keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Terveys ja hyvinvointi


Aarnipuro Marja: Rintasyövän jälkeen
Ahava Selja: Ennen kuin mieheni katoaa
Ahvenainen Helvi: Kukkia lumessa
Annala Marko: Värityskirja
Aron Elaine N.: Erityisherkkä ihminen
Aroniemi Iiris: Narsistin vuoristorata
Asher Jay: Kolmetoista syytä
Barnett Kristine: Ihmeellinen mieli - Poikani tarina
Björk Marja: Poika
Bosco Manuela: Ylitys
Boström Knausgård Linda: Tervetuloa Amerikkaan
Bourne Holly: Oonko ihan normaali? 
Bowen James: Katukatti Bob
Ebershoff David: Tanskalainen tyttö
Edvardsson Mattias: Melkein tosi tarina 
Ehrnroth Karin: Vinoon varttunut tyttö
Feldt Felicia: Näkymätön tytär
Franzén Peter: Tumman veden päällä
Gardós Péter: 117 kirjettä
Hauru Hanna: Jääkansi 
Heberlein Ann: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää  
Higashida Naoki: Miksi minä hypin-Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
Hirvisaari Laila: Hiljaisuus   
Hurme Juha: Hullu
Hustvedt Siri: Vapiseva nainen
Isoviita Kikka & Nyman - Janatuinen Eija: Paha tyttö
Jalonen Riitta: Kirkkaus
Jensen Hanna: 940 päivää isäni muistina
Jones Sadie: Kotiinpaluu
Jotuni Maria: Huojuva talo
Juntunen Tuomas: Tuntematon lapsi 
Jurvelin Pirkko: Lapseni kuin nukke
Jäntti Essi (toim.): Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Järvi Elina, Hotti Tiina ja Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä
Kallio Katja: Yön kantaja
Kang Han: Vegetaristi   
Kanto Anneli: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista
Kauranen Snellman Anja: Syysprinssi 
de Kerangal Maylis: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät
Kivi Aino: Maailman kaunein tyttö 
Korhonen Marja: Häivähdyksiä - Erityinen elämäni
Korhonen Marja: Sydämeen tatuoitu
Kotro Arno & Lybäck Christer: Veitsen terällä
Käcko Marianne: Tapa minut äiti!
Lignell Raakel, Eija Holmala & Arja Vanhanen: Raxun remppa - Rapakunnosta hyvään oloon
Lignell Raakel ja Borg Patrik: Raxun rinnalla kohti pysyvää painonhallintaa
Liksom Rosa: Everstinna 
Linstedt Laura: Oneiron
Lähde Kalle: Happotesti  
Malinen Ben: Taakkana läheisriippuvuus - Kenen elämää elät?  
Malmquist Tom: Joka hetki olemme yhä elossa 
Mantel Hilary: Vain varjo häälyväinen
Oksanen Kimmo: Kasvonsa menettänyt mies
Pistorius Martin & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto
Poijula Soili: Lapsi ja kriisi
Save Laura: Paljain jaloin
Skagnes Sarita: Vain tytär 
Snellman Anja: Antautuminen
Storgård Päivi: Keinulaudalla
Stridsberg Sara: Niin raskas on rakkaus
Takamaa Tomi: 875 grammaa - Pirpanan tarina
Tilli Paula: Toisin - Minun Asperger - elämäni
Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
Vanhatalo Pauliina: Keskivaikea vuosi 
Virolainen Harri ja Virolainen Ilkka: Anteeksianto - Tie rauhaan ja vapauteen
Walls Jeannette: Lasilinna
Yanagihara Hanya: Pieni elämä
Yoon Nicola: Kaikki kaikessa
Zadoorian Michael: Viimeinen loma 

tiistai 17. lokakuuta 2017

Angie Thomas: Viha jonka kylvät


Khalil on ihana, muuta ei voi sanoa. Ennen mä kävin sen kanssa kylvyssä. Siis en silleen, ja muutenki se oli joskus ajat sitten, sillon ku meitä vielä nauratti että sillä oli pippeli ja mulla pimpero, niinku sen mummi sanoi. Mä vannon ettei siinä ollu mitään pervoa.

Amerikkalaisen Angie Thomasin Viha jonka kylvät teoksen alku alkaa kotibileistä. 16-vuotias Starr on puoliväkisin haalattu ison D:n kevätlomabileisiin, mutta hän tuntee olevansa siellä ulkopuolinen, sillä hän ei yleensä seurustele asuinalueensa muiden nuorten kanssa. Hänen  vanhempansa haluavat lapsilleen erilaisen mahdollisuuden kuin mitä hänen asuinalueensa nuorille on tarjolla. Vanhemmat pelkäävät jengejä, huumeita ja rikollisuutta, sekä ammutuksi tulemista. Eri jengit ovat jakaneet alueet keskenään. 

 The Hate U Give Little Infants Fucks Everybody
  
Starrin isä oli ollut aikoinaan jengiläinen, mutta pääsi siitä eroon. Isä ei ole kuitenkaan halukas muuttamaan alueelta pois, millä suojelisi lapsiaan paremmin kuin sillä, että lapset kulkevat pitkän matkan valkoisten kouluun. Kirjassa käsitellään rotuun liittyviä asioita, jotka ovat kärjistyneet Missisippissä, missä Starr asuu ja missä kirjan kirjoittaja on syntynyt. Slummitaustansa vuoksi kirjailijalla on huikea tietomäärä kirjan sisältöä varten, ja sen hän on käyttänyt todella hyvin tarinassaan. Mississippissä on kuohunut pitkään ja poliisien ja mustien asukkaiden väliset yhteenotot ovat muuttuneet niin tavanomaisiksi, että Suomessa ei juurikaan uutisoida niistä mitään.

Mutsi hössötti ja sanoi faijalle, että mä olen vielä liian pieni. Faija väitti, että kyllä mulla ikä riittää pidätettäväksi ja ammuttavaksi. ”Starr-Starr, tee täsmälleen niinku poliisi käskee”, faija sanoi. ”Pidä kädet näkyvissä. Älä tee äkkinäisiä liikkeitä. Puhu vain kun sua puhutellaan.”

