikeasti juo omasta mielestään liikaa, mutta siinä vaiheessa kun alkoholisti piilottelee viinapulloja eri piilopaikkoihin ja alkoholi kuuluu joka päiväiseen elämään, niin syytä olisi vähentää tai lopettaa, sillä liikakäytöllä on aina seurauksensa. Marty lopetti ja meni kuntoutukseen ja AA-kerhoon, mutta siitä huolimatta Martyn vaimo lähti.

Kun me lakkasimme tekemästä töitä Holan kanssa, aivan vähä vähältä, hänestä tuli peto. Eräät täysijärkiset ihmiset olisivat suoneet hänelle armokuoleman siitä hyvästä, miten hän kohteli Gloriaa, eikä minulla ole näille ihmisille minkäänlaista vastausta.

Glorian lähtö pelasti sekä Martyn että Holan hengen. Hänen lähtönsä jälkeen Marty uppoutui kouluttamaan Holaa, sillä hän halusi Holalle Kunnon koirakansalaisen luokituksen, sillä hän oli varma, että Gloria palaa kotiin, kunhan Hola osaa käyttäytyä.

Ei tarvita käyttäytymistieteiden eksperttiä kertomaan, että korvasin alkoholipakkomielteeni koirankoulutuspakkomielteellä.

Kurittomat kaverit teoksessa on kaksi teemaa, eli alkoholistin pyrkimys pysyä raittiina ja demonikoiran kouluttaminen käyttäytymään ja tottelemaan Kunnon koirakansalaisen kokeen sääntöjä.
1. Ystävällisen vieraan hyväksyminen.
2. Istuminen kohteliaasti silitettävänä.
3. Ulkonäkö ja hoito.
4. Kulkeminen löysässä hihnassa.
5. Väkijoukossa kulkeminen.
6. Istuminen ja maahantulo käskystä.
7. Luoksetulo kutsusta.
8. Reagointi toiseen koiraan.
9. Reagointi häiriötekijöihin.
10. Valvottu erossaolo.

Kirja on todella mukava lukukokemus jokaiselle koiraystävälle. Kurittomat kaverit on hyvä kirja heille, jotka luulevat, että vain heidän koiransa käyttäytyvät huonosti. Kirjasta käy hyvin selville, että koirankoulutus vaatii aikaa ja huonot tavat palaavat helposti takaisin, jos hiukankin antaa periksi koulutuksessa. Jokainen koira on yksilö ja jokainen rotu on erilainen. Jokainen koiranomistaja on myös yksilö. Toiset harrastavat koiriensa kanssa näyttelyissä kulkemista tai tottelevaisuuskoulutusta tokoa tai harrastavat agilityä tai metsästystä. Toisille koirat ovat seurakoiria. Mutta ilman koulutusta ja ihmisen antamaa aikaa, koirasta voi tulla demonikoira ja jopa uhka ihmisille. Koirat tarvitsevat koulutusta, lenkkeilyä ja terveellistä ruokaa sekä aktiviteettejä. Kurittomat kaverit kertoo hauskasti ja totuudenmukaisesti Martyn ja Holan yhteiselämästä sekä toiveesta, että mami tulee takaisin kotiin ja antaa heille anteeksi, rakastaa. ****

Martin Kihn, Kurittomat kaverit
Otava 2012
s. 238
Bad Dog. A Love Story 2011


perjantai 3. huhtikuuta 2015

Neiti Kevät ja Hyvää Pääsiäistä


Neiti Kevät

Hän taas tanssii tahtiin valssin
lehmus tuulessa huokailee
vanhan talon puuseinää
aurinko salaa suutelee

Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut kaupunkiin

Murtuu huulet kylmän talven
kaiken alkaa hän uudelleen
jostain kuulen tutun laulun
hänen tiedän taas palanneen

Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut kaupunkiin

Lapset laulaa suvivirren
kuin vanhus maa huokailee
ensimmäisen leskenlehden
hauraat silmät hän aukaisee

Hän on täällä taas
kuinka sua kaipasin
täällä taas
talven yli odotin
ja täällä taas
neiti kevät on tullut takaisin

Sir Elwoodin hiljaiset värit