Starr tapasi kotibileissä kuitenkin ystävänsä Khalilin ja siinä heidän jutellessa joku ampui toisen, ja syntyi yleinen hässäkkä. Khalil ja Starr juoksivat Khalilin autolle ja Khalil lupasi viedä Starrin kotiin. Starr pääsi kotiin, mutta Khalil joutui ruumishuoneelle. Tästä tapahtumasta alkoi kirjan tarina, joka paisui paisumistaan. Poliisikuulustelut, asianajan kanssa keskustelut, syyttäjän kanssa keskustelut, oikeudenkäynti. Jossakin välissä oli julkinen puhe televisiossa, mutta niin, ettei kasvoja näytetty. Aika karmea tilanne nuorelle ystävän kuolemasta traumatisoituneelle nuorelle. Tämä oli jo toinen kuollut ystävä, jonka kuoleman todistajana Starr oli ollut. Molemmat olivat kylmäverisiä murhia.

Muhun kylvettiin vihaa, ja nyt mä haluan panna kaiken vituiksi, vaikken oikein edes tiedä miten. ”Mä haluun tehdä jotain”, mä sanon. ”Osottaa mieltä, mellakoida, ihan sama – ”

Jos haluat lukea ajankohtaisen kirjan tämän päivän mustien kokemuksista Amerikassa, kokemuksista, joilla on syvät juuret kaukana historiassa, kun orjia haettiin Afrikasta, ja vietiin orjatyöntekijöiksi Amerikkaan, tämä nuortenkirja sopii siihen erinomaisesti. Jokainen lukija on saman kysymyksen äärellä kuin kirjan nuori päähenkilö Starr, mitä minä haluan tehdä sille, että rasismi ja epäoikeudenmukainen kohtelu loppuvat. Kirja, jonka seurassa kyyneleet ja nauru vuorottelevat.

Olipa kerran ruskasilmäinen poika, jolla oli hymykuopat.

Angie Thomas, Viha jonka kylvät *****
Suom. Kaijamari Sivill *****
Otava 2017
s. 393
The Hate U Give 2017
Nuortenkirja

Starrin tarinasta ovat bloganneet mm. Henna, Notkopeikko, Niina, Riitta, Mari, Omppu, Heidi, Bleue, Lilli, Laura ja Koko Hubara

maanantai 16. lokakuuta 2017

Herman Koch: Pormestari

Yö toisensa jälkeen olen jakanut vuoteeni ennakkoluulojeni kanssa. Mutta entä jos aamulla varhain herääkin huomaamaan, että viereisissä lakanoissa ei ole nukuttu? On vielä pimeää, verhojen läpi lankeaa katuvalon kiila sijatulle vuoteelle. Ei helvetti, mitä kello jo on? Hänen olisi pitänyt palata aikoja sitten.

Herman Koch teki sen jälleen, ravisteli lukuhermojani moneen suuntaan uudella kirjallaan Pormestari. Olen jo tottunut siihen, että Kochin kirjoissa kaivellaan esille jotain luotaantyöntävää, jotain inhottavaa, jotain ärsyttävää. Voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt uusimpaan kirjaan, jonka äänenä on Amsterdamin pormestari. Kirjan kansikuvassa on polkupyörä, sillä kuusikymppinen pormestari ajelee Amsterdamin vilinöissä ennemmin polkupyörällä, ja sehän kuuluu kaupungin imagoon, pyöräily. Pyöräillessä hän näkee kaikenlaista mitä ei haluaisi nähdä, mutta lukijat voivat selvittää itse mitä. Jossakin vaiheessa terroristiuhka oli niin korkea, että pormestarilla oli jopa neljä henkivartijaa, sitten kaksi. Pidetty mies työssään. Mies joka inhosi kuninkaallisia.

Miksi ihmiset käyvät vieraissa? Himosta; vaihtelun vuoksi; koska tilaisuus tarjoutuu. Himon vedin yli heti. Jopa minä, itsekin mies, kärsimään joutunut mies, petetty mies, pystyin olemaan riittävän objektiivinen todetakseni, ettei kaupunginhallituksen jäsen ollut mikään seksiobjekti.

Kuten ylläolevasta lainauksesta voi lukea, huomasi pormestari pikkuhiljaa, että vaimo käyttäytyi omituisesti, ja hän huomasi selvästi kenen seurassa. Kirja on petetyn miehen tilitystä, mutta paljon muutakin, kuten elämään kuuluu. On lapsia ja on vanhempia, joiden elämä liittyy omaan elämään. No nyt oma isä oli päättänyt, että oli aika lähteä tästä maailmasta yhdessä vaimon kanssa, ettei tarvitse elää muiden vaivoina. Samaan aikaan paras ystävä oli tullut samaan tulokseen. Pormestarin ympärillä tapahtui kaikenlaista, josta hän ei oikein saanut otetta, kaikki luisui kauemmas, myös työpaikalla tapahtui omituisia juttuja.

Tarkkailin häntä, hänen kasvojaan, hänen ristittyjä käsiään ja toisiaan hierovia paukaloitaan, odotin merkkiä, heikkoa hetkeä - en olisi hämmästynyt, jos hän olisi puhjennut itkuun.

Herman Koch on loistava ihmismielen salaisuuksien tulkitsija ja hänen henkilönsä ovat kuin todellisia ihmisiä. Vanheneva mies, hyvässä  asemassa, mitään ei pitäisi olla pielessä, mutta sitten kaikki muuttuu, ja koko elämä on pielessä. Ajatuksissaan mies kertaa vaimoaan, tytärtään, vanhempiaan, omaa elämäänsä, muiden elämää, yhteiskuntaa, koko maapalloa, historiaa ja maailmankaikkeutta. Tuo maailmankaikkeus tulee hänen hyvän ystävänsä filosofisista pohdinnoista. Kirjassa käsitellään Hollannin löysää eutanasiailmiötä, itsemurhia, kaksoisitsemurhia, ja kirjailijan kannanotto on selkeä. Myös vanhusten elämää sivutaan. Pormestari on runsas, mutta päätarina pitää sen napakasti koossa. Tämä oli mielestäni paras Kochin teos, jonka olen lukenut. P.s. sanoin saman asian myös edellisestä kirjasta ;)

Herman Koch, Pormestari *****
suom. Mari Janatuinen
Siltala 2017
s. 383
De Greppel 2016

Pormestarin ovat lukeneet myös Leena Lumi ja Marissa Mehr

Koch Herman: Illallinen
Koch Herman: Lääkäri
Koch Herman: Naapuri
Koch herman: Pormestari

lauantai 14. lokakuuta 2017

Pauliina Lindholm: Komendantti


Komendantti Ehrensvärd oli kääntänyt kaupungin naisväen päät heti saavuttuaan Helsinkiin. Hän oli tullut seurueineen reellä Turusta. Rouva Ignatius muisti yhä ilmestyksen, joka nousi valkoiseen turkkiin kietoutuneena paksujen vällyjen alta. Kuin ulkomaan prinssi! Komendantti oli roteva ja kaunis katsella. Hän hymyili paljon ja silmät paloivat kuin kekäleet. Vanharouva oli katsellut häntä katuvarren pakkasessa ja huomannut hymyilevänsä.

Pauliina Lindholm voitti Otavan Suomi 2017 kirjakilpailun teoksellaan Komendantti. Kirjan tarina sijoittuu vuoteen 1748, kun komendantti Ehrensvärd (1710-1772) saapui Helsinkiin tehtävänään rakennuttaa Sveaborgin linnoitus (Viapori, Suomenlinna). Ruotsin kuningaskunta oli menettänyt Haminan ja Lappeenrannan linnoitukset Venäjälle Turun rauhassa vuonna 1743, joten uuden linnoituksen tuli korvata aiemmat, sillä uhka Venäjältä oli joka päivä ajatuksissa.

Miehet tuijottivat rinta rinnan sumuun. Molemmat kuvittelivat näkevänsä violetinharmaassa usvassa venäläisten sotalaivojen mastoja ja mustina varjoina liehuvia lippuja.

Lindholm kuvaa Komendantti teoksessaan Ehrensvärdin ensimmäisen vuoden kokemuksia suuresta rakennusprojektista, johon liittyi taloudellisia ja materialistisia huolia sekä suuren työntekijäjoukon majoittumisongelmia, sairastelua ja muonittamisongelmia. Yksi pahimmista ongelmista oli kallioiden graniitti, joka oli kovaa ja tarvitsi räjähdystöitä. Pauliina Lindholm kirjoitti siis aidosti aiemmin eläneestä sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdistä, jonka hauta sijaitsee oikeasti Susisaaren Linnapihalla Suomenlinnassa.

- Kenenkähän katon ne nyt särkee, kunhan ei vaan lennä tänne, tyttö sanoi käheästi. Hän nosti kätensä silmiensä suojaksi, ja yritti tähytä tarkemmin ilmaan hälvenevän savun suuntaan. Hän oli ehkä seitsemäntoista, sydämen pysäyttävällä tavalla sorea, pitkät vaaleat letit roikkuivat hameen vyötärön yli. Vaatteet olivat moneen kertaan parsitut, mutta siistit.

Komendantti kuvataan hyvin osaavana, mutta toisaalta herkkänä ja luovana miehenä, joka harrasti piirtämistä. Hänen vaimonsa ei halunnut muuttaa Helsinkiin, joten miehiset tarpeet piti jotenkin saada hoidettua, mutta porttolat eivät tulleet kysymykseen. Lindholm on käyttänyt komendantin tarpeisiin mukavia juonenkäänteitä, joita ei voinut hymyilemättä lukea. Komendantin piti olla joka päivä komea ja ylväs, pitsit ja peruukki ojennuksessa, mutta pikkuhiljaa häneen tuli toisenlaista rentoutta, mutta periksi hän ei antanut, linnoituksen oli valmistuttava ja nopeasti.

Tyttö raotti kääröä ja näki kasvin tummat marjat ja haaraiset lehdet. – Sen kukka on vaatimaton, komendantti jatkoi, ja tyttö keskeytti hänet surullisesti hymähtäen: - Semmoinen kuin minäkin. Molemmat katsoivat toisiaan ääneti.

Tämä historiallinen kirja sisältää hieman heräilevää rakkauttakin ankarien ja kiireisten rakennuspuuhien lomassa. Mikä kirjasta tekee Suomi 2017 kirjan, sitä voi ajatella monelta kantilta. Kirjassa rakennetaan puolustuslinnoitusta Itämereltä mahdollisesti tulevien vihollisten hyökkäyksiä vastaan. Itämeri on ollut useamman maan kiihkeiden ilmasotaharjoitusten temmellyskenttänä jo pitemmän aikaa, myös erilaisia sotalaivoja on kuljetettu rannikolta toiselle hyvinkin näkyvästi. Kirjan tekee Suomi 2017 kirjaksi sotahistoria, joka on koettu Suomen rannikolla moneen kertaan, ja joka on tälläkin hetkellä hyvin avoimessa, jopa yhtä pelonsekaisessa tilanteessa kuin se oli vuonna 1748. Puolustusta oli vahvistettava, niin kuin tänäkin päivänä.

Pauliina Lindholm, Komendantti ****
Otava 2017
s. 298 + 2s. Lähteitä
historiallinen muistelmateos

Suomenlinnan alkuvaiheista ovat lukeneet Riitta, Kirsi, Tuijata, Arja, Kirjaluotsi, Jane

Sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin matkasta Suomenlahden rannikolle on julkaistu v. 2002 kirja nimeltään Matka Suomessa 1747. Kirja on kuvitettu hänen luonnoksillaan ja piirustuksilla.

perjantai 13. lokakuuta 2017

J P Delaney: Edellinen asukas


Kadun päässä, kulmassa, on aita. Sen takana näen matalan pienen rakennelman, vaaleasta kivestä tehdyn kompaktin kuution. Muutama vaakasuuntainen kapea ikkuna, jotka näyttävät summamutikassa sijoitetuilta, ovat ainoa merkki siitä, että kyseessä todella on talo eikä jättikokoinen paperipaino.

Jane on muuttanut uuteen asuntoon, jossa ei ole asunut pitkään aikaan kukaan. Janella on suruaika menossa ja hän halusi elämäänsä muutoksen. Uusi arkkitehdin luoma koti, joka on kuin taideteos, tuntuu hyvältä ajatukselta ja talon omistaja vielä paremmalta. Talon asukas joutuu sopeutumaan omistajan asettamiin tiukkoihin sääntöihin ja siihen, että asukasta tarkkaillaan. Asunnossa käy myös vierailijoita tutustumassa luomukseen ja kaikkeen mitä se sisältää. Pikkuhiljaa talon salaisuudet alkavat paljastua Janelle.

”Kaiken kaikkiaan ehtoja on parisataa. Viimeinen ehto on kuitenkin se, joka aiheuttaa eniten ongelmia.”

Nimimerkin takaa kirjoittava J P Delaney  on kirjoittanut ihmissuhdetrillerin Entinen asukas, jonka pääosassa ovat nykyinen asukas Jane ja entinen asukas Emma. Naiset voisivat olla ulkonäkönsä puolesta sisaruksia ja molemmille tulee suhde talon omistajan kanssa. Kirjan kappaleissa äänessä ovat vuorotellen Emma ja Jane. Kirjan henkilömäärä on pieni. Talon omistajan lisäksi kirjassa esiintyvät Emman poikaystävä, Janen ystävät, poliisi… Ai niin , unohdin kertoa, että Emma kuoli.

”Meidän täytyy olla tarkempia siinä, että panemme aina toalettitarvikkeet pois näkyviltä. Tänä aamuna esimerkiksi huomasin, että jätit sampoon esiin.”

Edellinen asukas on julkaistu 40 maassa ja siitä on tulossa elokuva. Kirja on hyvin kuvauksellinen ja voin kuvitella jo elokuvaotoksia kirjan eri kohtauksista. Jane on joutunut miehen ja talon lumoihin, mutta siitä ei hyvää seuraa.

Pidin kovasti tämän psykologisen trillerin kehittymisestä ja näiden kahden naisen kertomuksista. Jane sai päähänpinttymän siitä, että hän halusi selvittää miten Emma kuoli. Kuolema oli todettu itsemurhaksi, mutta Janen salapoliisivaistot kertoivat jotakin muuta. Samalla talo alkoi käyttäytyä yhä omituisemmin. Mutta Janella oli salaisuus, joka piti hänet talossa, vaikka terve järki käski juosta sinne missä pippuri kasvaa.
Tyylikäs trilleri tyylikkäässä designtalossa. Suosittelen.

Talossa ei ole kirjahyllyjä, mutta hän sietää siistin pinon kovakantisia kirjoja makuuhuoneessa, kunhan kirjojen reunat on tasattu ja pino muodostaa nelikulmion.

J P Delaney, Edellinen asukas ***
Suom. Satu Leveelahti
Otava 2017
s. 410
The Girl Before 2017

Designtalossa ovat vierailleet mm. Annika, Riitta ja Tuulia


torstai 12. lokakuuta 2017

ELÄMÄNI KIRJOJEN KERTOMANA



Lapsena olin:  Lumilapsi

Nyt olen:  Äitikirja

Haluaisin olla:  Kanssasi aina

Ominaisuuteni, josta en luovu:  Äidinrakkaus

Taito, jota haluan kehittää:  Syötävän kaunis piha

Kotini:  Onko teillä tämmöistä

Elämäni:  Veden peili

Ohje, jota pyrin noudattamaan elämässäni:  Et kävele yksin

Asia, jota ilman en voisi elää:  Hyvä aviomies

Asia, jota en haluaisi kokea:  Kyynelvaunut

Työni:  Pieniä sankaritekoja

Työpöydälläni:  Lapsi ja kriisi

Yöpöydälläni:  Pikku Prinssi

Antavat voimaa:  Kurittomat kaverit

Vievät voimia:  He eivät tiedä mitä tekevät

Haaveilen:  Valkoisen pilven maa

Viestini ystävälle:  Ihana nähä!

Minua mietityttää usein:  Ennen kuin kaikki muuttuu

Minua pelottaa joskus:  Kirottu ajan katoava virta

Tulevaisuudensuunnitelmani:  Maailman kirkkaalle laidalle



Olisi mukava tietää, mitä kirjat kertovat sinun elämästäsi. Valitse siis blogistasi 20 kirjaa, jotka sopivat juuri sinulle ja kerro niiden nimillä oma tarinasi. Löysin tämän kivan kirjatehtävän Sadun Kirjat kertovat-blogista.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Jacob ja Wilhelm Grimm: Lumikki ja neljä muuta Grimmin satua

Vanhan kirjan päivänä sopii hyvin lukea Grimmin veljesten satuja, joista on lähtenyt maailmalle leviämään tuhansia erilaisia versioita näistä saduista. Lumikki ja neljä muuta Grimmin satua sisältää Lumikin ohella sadut Susi ja seitsemän pientä kiliä, Bremenin soittoniekat, Saapasjalkakissan ja Peukaloisen.
Lumikki on kertomus kauniista prinsessasta,  jota uusi kuningatar vihasi tämän kauneuden tähden. Lumikki pääsi pakoon seitsemän kääpiön luokse, mutta ilkeä kuningatar löysi tiensä sinne ja yritti tappaa Lumikin monta kertaa ja lopulta onnistui vai onnistuiko. Sadussa on onneksi onnellinen loppu kaikille muille paitsi kuningattarelle, joka koki kamalan lopun.
Susi ja seitsemän pientä kiliä  kertoo päivästä, jolloin vuohiemo lähti ruokaa hakemaan ja varoitteli pieniä kilejään sudesta. Sudella oli katalat keinot käytössä, jotta pääsi sisälle kilien kotiin. Vuohiäiti kuitenkin pelasti lapsensa, mutta sudelle kävi huonosti. Paha sai palkkansa jälleen.
Bremenin soittoniekoissa aasi, koira, kissa ja kukko halusivat kaikki pakoon, sillä ne olisi muuten tapettu, koska olivat liian vanhoja. Niinpä ne suuntasivat kohti Bremeniä ajatuksena, että  parempi Bremenissä kuin padassa. Illalla he tulivat erään talon luokse, jonka ikkunoista he näkivät, että pöytä notkui herkuista ja viinistä ja jokin rosvojoukko oli pöydän äärellä mässäilemässä. Eläimet päättivät ajaa rosvot tiehensä. Kuinkas sitten kävikään, no eläimet asuivat talossa onnellisina elämänsä loppuun asti.
Tämä reipas Saapasjalkakissa on varmasti kaikkien tuntema ja rakastama veijari. Sadusta on uskoakseni tehty monta eri versiota. Tämä kissa tuli perinnöksi perheen nuorimmalle pojalle, joka oli ensin pahoillaan, koska ei mitään muuta saanut. Kissa osasi kuitenkin puhua ja pyysi poikaa teettämään hänelle saappaat. Sen jälkeen kissa lähti kuningasta tapaamaan kävellen kuin mies. Kissa oli päättänyt tehdä pojasta rikkaan miehen, mutta sitä ennen tarvittiin runsaasti rahaa ja piti voittaa mahtava noita. Kuka muistaa miten noidalle kävi? No ainakin kissasta tuli kuninkaan korkein neuvonantaja.
Olipa kerran köyhä talonpoika, joka toivoi vaimonsa kanssa lasta. Kävi sitten onnellisesti, että vaimo alkoi odottaa lasta, mutta lapsi oli vain peukalon pään kokoinen. Vanhemmat rakastivat poikaansa kovasti ja antoivat nimeksi Peukaloinen. Poika ei kasvanut yhtään, mutta hänestä tuli älykäs ja nokkela poika. Peukaloinen kävi välillä seikkailemassa maailmalla, tapasi rosvoja ja varkaita, joutui eläinten vatsoihin, mutta tälläkin sadulla on onnellinen loppu.

Saksalaiset veljekset Jakob (1785-1863) ja Wilhelm (1786-1859) Grimm keräsivät kansansatuja ja muokkasivat niistä satukokoelmia, jotka oli tarkoitettu aikuisille. Sadut olivat alunperin karkeita, julmia ja väkivaltaisia, mutta veljekset karsivat niistä pahimpia julmuuksia. Ensimmäinen Grimmin sadut julkaistiin 1812 ja lopullinen versio, joka oli seitsemäs painos, julkaistiin 1857.

Lumikki ja neljä muuta Grimmin satua on julkaistu vuonna 1987. Saduissa lapset juovat viiniä, tehdään rikoksia, yritetään tehdä murhia ja tapetaan. Sadut ovat aika julmia ja ovatkin muuttuneet tästä 30 vuotta vanhasta kirjasta paljon lempeämmiksi saduiksi nykyajan kirjoissa. Alkuperäiset sadut ovat olleet vielä pelottavampia kansantarinoita. Kieli ja kirjallisuus muuttuvat ja se näkyy hyvin myös lastensaduissa. Näiden satujen takaa löytyy moraaliopetuksia, niistä löytyy pelottelua ja kasvatusta, jossa käytetään apuna neuvokkuutta, nokkeluutta, rohkeutta ja pelottomuutta. Kirja voi aiheuttaa painajaisia herkille lapsille, joten en suosittele alle kouluikäisille.

Jakob ja Wilhelm Grimm, Lumikki ja neljä muuta Grimmin satua
kuvitus Svend Otto Sörenson
suom. Anja-Liisa Vartiainen
Wsoy 1987
s. 122
Schneewittchen
Der Wolf und die sieben junge geisslein
Die Bremer Stadtmusikanten
Der gestiefelte Kater
Däumedick

Osallistun kirjalla Yöpöydän kirjat-blogin Ajattomia satuja ja tarinoita2-haasteeseen.

Lukuiloa Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä!

maanantai 9. lokakuuta 2017

Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - Mikä ettei?



Birgitta Ulfsson 1.7.1928 – 8.10.2017

Ei sen näin pitänyt mennä, kun lainasin Stig Hansénin kirjoittaman elämäkertakirjan Birgitta Ulfssonista. En olisi halunnut lukea kirjaa liikuttuneena kuultuani suru-uutisen eilen uutisista. Olen tuntenut sinut aina, koko ikäni, Birgitta, ihana karismaattinen näyttelijä. En ole koskaan nähnyt sinua teatterilavalla, mutta televisiossa ja radiossa kylläkin. Pakko sanoa, että olit  ihana Muumimamma. Äänesi oli ihana, aivan loistava ja kehon kieli uskomattoman sensuelli. Ilmankos sinä olit miesten ja kirjan mukaan naistenkin mieleen, niin näyttämöllä kuin elävässä elämässäkin. Ja karismasi loisti tähtiloistetta loppuun asti teatterissa ja näytelmissä. Eilisestä asti tähtesi on loistanut taivaalla.

Sanoit jossain välissä, että pidit jokaista vuoden kerrallaan.
Niin, niitä jotka sitten kelpuutin. Ei minulla ollut monta yhtaikaa, siinä olin kunniallinen, mutta flirttasin kaikkien kanssa. Hitto soi ja piru vie. Minä olin pirunmoinen tanssija. Oi luoja. Oli valtavan hauskaa olla suosittu, ja suosittu minä olin – kunnes piti kirjoittaa ylioppilaaksi, ja opettajat päättivät että tuota me ei päästetä läpi, hän pilaa koulun maineen. Joten ne antoivat minulle ala-arvoisen neljässä aineessa (matikassakin!).

Birgitta Ulfsson ja Stig Hansén kävivät kirjassa Birgitta Ulfsson - Mikä ettei? vuoropuhelua kaikissa paikoissa missä Birgitta työskenteli, vietti aikaa ja lomaili. Tarkoitus oli kirjata näyttelijän työtä Göteborgin kaupunginteatterin kotisivuja varten. Kerran sitten Hansén kysyi, että voisiko keskusteluista tulla kirja ja lopulta Birgitta päätti että mikä ettei.

Elämäkertatiedusteluja oli tullut useammasta kustantamosta kymmenien vuosien ajan, mutta näyttelijä ei ollut halunnut avata yksityiselämäänsä ulkopuolisille. Aika paljonhan hänen yksityiselämänsä on ollut julkisuudessa jo senkin vuoksi, että hän oli pitkään naimisissa näyttelijä Lasse Pöystin kanssa, josta on jo ilmestynyt elämäkerta. Toisen kerran Birgitta meni naimisiin vuonna 2007 ruotsalaisen näyttelijän Iwar Wiklanderin kanssa.

Ja hän pitää Lassesta ja Lasse pitää hänestä, kaikki on mennyt meidän puoleltamme tuskattomasti. Lasse sanoi:” Jos se olisi ollut joku toinen mies, olisin tappanut hänet.”

Nuoren Birgitan ilmoittaessa vanhemmille, että hänestä tulee näyttelijä, isä oli tuumannut, että ensin olisi hyvä hankkia toinen ammatti. Kirjassa käydään läpi lapsuutta ja nuoruutta jutustelun lomassa. Hansénin ja Ulfssonin keskustelua on mukava seurata. Välillä jutellaan eri näytelmistä, kirjoista, vanhasta kihlatusta, ystävistä, teattereista, teatterijohtajista, perheestä ja yleensä elämästä. Vanhenevaa näyttelijää kiinnosti myös kuolema ja hän tunnusti olevansa sinut tulevan kuoleman kanssa, joka läheni päivä päivältä. Hänellä oli syöpä, mutta se ei hidastanut hänen aktiivisuuttaan, päinvastoin. Hän  saattoi katsoa kaksikin teatteriesitystä päivässä. Lääkärikin oli kirjoittanut papereihinsa, että ällistyttävän elinvoimainen vanhus!

Birgitta Ulfssonin elämä on ollut elämää parrasvaloissa Suomessa ja Ruotsissa. Hän on näytellyt suomeksi ja ruotsiksi. Sydäntäni lämmitti, että hänen sielunmaisemansa ja sydämensä viides kammio sijaitsi suomalaisessa saaressa meren ja luonnon keskellä, jossa hän vietti kolme kuukautta joka kesä. Saarelle piti mennä veneellä, yksinkertaista elämää saaristossa, jota mekin vietämme joka kesä. Valloittava ja sydämellinen Birgitta Ulfsson eli uskomattoman koukuttavan elämän, josta ei puuttunut juonenkäänteitä. Tähti joka ei sammu koskaan.

Olen näyttelijä, vilkas ja vähän intellektuelli.

Stig Hansén, Birgitta Ulfsson - Mikä ettei? *****
Kuvat Birgitta Ulfssonin yksityisarkisto
Suom. Liisa Ryömä
Teos & Förlaget 2017
s. 194
Birgitta Ulfsson – med och mot min vilja 2017

Osallistun kirjalla Tuijatan Taiteilijaromaani-haasteeseen ja Marikan Naisen tie-lukuhaasteeseen.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Turun kirjamessut

Vuoden 2017 kirjamessut olivat 6-8.17 viikonloppuna. Päätin päättäväisenä ihmisenä, että en mene messuille perjantaina, koska tiesin, että sinne on kutsuttu 4000 koululaista. No huis hais sinnehän minä menin kuitenkin sekaan, enkä meinannut päästä sisälle enkä liikkumaan mihinkään. Koululaisia oli yksinkertaisesti liikaa ja heille oli annettu päivän tehtäväksi etsiä alueelta vastauksia tehtävää varten. No mitä syntyy, kun 4000 koululaista etsii kiireisesti lyhyessä ajassa vastauksia isolta alueelta, täysi sekasorto ja hulina ja kova meteli. Opettajat oli hukassa ja oppilaat olivat hukassa ja kuuluttaja kuulutti koko ajan hukassa olevia. Minulla olisi tähän hyvä käytännön vinkki, perjantai olisi vain koululaisia varten, sillä ruokamessuväki kritisoi jo nyt ja kieltäytyi antamasta maistiaisia koululaisille. Ehkä joku muu messu olisi parempi kirjamessujen kaveriksi esim. antiikkimessut tai käsityömessut tai digitaalimessut tai mediamessut tai yksinkertaisesti koululaisille/lapsille ja nuorille/opiskelijoille suunnatut messut.

Perjantaina yritin siis luovia ja katsella ympärille minkälaisen yleiskatsauksen sain paikasta, sillä kuuntelemisesta ei yksinkertaisesti tullut mitään eikä valokuvaamisesta siinä ihmispaljoudessa. Anni Kytömäkeä kuuntelin vähän aikaa, olen lukenut hänen molemmat kirjansa Kultarinnan ja Kivitaskun. Hänen jälkeensä oli Koko Hubara, Ruskeiden tyttöjen kirjoittaja ja bloggaaja. Siri Kolu oli ihana oppilaiden kanssa, joita oli pitkin ja poikin ja päällekkäin kuuntelemassa. Sirin Taika Taksinen on virkistävä noitakirja-sarja. Roope Lipastikin oli puhumassa, en kuullut mitään. Roopelta olen lukenut Viikinkisolmun ja Rajanaapurin. Siispä syvennyin etsimään luettavaa ja uuden nobelistin kirjat kiinnostivat, mutta niitä ei ollut edes vanhojen kirjojen myyjillä, vaikka viime vuonna olisin voinut ostaa useammankin kirjan.
Lauantaina sitten uusin uteliain mielin messuille, ja kaveriksi sain mieheni. Satuimme tulemaan juuri, kun Tuomas Kyrö aloitti jutustelun uusimmasta kirjasta Mielensäpahoittajan Suomi, jonka jo aiemmin ostin miehelleni. Olemme Mielensäpahoittaja-faneja ja oli kiva kuunnella miten Mielensäpahoittaja-hahmo syntyi, ja miten kirjoja on ilmestynyt jo 8. Seuraavastakin kirjasta saimme kuunnella meheviä kohtia.
Tuomas Kyrön jälkeen jatkoi Mauri Kunnas, joka on yksi lempparikirjailijani. Huikea määrä kirjoja pienten ja isojen iloksi. Minä kuulun tuohon pienten sarjaan kokoni puolesta. Mauri Kunnaksen uusin kirja on nimeltänsä Koiramäen Suomen historia. Olen joskus ajatellut bloggaavani kaikki Mauri Kunnaksen kirjat, mutta niitä on jo melkein 90 ja taiteilija/kirjailija on selvästi vielä aikeissa jatkaa tuotantoaan. Uskon, että 100 kirjaa paukkuu komiasti läpi. Sitä kirjailija harmitteli, että oheistyötä kirjojen tekemisen rinnalle on tullut ihan liikaa, ei jää aikaa tehdä kirjoja, joka kirjailijan mielestä on hänelle lepoa.
Mauri Kunnaksen jälkeen lavalle nousi Fingerpori-sarjakuvien luoja Pertti Jaarla. Luen aina lehdistä kaikki Fingerpori-stripit, ja hauskinta on jos niitä  joutuu miettimään, että mikäs juttu tuokin on. Fingerpori-ajattelu on löytänyt paikan jostakin aivojeni ja sydämeni väliltä, vitsiosastolta, ja todellakin elävästä elämästä löytyy suurin osa Fingerpori-maailmasta. Jaarla saakin paljon aiheita faneiltaan.  Haastattelussa Jaarlalta syntyi juttua, ja toimittaja sai pyöritellä melkein koko ajan peukkujaan. Fingerpori on  siis jo 10 vuotta vanha.
Tämänvuotiset kirjamessut päättyvät sunnuntaina, mutta kaksi päivää oli ihan sopivat minulle. Viisi kirjaa rikkaampana ei ole paha juttu, kun kaikista neljästä kirjasta oli hyvät alennukset ja yhden sai ilmaiseksi (Paljasjalkainen kuningatar). Joka päivä olisi saanut yhden kirjan ilmaiseksi, mutta olin jo lukenut perjantaipäivän John Greenin kirjan. Messut on nyt taputeltu pakettiin. Kahdet edellisvuotiset olivat minusta visuaalisesti ja rakenteellisesti paremmat. Hyvä idea oli se, että sisälle pääsi ilmaiseksi, kun pukeutui Cosplay-hahmoksi. Hassua oli laukkujen tarkistus, kun ruokamessuilla oli veitsi ja puukko poikineen, eli halutessa väkivallan tekijät olisivat saaneet aseensa ihan paikan päältä. Ensi vuonna tavataan jälleen Turun kirjamessuilla.

Arvatkaapa mikä noista kirjoista on lempparikirjani?

Messuterveisin
Mai

torstai 5. lokakuuta 2017

Patricia Cornwell: Kaaos

Kasvihuoneilmiö. Ilmastonmuutos. Jumalan rangaistus. Paholainen ahertaa pajassaan. Merkurius kulkee takaperin. El Nino. Lopun aika.

Massachusettsissa on todellinen helleaalto käynnissä, + 38 astetta on liikaa kenelle tahansa, niin myös Patricia Cornwellin rikostekniselle patologille Kay Scarpettalle. Lisäksi hänen siskonsa on päättänyt tulla vieraisille juuri nyt, kuumimpaan aikaan. Sisko, joka ei juuri vieraile, ja jonka kanssa Scarpetta ei tule toimeen. Nyt näyttäisi siltä, että sisko on löytänyt jälleen uuden miehen pitkään miesjonoonsa ja se mies on Scarpettan lähipiiriä. Eihän nyt Dorothya muuten saisi liikkeelle, ei edes oma tyttö tai tytönpoika. Kuuma päivä ja sisko tulossa, ukkosta ja salamoita ilmassa, myös vainoajat ovat liikkeellä ja netti kuhisee omituisia viestejä Scarpetalle, viestejä, joiden tiedot tietää vain lähipiiri. Sitten alkaa tapahtua, ja kesken illallisen molemmat Scarpetta ja Benton (lempihahmo) saavat omituiset puhelut.

Pysähdyn eteisen soikionmuotoisen antiikkipeilin eteen, kuljetan sormeni velttojen hiusteni lävitse. Tuijotan naarmuisesta lasista pitkää ja komeaa miestä, joka seisoo takanani kalpeanharmaissa vaatteissa, häilyy lähelläni kuin henkeäsalpaava haamu.

Patricia Cornwellin Kaaos on 24. osa Kay Scarpetta-sarjasta. Olen lukenut ne kaikki. Taitaa olla pisin sarja, jonka olen lukenut. Kay Scarpetta sarjamurhaajatrillereistä on tullut uskomaton menestystarina. Kirjoja on julkaistu 50 maassa ja Kay Scarpetta-hahmo on palkittu Scherlock Awardilla parhaana yhdysvaltalaisen kirjailijan luomana salapoliisina. 

Kay Scarpetta on joutunut monenlaiseen kiipeliin rikollisten kanssa ja aika monesti hän on kirjan loppupuolella herännyt sairaalasta rikollisten ruhjomana. Kirjan parasta antia on tietysti itse päähenkilö ja hänen lähipiirinsä joka on muuttunut vuosien varrella. Benton ei ole aina ollut kuvioissa mukana. Ja Scarpetan siskontytön Lucyn rakastajat ovat myös muuttuneet. Yksi heistä on tuonut ikäviä yllätyksiä perhepiirille ja muille ihmisille vuosikausia ja tällä kertaa hän on jälleen kuvioissa mukana ilkeänä ja kostonhimoisena sekä väkivaltaisena kuin aina ennenkin. Kirjan lopussa hänen pahin kosto tulee julkiseksi.

Patricia Cornwell kritisoi jokaisessa trillerissään jostakin asiasta. Tämän kuumuudesta hohkavan kirjan juonikuvioissa pohditaan ilmastonmuutosta, lisäksi pohditaan kaiken muuttumista julkiseksi, kun jokainen asia kuvataan ja lähetetään bittiavaruuteen ihmisten nähtäväksi. Joillekin asioille olisi parempi, jos ne tutkittaisiin ennen niiden julkistamista. Lisäksi julkisuuden henkilöiden ihmisoikeudet tallataan olemattomiksi julkisuuden julmassa pyörityksessä usein keksityillä tarinoilla, niin tässäkin trillerissä.

Kiitos mutta ei kiitos, hän sanoi minulle. Minua vakoillaan jo aivan tarpeeksi.

Patricia Cornwell, Kaaos *****
suom. Karri Rimpeläinen
Otava 2017
s. 377
24. Kay Scarpetta-teos
Trilleri

Cornwell Patricia: Punainen usva 
Cornwell Patricia: Paljaat luut
Cornwell Patricia: Tomuksi ja tuhkaksi
Cornwell Patricia: Samaa verta
Cornwell Patricia: Riistetty
Cornwell Patricia: Kaaos 

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Carlos Ruiz Zafón: Taivasten vanki


Avasin kirjan ja etsin sivun, jolle muukalainen oli jättänyt omakätisen merkintänsä:

Fermin Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen.

13

Vihdoinkin olen lukenut espanjalaisen Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaa-sarjan kirjan Taivasten vanki. Kirjan olen hankkinut jo aikaa sitten, mutta se on pölyttynyt aikansa kirjahyllyssä lukemattomana, kuten Semperen ja pojan kirjakaupan kirjat Barcelonassa vuonna 1957-58, joka on toinen aikataso missä kirjassa eletään. Toinen luku liittyi toisen maailmansodan aikaan eli 1940-luvun alkuun. Hyvä juttu, että pyyhin kirjan pölyt taivaan tuuliin, sillä sanon suoraan, että nautin kirjan joka lauseesta, joka tarinankäänteestä niin menneen kauhuissa kuin 50-luvun hiukan salapoliisimaisessa tarinassa. Salapoliisihommia harrastaa 50-luvun päähenkilö Daniel, joka on kirjakauppias Semperen poika ja töissä isänsä liikkeessä. Liikkeellä menee huonosti ja konkurssi koputtelee oven takana. Oven takana kävi koputtelemassa myös ikävä asiakas.

Kirjakauppiaana toimivalla ei ole mainittavasti tosielämän mahdollisuuksia oppia sitä jaloa taitoa, kuinka paljastumatta seurata epäilyttävää henkilöä.

40-luvun tarinassa Fermin Romero de Torres oli joutunut pahamaineiseen vankilaan, josta ei monikaan selvinnyt hengissä ulos, mutta Fermin aikoi kokeilla sitä. Muuten edessä olisi ollut kidutusten katkeamaton virta ja lopulta kaput, joukkohauta. Vankilaa johti kirjailija Mauricio Valls, kieroilijoiden mestari, joka halusi kuuluisaksi kirjailijaksi hinnalla millä hyvänsä. Niinpä hän oli lukinnut vankilaansa kuuluisan kirjailijan David Martín. Valls halusi maineeseen Martín avulla, joten Martín ei joutunut joukkohautoihin, mutta hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä uloskaan. Mutta Martín halusi auttaa Ferminin ulos vankilasta ihan Vallsin kiusaksi.

Fermin ei ensinkään vastannut surkuteltavaan kaskuuni armeliaalla hymyllä vaan tarrautui mihin hyvänsä aloittaakseen taas kerran palopuheensa alakulon ja kuvotuksen puolesta.
-Tulevaisuudessa kaikki romaanit ovat mustanpuhuvia, sillä jos tämän verenhimoisen vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla on jokin päällimmäinen aromi, se on kyllä petollisuus ja rikos jos kaunistellen sanotaan, hän totesi.

Fermin oli Taivasten vangissa töissä Semperen kirjakaupassa ja oli perheen hyvä ystävä. Fermin oli selvästi vaikeuksissa, mutta niitä vaikeuksia ilmestyi myös Danielille. Menneisyyden kauhut ulottivat lonkeroitaan nykyisyyteen asti. Daniel halusi selvittää sekä menneisyyden että nykyisyyden salaisuudet, mutta miten kävi. Ainakin kirjassa juhlittiin rakkautta ja häitä, ja unohdettiin juhlinnan ajaksi kaikki vaikeudet. Jos kirjan tarinaan voi ihastua, niin olen nyt ihastunut. Tähtien kimmellystä Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, jossa sain käydä kirjan sivuilla, ja aion mennä vierailulle toistekin.

Carlos Ruiz Zafón, Taivasten vanki *****
Kirjan kansikuva Barcelona Via Laietana 1949 *****
Suom. Antero Tiittula *****
Otava 2012
s. 332
El prisionero del cielo 2011
Francon diktatuuriaika
Ystävyys, rakkaus, kateus, kostonhimo

Tuulen varjo
Enkelipeli
Taivasten vanki
Henkien labyrintti

Taivasten vangin ovat lukeneet mm. Annika, Anki, Satu, Lilli, Miia, Ruusa, Jassu, Reija, Susa, Kirjaneito, Siina ja Riitta

tiistai 3. lokakuuta 2017

Maria Jotuni: Kun on tunteet


Maria Jotuni (1880-1943) on yksi huikeimmista 1900-luvun alun kirjailijoista, joka kirjoitti sekä novelleja että romaaneja. Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on Huojuva talo, josta on tehty myös elokuva. Kun on tunteet on novellikirja, joka koostuu kymmenestä novellista. Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1913, ennen Suomen itsenäisyyttä, mutta kirjasta ei ole havaittavissa politiikkaan tai yhteiskunnalliseen kuohuntaan liittyviä kertomuksia, paitsi yksi Veripäivät. Senkin voi ymmärtää miten haluaa, mutta minulle se oli Suomen itsenäisyyteen viittaava lyhyt novelli.  Novelliin liittyy ase, petturi ja pakeneminen.

”Veljeni on se petturi, hän on ilmiantanut meidät, pettänyt asiamme, isänmaamme. Poliisit vainoavat meitä, kohta ovat kintereillämme.”
”Veljesi se on. Tiesin sen.”
”Veliraukkani, säälin, ah, kuinka säälin, omaa heimoani ja vertani. Anna minulle aseesi.”
”Ei, armahani!”

Kirjan muut novellit kertovat lähinnä arkisista ihmisistä, maalaisista, työtätekevistä ihmisistä, yksinkertaiseen elämään tottuneista maalaisihmisistä, joita mietityttävät suhteet, tunteet ja avioliitto. Kirjan viimeisin novelli on nimeltään Naapurukset. Siinä kaksi veljestä asuu naapureina, mutta pikkuhiljaa välit ovat kärjistyneet niin pahaksi, että raja-aitojakin on kaksi vierekkäin. Asioita ei ole pyydetty anteeksi, vaan tilanteet ovat mutkistuneet ja pahentuneet vuosi vuodelta.

”Kuulkaapas vierasmieskin tämän juttusia. Minäkö anteeksi pekkalanmäkeläisiltä – mitä! Eiköön tuota rapsua tuollaisesta valheesta saisi – mitä?”

Novellien teksti on vanhahtavaa ja mieleen tulee vanhat mustavalkoelokuvat, joissa on selkeästi luokkayhteiskunnan tuntua. Kun on tunteet teoksessakin nousee esille eri yhteiskuntaluokat maaseudulla mm. talolliset, torpparit, palvelijat ja sitten elätit ja syytinkiläiset sekä naiset, jotka juoksemalla ihmisten asioilla saivat jokapäiväisen ruokansa, kahvinsa ja nukkumapaikkansa. Jotuni kertoo jouhevasti, osoittamatta syyllisiä tilanteeseen, miten naisen on oltava miehen alamainen ja palvelija. Novellissa Kansantapa kerrotaan kotikehvellyksestä eli miten vaimo saa miehen tietämättä rahaa itselleen, kun mies on niin pihi, ettei anna.

Hilda Husso novelli on puhelinkeskustelu, jossa äänessä on vain Hilda, joka on saanut Lundqvistille pojan avioliiton ulkopuolella.

Kaksoiskasvettuma kertoo perheväkivallasta. Kun on tunteet, kirjan nimikkonovelli kertoo Viiasta, joka oli mennyt naimisiin Matin kanssa, vaikka rakasti Anttia. Novellin lopussa Antti tulee katsomaan Viiaa ja lukijalle selviää, vieläkö niitä tunteita on jäljellä.

Maria Jotunin novellit kertovat tavallisten ihmisten elämästä, johon naisilla ei juuri ollut päätäntävaltaa. Vuonna 1906 suomalaiset naiset saivat äänestysoikeuden kolmantena maana maapallolla, ja 1907 valittiin ensimmäiset naisparlamentaarikot eduskuntaan ensimmäisenä maailmassa. Kirjan novelleista voi kuitenkin lukea kritiikkiä naisen asemasta miehen rinnalla, tasa-arvo ei oikein kohtaa kahta eri sukupuolta.

Nainenhan se sen eripuraisuuden maailmaan tuotti, se oli tietty.

Maria Jotuni, Kun on tunteet ****
Otava 1993
Kuva Elisa kirjalta lainattu, kiitos.
s. 124
ensimmäinen painos 1913
novellikirja

Osallistun kirjalla Nipvetin Novellihaasteeseen 2 . 10 novellia.
Peukutan Maria Jotunin rohkeutta olla kriittinen kirjailija aikana, jolloin naisten tasa-arvo oli vielä lapsenkengissä Suomessa. Epäkohtien esilletuominen parisuhteissa ja avioliitossa ja sen ulkopuolella oli kirjailijalle suorastaan uhkarohkeaa, jonka jokainen tietää, joka on lukenut teoksen Huojuva talo.

Tässä lukemani pienen, jo kärsineen klassikkokirjan kuva.